S

Suomen suurin ravintolakonserni laajenee Norjassa – NoHo Partners osti viisi uutta ravintolaa

Ravintolayhtiö NoHo Partners tukevoittaa asemaansa Norjan ravintolabiseneksessä. Pörssiyhtiö on hankkinut vuonojen maasta viisi uutta ravintolaa. Jo kahteenkymmeneen kasvaneella ravintola-arsenaalillaan NoHo on kasvanut yhdeksi Norjan merkittävimmistä ravintolatoimijoista.

NoHo Partners laajensi huhtikuussa liiketoimintaansa Norjan ostamalla viistoista ravintolaa. Nyt yhtiö on ostanut Oslosta, Drammenista ja Tromssasta viisi uutta ravintolaa.

Jatkossa yhtiön omistukseen kuuluvat Cafe Christiania Oslossa, yökerho Z Nightclub ja ruokaravintola Brask og Bramm Drammenissa sekä Emmas Tromssassa. Lokakuussa yhtiö osti oslolaisen Eilefs Landhandler -klassikkopubin.

”Kansainvälinen kasvumme etenee hyvin. Norjassa on useita kannattavia klassikkoravintoloita, jotka tekevät hyvää kassavirtaa, eivätkä vaadi isoja investointeja”, perustelee hankintoja NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström konsernin tiedotteessa.

NoHo Partnersin kansainvälisten liiketoimintojen johtaja Juha Helminen kertoo, ettää norjalainen ravintolakulttuuri eroaa suomalaisesta.

Brittipubi Eilefs Landhandleri tarjoilee perinteikästä pubiruokaa ja -juomaa. Kuva: NoHo Partners.

Helmisen mukaan norjalaiset kuluttavat suomalaisia enemmän rahaa ravintolapalveluihin ja käyvät arkisin ahkerammin ravintoloissa. Ravintolatoiminta on hyväkatteista ja myös sunnuntait ovat kannattavia. Norjassa henkilöstölle ei makseta pyhinä tuplapalkkoja.

”Norjan ravintolamarkkinan koko on Suomeen verrattuna 1,8-kertainen, vaikkakin väkimäärä on sama. Norjalaiset ovat suosikkiravintoloilleen uskollisia, mikä selittää klassikkoravintoloiden menestystä ja pitkää ikää. Kysyntä on tasaista läpi vuoden, mikä kertoo kehittyneestä ulkonasyömisen kulttuurista”, Helminen luettelee.

NoHo Partnersin ravintoloihin Norjassa kuuluvat myös irlantilaispubi The Dubliner, neljällä paikkakunnalla toimiva viihderavintolakonsepti Camping, nuorison suosimat Kulturhuset ja Youngs, ruokaravintolat Grisen ja Colonel Mustard sekä yökerho-kahvila Skatten.

Kuvat. NoHo Partners.

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments