E

Ensitestissä Kyrö Distilleryn Single Malt Rye Whisky – Lunastaako tislaamo korkeat odotukset?

Kuka olisikaan uskonut, että Napue ginistä tunnettu Kyrö Distillery Company on sittenkin viskitislaamo, ja vieläpä osaava sellainen? Maanantaina julkistettavan Kyrö Single Malt Rye Whisky:n myötä Pohjanmaalla vaikuttavat pojat osoittavat, että brändin luomisen ja maistuvan GT:n taikomisen lisäksi heidän taitoihinsa kuuluu myös loistoviskin tislaus.
Monet olettivat, että Kyrön esikoisviskin julkaisun yhteydessä esiteltäisiin jokin niin sanottu ”Perfect Serve” -cocktail, jolla tuotetta puskettaisiin massiivisesti markkinoille, kuten Napuen kohdalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kyrön väki on valinnut ensimmäiseen julkaisuun historiansa ensimmäisten tislauskuukausien parhaat tuotokset.

Viskiä on saatu pullotettua vaivaiset 360 pulloa, joista vain 60 löytää tiensä Alkoon.

Tämä on sangen valitettavaa. Tislaamon Mikko Koskinen kertoo, että Kyrön viskiä on turha odotella suuria määriä seuraavan kahdenkaan vuoden aikana.
”Napuen suuri menestys aiheutti meillä katkoksen viskin tuotantoon. Meillä on tämän vuoden loppuun mennessä hiukan alle 100 000 litraa viskiä kypsymässä, josta suurin osa on tislattu vuonna 2017”, toteaa Koskinen.
Tämän lisäksi Kyrön viski ei ole vielä saavuttanut lopullista muotoaan. Kyrön väki myöntää, että viskinteon suhteen taitoja on vielä hiottava. Tislaamolla yritetään seuraavan parin vuoden aikana määritellä suomalaisen ruisviskin lopullinen luonne.
Se tarkoittaa, että tulevissa Kyrö Rye -erissä saattaa hyvinkin esiintyä vaihtelevuutta maun saralla. ”Senpä takia emme vielä lähde lukitsemaan mitään signatuuridrinkkiä viskillemme”, Koskinen lisää.
Yllätyksenä tämä tilanne ei kuitenkaan ole Kyrön väelle tullut. Jo toiminnan alkaessa tislaamolla tiedettiin, ettei tasalaatuista viskiä voida tehdä ennen kuin varastosta löytyy suuri määrä tynnyreitä, joiden sisältöjen yhdistely mahdollistaa tyyliltään yhteneväisen viskin erästä toiseen.

Kyrön ajatus on, että tislaamon viskitaipale alkaa episodisilla viskeillä.

Jokainen erä tulee olemaan erottuva persoonansa. Eriä maistelemalla myös loppukäyttäjä voi seurata Kyrön osaamisen kasvua ja kehitystä.
Kyrössä ei olla katkeria siitä, että viski joutui hetkellisesti lapsipuolen asemaan gineihin nähden. Tislaamolta kerrotaan, että nykytilanne, jossa viskiä joudutaan hissukseen julkaisemaan pienissä määrissä, on heille jännittävä kokemus.
On oletettavaa että jännitys nousee osittain siitä, että jokaisen erän myötä tislaamo tulee saamaan kuluttajilta palautetta, jonka myötä he voivat tarkemmin kehittää reseptejä.

Aivan kuin start-up yrittäjä Koskinen tekisi meistä kaikista viskinsä beta-testaajia?

Mutta miltä esikoinen maistuu? Viski on 30 ja 60 litran pikkutynnyreissä vietetyn alkutaipaleen jälkeen viettänyt tovin amerikkalaisessa first fill – Bourbon-tynnyrissä. Pari viikkoa ennen pullotusta se on viimeistelty marsalakäsittelyn saaneessa jenkkitynnyrissä.
Viimeistely loistaa vahvasti läpi tuoreen pullotuksen tuoksussa, mutta taustalta löytyy kuitenkin vahva rukiinen runko mausteisuuden kera.
On ällistyttävää, ettei viski ole lainkaan ärhäkkä ja aggressiivinen, kuten niin moni nuori skotlantilainen viski.
Jos Kyrön viski on valmistettu näin ammattitaitoisesti ja vakuuttavasti (yhä kehittyvillä taidoilla), ei suomalaisen laatujuoman ystävä voi muuta kuin todeta innostuneena, että seuraavat erät tulevat olemaan erittäin jännittäviä.

Te onnekkaat, jotka ehditte maanantaina Alkon hyllyistä napata pullon itsellenne: vaalikaa aarrettanne, sillä omistatte pullon Suomalaista historiaa.

Teille muille en voi muuta sanoa kuin että hyvät ystävät, Suomalaisen viskin tulevaisuus näyttää valoisalta.
– Mikael ”Tisletalebani” Malmivaara

Seuraa Tisletalebania somessa klikkaamalla tätä

CategoriesVäkevät

Facebook Comments