M

Mäntän Klubin Iris Mäkinen valittiin MaRan uudeksi puheenjohtajaksi

Mäntän Klubin toimitusjohtaja Iris Mäkinen on valittu Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Mika Tuhkanen Panimoravintola Beer Hunter’sista Porista ja Tomi Lantto Antell-konsernista Oulusta. Valinnat tehtiin Maran liittokouksessa Jyväskylässä tiistaina.

MaRan marraskuun alussa väistyvä puheenjohtaja Aki Käyhkö arvosteli puheenvuorossaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen kahta matkailu- ja ravintola-alalle negatiivista kirjausta: mm. majoituksesta ja tapahtumien pääsylipuista perittävän arvonlisäveron nostamista 10:stä 14 prosenttiin ja kuukausitulorajan asettamista 1600 euroon ETA-maiden ulkopuolelta tuleville.

”Arvonlisäveron nostamiselle on vaikea löytää perusteluja. Monet toimialoista, joita nostaminen koskee, kärsivät koronarajoituksista vakavasti ja osaan niistä venäläisten turistien puuttuminen sekä kiinalaisten ja japanilaisten väheneminen iskevät kipeästi. Lisäksi ne ovat vientialoja. Näyttää siltä, että tämäkään hallitus ei arvosta palveluvientiä, vaikka sen jättämä arvonlisä on suurempi kuin tavaraviennin”, Käyhkö perustelee.

MaRan liittokokous valitsi hallitukseen kaikkiaan 28 jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Iris Mäkinen, Mäntän Klubi Oy, Mänttä, puheenjohtaja
Tomi Lantto, Antell-konserni, Oulu, varapuheenjohtaja
Mika Tuhkanen, Panimoravintola Beer Hunter’s Oy, Pori, varapuheenjohtaja
Mikael Backman, Restel Oy, Helsinki
Kimmo Bergman, Minttiravintolat Oy, Vantaa
Bianca Brink, Sodexo Oy, Helsinki
Tero Eskola, Kuopion ja Lohjan Kylpylät Oy, Kuopio
Ari Heikkinen, Suomen Olo-ravintolat Oy, Kajaani
Juha Helminen, SOK, Helsinki
Pasi Jääskeläinen, Kettu ja Kana Oy, Heinola
Jyri Kettunen, Tulikuuma Kumpu Oy, Mikkeli
Juha Kivelä, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Joensuu
Rami Korhonen, Lapland Safaris Group Oy, Rovaniemi
Jaana Kuivalainen, Sahanlahti Resort Oy, Puumala
Susanna Kurvinen, J&S Kurvinen Ky, Kouvola
Tomi Lohikoski, Muumimaailma Oy
Turo Nolvi, Turun Jokilaivat Oy, Turku
Osku Pajamäki, Congress Paasitorni, Helsinki
Annukka Paksuniemi, Hullu Poro Oy, Kittilä
Matti Parviainen, Rukakeskus Oy, Kuusamo
Pekka Paurola, 1bar Oy, Oulu
Henriikka Puolanne, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, Helsinki
Ari Pärnänen, Yöpuu Yhtiö Oy, Jyväskylä
Hannu Rahnasto, Compass Group FS Suomi Oy, Helsinki
Heikki Salmela, Burger-In Oy, Turku
Jarno Suominen, NoHo Partners Oyj, Helsinki
Laura Tarkka, Scandic Hotels Oy, Helsinki
Jani Unkeri, Onnen Juurella Oy, Seinäjoki

Kuva: Marjo Koivumäki / Mäntän Klubi

CategoriesRavintolat

Facebook Comments