P

Pietarin Top 100 -ravintolaa 2019 julkistettiin – Pohjoinen ja Uusi Venäläinen keittiö rulettavat

Viiden Tähden Pietarin kumppanimedia Antenna Daily on julkaissut jälleen Pietarin Top 100 -ravintolaa 2019 -listan. Lista on mainio opas, kun tekee mieli lähteä Pietariin tai haluaa kurkata, mitä naapurissa puuhataan.

Top 10 -kärki jakautuu Uuden Venäläisen Keittiön, italialaisen ja ranskalaisen keittiön kesken. Paikallisten pienten tuottajien raaka-aineiden hyödyntäminen tapahtuu Pohjoisen keittiön periaatteiden mukaisesti. Aasia näkyy ja maistuu modernilla ja innovatiivisella otteella.

Pietarin ravintolat ovat hyvässä kehitysvaiheessa ja kaupunki on ruoka- ja juomatarjonnan osalta dynaaminen. Maailman viimeisimmät trendit elävät venäläisen keittiön omien juurien etsimisen kanssa rinnakkain.

St Petersburg Antenna Daily -verkkolehden päätoimittajan Stanislav Smirnovin mukaan Pietarin Top 100 -listasta on nähtävissä, kuinka ravintolat ovat tarttuneet innovatiivisesti lähiruoka-ajatteluun.

”Uusi Pohjoinen Keittiö on toiminut yhtenä mallina uusien ratkaisuiden osalta. Samoin Aasia. Mutta muuten tutkimme omia juuriamme. Myös sitä, mitä pietarilainen moderni keittiö voi olla. Venäläinen keittiö perinteineen ja uusine ilmiöineen elää renessanssia”, Stanislav Smirnov kertoo.

”Koko listasta näkee, että Helsingin tapaan pizza on tehnyt maistuvan paluun ja napolilaiset uunit puskevat nostatetusta taikinasta tehtyjä pizzoja urakalla. Street Food -ilmiön tuoma ramen teki nopean visiitin, mutta ei jaksanut kuin pari vuotta.”

Palkittu ja maailmalla huomioitu cocktailbaari El Copitas Bar sijaitsee osoitteessa Kolokolnaja Ulitsa 2.

”Baarikulttuuri on nyt Pietarissa iso juttu. Cocktaileissa tapahtuu vastaavaa innovatiivisuutta kuin keittiöissä. Se, että El Copitas -cocktailbaarimme nousi World´s 50 Best Bars -listalle, rohkaisee kaikkia. Myös äänestyksessämme se valittiin kaupungin parhaaksi baariksi jo toisena vuonna peräkkäin”, Smirnov kertoo.

Vuoden 2019 Pietarin TOP 10 -lista 
Lue ravintoloiden esittelyt alempaa tekstistä.
Bourgeois Bohemians
Birch
Duo Gastrobar
TartarBar
Subzero
Banshchiki
Duo Asia
Blok
Jerome
Kuznya

Edellisen vuoden 2018 TOP 10 -lista
Blok
Duo Gastrobar
Il Lago dei Cigni
GRÄS x MADBAREN
Таrtarbar
Jerome
Probka
Percorso
Kokoko
Duo Asia

1 Bourgeois Bohemians


BoBo eli Bourgeois Bohemians on Pietarin gastronomisen taivaan uusi tähti. Kokki-ravintoloitsija Artem Grebenschikov nousi aikaisemmin esille yksityisen Erarta-taidemuseon ravintolan innovatiivisena vetäjänä.

Ravintolan tyyliä voi kutsua fine diningiksi, mutta se on selkeästi rennompaa ja kokeilevampaa, ja menee maku edellä. Jos kuitenkin haluaa antaa leiman, menköön konsepti Comfort Diningin alle. Perusta on ranskalaisessa keittiössä, mutta raaka-aineet ovat paikallisia ja ote on rajoja venyttävää.

Viime vuoden marraskuussa Suomen gastronominen taidenyrkki Kozeen Shiwan teki kokkivierailun BoBoon ja illan setti vuorotteli Shiwan-Grebenschikov-duon annosbattlena. Voittajana oli asiakas.

BoBon kokki-ravintoloitsija Artem Grebenschikov ja Kozeen Shiwan mittailevat toisiaan ennen kokkivierailuillan kokkibattlea. Kuva Eeropekka Rislakki.

 

Lista tarjoaa maistelumenuita, joiden sisältö vaihtuu tiuhaan raaka-aineiden saatavuuden mukaan.  Viinilistan selkäranka perustuu vahvaan terroir-ajatteluun, joka korostaa pienten viinitilojen naturaaliviinejä.

Yes Chef! Da Chef! Bourgeois Bohemians -ravintolan Artem Grebenschikov antaa illan ohjeet keittiön väelle. Kuva Eeropekka Rislakki.

Bourgeois Bohemians voitti myös Paras Uusi Ravintola -maininnan, ja Grebenschikov sai Paras Keittiömestari -tittelin Top 100 -äänestyksessä.

Artem Grebenschikov, Merenelävän nahkaa: kamchatkarapua, kyssäkaalia ja béarnaise. Meren ja Tomaatin Sielu: kampasimpukkaa, osteria, avocadoa ja tomaattivettä. Kuva Eeva Mela.

 

Kozeen Shiwan, King Potato: suolaleipäkuoressa kypsennetty peruna, mätiemulsio, savustettu voikastike. Kuva Eeva Mela.

 

Artem Grebenschikov, CocoRoots: kookosta, punajuurta, punaherukkaa ja minttua. Kuva Eeva Mela.

Bourgeois Bohemians
Vilenskiy pereulok 15 (Виленский пер., д. 15)
Puh. +7 (911) 149–17-70
Facebook
Instagram


2 Birch

Birch (koivu) avautui Kirochnaya-kadulle, joka on nyt Duo Gastrobarin ja ravintola Schengenin takia hyvän ruoan ystävien pyhiinvaelluspaikka – sillä erotuksella, että monien mielestä Birch varjostaa kilpailijansa.

Birchin ilmapiiri ja sisustus ovat tarkoituksellisen Nordicia: pelkistettyä betonia, puuta, terästä, tiukkoja kohdevaloja ym. Instagram-kuvaajien rakastamia elementtejä. Lista on suppea, mutta annokset osuvat sitäkin tarkemmin oleelliseen.

Birch
Kirochnaya ulitsa 3 (Кирочная ул., дом 3)
Puh. +7 (911) 920–31-65
Facebook


3 Duo Gastrobar


Duo Gastrobar on baarin ja ravintolan yhdistelmä rennolla bistrohengellä ja skandisisustuksella. Gastrobaria luonnehditaan Pietarin ravintolaskenen vahvaksi tiennäyttäjäksi.

Duo Gastrobar on varmasti yksi Pietarin mielenkiintoisimmista gastronomisista keitaista ja se houkuttelee paikallisia, paljon matkustaneita ja maailman trendeistä tietoisia nuorehkoja gastronomeja pöytien ääreen.

Kokki-ravintoloitsijat Dmitri Blinov ja Renat Maliko ovat Top 10 -listan hannuhanhia, sillä tämän venäläistä, italialaista ja ranskalaista Välimeren keittiötä yhdistävä ravintola ei ole heidän ainoa menestyjänsä. Kaksikon jäljiltä ovat myös sijalla 4 oleva Tartarbar sekä sijalla 7 oleva Duo Asia.
Pöytävaraus on välttämätön.

Duo Gastrobar
Kirochnaya ulitsa. 8A (Кирочная улица, 8А)
Puh. +7 (921) 994-54-43
Verkossa


4 Тартарбар
/Tartarbar

Jos tartar on se juttu, tämä paikka on sinulle!

Duo Gastrobarin (sija 3) ja Duo Asian (sija 7) voimakaksikko Dmitri Blinov ja Renat Maliko ovat kehitelleet tartar-johdannaisia vailla rajoja pettämättömän hyvällä maulla ulkonäköä myöten.

Avokeittiö heittää annokset vauhdilla pöytään ja pöytävarauksella on kaksi tuntia aikaa. Rennot viinit rimmaavat mainiosti on sitten kyse lihaisasta, kalaisasta tai kasvispohjaisesta tartarista. Kannattaa ottaa muutama eri annos jakoon.

Tartarbar sijaitsee Nevski Prospektin läheisyydessä entisessä armeijaparakissa. Industriaalityyli, tiiliseinät sekä versioinnit tunnetuista maalauksista luovat eksentrisen ja vahvan näyttämön ruokailukokemukselle.

Tartarbar
Vilenskiy per. 15 (Виленский переулок, дом 15)
Puh. +7 (911) 922-56-06
Verkossa


5 Subzero

Japanilaishenkisen bistron lista on lyhyt, mutta vakuuttava. Konseptin luomiseen on haettu apua Norjasta Michelin-tähtiosaajista.

Kiinnostavaksi ravintolakaduksi muodostuneen Rubinsteinan (Nevski Prospektin poikkikatu) varrella sijaitsevan Subzeron ydin on japanin suosituimmissa ruokalajeissa, mutta uudistettuina: sushi, sashimi, nigiri sekä jättimäisissä, jaettavissa annoslautasissa suurillekin seurueille.

Tarjolla ovat Tyynen valtameren klassikot kuten miso, ramen, tempura, edamame-pavut, kevätkääryleet, trendikkäät kalakulhot, tonkatsu, tataki ja donburi.

Subzero
Ulitsa Rubinsteina 38 (ул. Рубинштейна, дом 38)
Puh. +7 (812) 907-64-38
Verkossa


6 Banshchiki (suom. Kylvettäjät)

Ravintolan sisustus ja ruokatarjonta luovat atmosfäärin kodikkaasta maalaistalosta, jossa on sauna- ja kylpyosasto. Konseptin pohjana on venäläinen keittiö, joka on ajateltu uusiksi keittiöpäällikkö Stanislav Lehovon vetämässä ryhmässä.

Lehovolla on takanaan näyttöjä ravintoloista kuten Favorite Place 22.13 sekä Barberrinista. Banshchikissa eli Kylvettäjissä lihaa ja kalaa kuivataan ja savustetaan, leipätarjonta muistuttaa venäläisen leipäkulttuurin rikkaudesta, ja tarjolla on kotitekoisia ja -polttoisia juomia.

Kebabit ja pihvit kypsennetään hiilillä, joka antaa annoksiin ominaismaun ja kullatun ulkonäön.

Banshchiki
Degtyarnaya ulitsa 1A (Дегтярная ул., дом 1А)
Puh. +7 (812) 655-03-40
Verkossa


7 Duo Asia

Duo Asia on järjestyksessään kolmas ravintola Dmitri Blinovin ja Renat Malikon ravintolaimperiumissa, joista Top 10:ssä ovat myös Duo Gastrobar (sija 3) ja Tartarbar (sija 4).

Duo Asia ei pyri noudattamaan autenttisesti aasialaisia annoksia vaan keittiötä luotsaava Dmitri Blinov pikemminkin leikittelee tekniikoilla ja alueellisilla erikoisuuksilla sekä tunnetuilla annoksilla, jotka viittaavat myös latinalaiseen amerikkaan sekä Eurooppaan.

Duo Asia on hintatasoltaan kohtuullinen ja se sijaitsee Nevski Prospektin sivukadulla Rubinsteinalla, josta on muotoutunut vilkas ravintola- ja baarikatu.

Hinnat ovat kohtuulliset ja viinivalikoima on kattava. Pöytävaraus on must.

Duo Asia
Ulitsa Rubinsteina 20 toinen kerros (ул. Рубинштейна, дом 20, 2й Этаж)
Puh. +7 (911) 928-81-89
Verkossa


8 Блок
(Blok / suom. Lohko)

Blok on Moskovan keskeisen trendihaistelijan ja ravintolaideologiksi itseään kutsuvan Alexander Rappoportin voimannäyttö Pietarissa. Moskovassa Rappoportin ravintolarypäs tarjoaa aasialaisia makuja Helsingin Wikbergin-Björkin tapaan, mutta Pietarissa hän on lunastanut lupauksensa perustaa Venäjän parhaan liharavintolan Venäjällä ikinä.

Eri liha-annoksia on noin 60. Raaka-aine on kotoisin Venäjältä, Voronezhin alueelta ja liha on enimmäkseen mustaa angusta, jotka ruokitaan mm. maissilla, joka saa lihan marmoroitumaan.

Monet ruokalajit ovat paikallisia erikoisuuksia eri puolilta Venäjää, mutta myös tuttuja maailmalta. Reseptit ovat toisaalta perinnetietoisia, mutta myös innovatiivisinta uutta. Keittiöstä vastaa Jevgeni Meshcerjakov, joka voitti Venäjän ensimmäisen Bocuse d’Or -karsinnan vuonna 2014 ja hänen aiempaan työhistoriaansa kuuluu Alain Ducassen Taillevent-ravintola Pariisissa.

Blok
Potomkinskaya Ulitsa 4 (Потемкинская ул., дом 4)
Puh. +7 (812) 415-40-40
Verkossa


9 Jerome

Gastronomic Cantina Jerome kuuluu Pietarissa, Moskovassa ja Berliinissä toimivaan Aram Mnatsakanov Restaurants -yhtiöön. Kokonaisuuteen liittyvällä Probka-ryhmällä on myös majoitustoimintaa.

Jerome sijaitsee Iisakin kirkon aukiolta pari loikkaa ja se tarjoaa klassista ranskalaista keittiötä sekä pastaa ja gourmetpizzoja Italiasta. Tuoreus on raaka-aineiden ehdoton lähtökohta. Vihanneksia tuotetaan luomusiemenistä hyperlokaalisti ravintolassa, jossa on hydroponinen kasvattamo.

Eurooppalaisessa törmäytyksessä syntyvät myös kiintoisat antipastit, risotot (osteririsotto) ja burgerit. Uskottavuutta kaikelle antaa toscanalainen keittiömestari Antonio Fresa, joka säätää annoksiin vauhtia mistä päin maailmaa huvittaa.

Viinilista koostuu lähinnä biodynaamisista ja naturaaliviineistä. Ruokailijan seurana ovat salin mustille seinille maalatut metsän eläimet.

Jerome
Bolshaya Morskaya ulitsa 25 (Большая Морская ул., дом 25)
Puh. +7 (812) 918-69-20
Verkossa


10 Kuznya (suom. Takoa)

Ravintola-klubi Kuznya sijaitsee Uuden Hollannin telakkasaarella Pietarin keskustan liepeillä. Kuva New Holland / Egor Rogalev.

Vanhan, kanavien erottaman Uuden Hollannin telakkasaaren Kuznya-talon klubi ja ravintola on muotoutunut alueen sosiaalisen ja kulttuurisen toiminnan sydämeksi.

Iltapäivällä ja illalla se on valoisa ravintola, yöllä uusi näyttäytymispaikka niille, jotka haluavat tanssia. Koko alue on sykähdyttävä kokemus ja vierailun kohde Pietarissa kuten Oodi-kirjastorakennus on nyt Helsingissä.

Kuznya
Uusi Hollanti -telakkasaari (Новая Голландия)
Naberezhnaya Admiralteyskogo kanala 2 (Набережная Адмиралтейского канала дом 2)
Puh. +7 (911) 921-16-69
Verkossa

Vuoden 2019 -listan sijat 11-100 aakkosellisesti

All Seasons
Azia
Barclay
Beefzavod
Beer Family
Big Wine Freaks
Caffe Italia
Charlie
Claret
Co-op Garage
Cococo
EM
FermA на Финляндском
Gills
GRÄSxMADBAREN
Hamlet & Jacks
Hitch (Медиков)
Hitch (Московский)
Il Lago dei Cigni
Italiani
Italy на Энгельса
Jack & Chan
La Perla
La Perla Nera
La Perla Seafood Bar
Made in China
Meat Coin
Molto Buono 2.0
Mr. Bo
Must
Percorso
Porto Maltese
Red. Steak & wine
Ronny
Saviv
Sintoho
Smoke BBQ
Social Club
Stroganoff Steak House
Suki
The Buddy
Tiger Lily
Umao
Vincent
Wong Kar Wine
YoDa
Ателье tapas&bar
Бекицер
Бивень
Брат
Бутерbrodskybar
Винный шкаф
Гастроли
Гуси-лебеди
Искра
Кинг Понг
Китайская грамота
Компания
Корюшка
Курорты
Лев и птичка
Летучий Голландец
Мансарда
Мари Vanna
Марчеллис
Место
Метрополь
Мечтатели
Миндаль
Митерия Chuck
Мыженаты
Палкинъ
Паркъ Джузеппе
Пицца 22 сантиметра
Пробка
Пхали-Хинкали
Рибай
Русская рюмочная №1
Рыба
Северянин
Симпозиум
Сырник
Териберка
Трюфельный дом Bruno
Фонтанка 30
Хачапури и вино
Хачо и пури
Центральный
Чеми
Ярумэн

CategoriesMatkalla

Facebook Comments