T

Tallinna täyttyy turisteista joulun alla – Suomen suurlähetystö varoittaa pikkujoulun viettäjiä epärehellisistä takseista ja taskuvarkaista

Pikkujouluaika on yksi vuoden vilkkaimmista sesongeista Suomenlahden yli seilaavilla laivoilla sekä Tallinnan ravintoloissa ja hotelleissa. Tallinnan joulutorit ja ravintolat täyttyvät suomalaisista turisteista.

Tarjontaa sekä juhlijoille että jouluostosten tekijöille riittää Tallinnassa yllin kyllin. Suomalaisten suosikkikohde, Raatihuoneentorin joulutori, glögi- ja käsityökojuineen on avattu. Vilskettä riittää 7.  tammikuuta saakka.

Tallinnan laulukentän suuret käsityömessut järjestetään Suomen itsenäisyyspäivän viikonvaihteessa 6.–8.12. Alueelle on vapaa pääsy. Viron ulkomuseon joulukylä on puolestaan jouluaskareineen auki seuraavana viikonloppuna 14.–15.12.

Kalamajan, Telliskiven ja Noblessnerin alue Pohjois-Tallinnassa on kaupungin uuden ruoka- ja ravintolakulttuurin keskus, Kesällä avatun Fotografiska-museon on nähnyt jo yli 200 000 kävijää.

Alueesta on ilmestynyt suomenkielinen kartta, jossa ovat mukana tärkeimmät nähtävyydet ja museot, paikallistenkin suosimat kahvilat, ravintolat ja ostoskohteet. Tosin kartan linkki pitää osata hakea englanninkieliseltä sivulta.

Ruotsalainen ravintolaopas White Guide Nordic laittoi maan ravintolat paremmuusjärjestykseen pari viikkoa sitten. Sen mukaan tallinnalainen NOA Chef’s Hall on Viron paras ravintola. Kansainvälistä mestaritasoa edustavat myös tallinnalaiset 180 Degrees by Matthias Diether ja ravintola Ö. Koko lista on luettavissa Viiden Tähden jutusta parin viikon takaa.

NOA Chef’s Hallin ja NOAn henkilökunnan tuuletusta White Guiden ykkössijan johdosta. Kuva: Andres Teiss.

Suomen suurlähetystö julkaisi tällä viikolla muistilistan Tallinnaan matkaaville pikkujouluturisteille.

Tallinnaan saapuvalla suomalaisella turistilla pitää olla voimassaoleva matkustusasiakirja. Ennen matkaa kannattaa tarkistaa, että passi tai poliisin myöntämä henkilökortti ovat voimassa ja tulevat myös matkalle mukaan. Ajokortti ja Kela-kortti eivät ole matkustusasiakirjoja.

Kelasta kannattaa hankkia myös eurooppalainen sairaanhoitokortti yllättäviä sairaustapauksia varten. Kortti on ilmainen ja todistaa tarvittaessa oikeutesi saada välttämätöntä sairaanhoitoa. Samalla kannattaa tarkistaa, että matkavakuutus on voimassa ja vakuutuskortti mukana.

Glögi maistuu ja käsityöt käyvät kaupaksi tunnelmallisella Tallinnan vanhankaupungin joulutorilla. Kuva: Heikki Kähkönen.

Sen sijaan kotiin kannataa jättää kaikki kortit, joita ei tarvitse matkan aikana. Jos ei aio ajaa autoa, ajokortti on täysin turhaan lompakossa. Luottokorttien numerot on hyvä laittaa talteen, samoin korttien numerot sekä  puhelinnumerot, joihin katoamisesta voi ilmoittaa.

Varo taskuvarkaita ja ole huolellinen valitessasi taksia.

Taskuvarkaat toimivat yleisimmin väentungoksessa, kuten satamissa ja busseissa. He poimivat helpoiten uhreikseen humaltuneita. Omaisuutta ei pidä jättää vartioimatta ja ihan ensimmäiseksi kannattaa lompakkon siirtää pois takataskusta varmempaan talteen.

Virossa jokainen taksiyhtiö määrittelee omat hintansa. Hinnaston tulee olla nähtävissä taksin sivuikkunassa auton ulkopuolelta sekä auton sisällä kojelaudalla.

Kuljettajan on pyydettäessä ilmoitettava matkan arvioitu hinta etukäteen. Liikenteessä on paljon epäluotettavia ja jopa pimeitä takseja, joilla matkustaminen voi tulla kalliiksi.

Viron liikennelain mukaan heijastimen käyttö on pakollista pimeään aikaan. Suojatietä ylittäessä kannattaa varmistua, että lähestyvät autot todella aikovat pysähtyä. Varsinkin vanhassa kaupungissa kadut ovat erittäin liukkaat, silä niitä käytännössä lainkaan hiekoiteta.

Trendikkäästä Kalamajan ja Telliskiven alueesta on ilmestynyt suomenkielinen opas- ja palvelukartta.

Pääkuva: Sergei Zjuganov, Visit Tallinn.

CategoriesKansi

Facebook Comments