H

HS: Etelä-Pohjanmaalla toimiva juomayhtiö Pramia haluaa ostaa Altian

Eteläpohjalainen alkoholijuomien valmistaja Pramia haluaa ostaa Suomen valtion viinatehtaan Altian. Helsingin Sanomat kertoo, että Pramia jätti ostotarjouksen Altiasta alkuviikosta. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan Altiaa ei aiota myydä, vaan yhtiö listataan pörssiin.
Jalasjärvellä Kurikassa toimivan Pramian omistaja Marko Mäkinen kertoo Helsingin Sanomille, että yhtiön jättämä tarjous on suuruudeltaan satoja miljoonia euroja. Pramian liikevaihto on vajaat 5 miljoonaa euroa ja sillä on 20 työntekijää. Altian liikevaihto oli viime vuonna lähes 360 miljoonaa. Väkeä Altiassa on 800.
Finnveran ja suurempien pankkiryhmien kanssa on neuvotteluja käyty. Ensin pitää saada valtiolta viesti, mitä he aikovat Altialla tehdä, viedäänkö se pörssiin vai halutaanko myydä kokonaan. Sen jälkeen lähdetään viemään rahoitusneuvotteluja eteenpäin”, Mäkinen sanoo lehtihaastattelussa.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) paljastaa, että Altiasta on tullut valtiolle jo useita ostotarjouksia. Listautuminen pörssiin on Altialle ainoa työn alla oleva vaihtoehto. Ratkaisu myynnistä tai listatumisesta on syntymässä alkukeväästä.
”Omistajaohjausyksikkö kartoittaa paraikaa Altian mahdollista listautumista. Tarjouksia on tullut useita ja eri tyyppisiltä yrityksiltä. Kiinnostus Altiaa kohtaan on ollut yllättävänkin paljon”, Lintilä vahvistaa.

Koskenkorvan tehtaat sijaitsevat Ilmajoen Koskenkorvan kylässä (kuva) ja Nurmijärven Rajamäellä.

Pramia perustettiin Pohjanmaalle 1990 Sahti Mafia -nimisenä yrityksenä. Yhtiö sai väkevien alkoholijuomien valmistusluvat 1995, jolloin se toi myyntiin Ilves Pontikan. Nykyisin Pramia valmistaa väkevien ohella liköörejä ja long drinkejä. Sen valmistamat tuotteet pakataan vain PET-muovipulloihin.
Suomen valtio omistaa Altian kokonaan. Yhtiö on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomatalo. Sen kotimaassa valmistamia tuotemerkkejä ovat muun muassa Alkon myyntitilastoijen kärkikymmenikköön kuuluvat Koskenkorva, Jaloviina, Leijona-viina, Sisuviina ja Dry Vodka.
Altia on myös merkittävä väkevien juomien ja viinien maahantuoja. Yhtiöllä on vientiä 30 maahan.
Virossa Altia on toiseksi suurin viinanvalmistaja paikallisen Livikon jälkeen. Altian juomat muodostavat suuren osan suomalaisten turistien matkustajatuonnista. Etelänaapurissa tuotemerkkejä ovat Saaremaa ja Eesti Standard -vodkat.
Altia valmistautuu kovaa vauhtia Suomen kaupoissa mahdollisesti avautuviin lonkeromarkkinoihin. Yhtiö on tuonut myyntiin Jaloviina Long Drinkin ja Koskenkorvasta useita eri lonkeroversiota.
Koskenkorva on suosittu juoma suomalaisten turistien kasseissa. Kuva: Tulli.

CategoriesYleinen

Facebook Comments