Jälleen kerran ravintola-ala on saanut seurata itseään koskevaa elinkeinotoiminnan rajoittamista, jossa on kaikki farssin tunnusmerkit. Se, että perustuslakivaliokunta on joutunut toistuvasti puuttumaan hallituksen lakiesitysten sisältöön perustuslain vastaisena, on näytelmän perusjuoni. Varsinainen huipennus on se, että lain näkökulmasta Suomessa ei ole ravintoloita.
Ravintola-alaa säädellään alkoholin myynnin vuoksi sosiaali- ja terveysministeriössä. Yleisesti toimialasta on säädetty kahdessa eri laissa. Ne ovat laki majoitus- ja ravitsemistoiminnasta sekä alkoholilaki. Lisäksi ravintolahuoneistoja koskee myös elintarvikelaki.
Alkoholin vuoksi lainsäädännössä on vain kaksi nimitystä Suomen tuhansille ravintoloille, baareille, pubeille, yökerhoille, kahviloille ja kuppiloille. Ne ovat anniskelupaikka ja ravitsemisliike.
Koska asia on näin, STM antoi ymmärtää viimeksi tartuntatautilakiiin liittyvien ravintolarajoitusten torppaamisen yhteydessä, että heillä ei ole edellytyksiä erotella eri ravintolakonsepteja toisistaan.
Ministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen on siinä oikeassa, mutta totaalisen väärässä muutoin: AVI ja Valvira keräävät nämä tiedot, mutta koska erottelua termeineen ei ole kirjattu lakiin, eroja ei ole olemassa.
Siksi kaikkia ravintoloita olisi alkuperäisen lakiesityksen mukaan kohdeltu yhdenmukaisesti koko maassa alkoholin myyntipaikkoina. Se oli puolestaan kestämätöntä eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan, koska anniskeluliikekäsitteen kautta rajoitustoimet loukkasivat käytännössä suoraan elinkeinovapautta.
Virallisesti Suomessa ei ole ravintoloita. On vain anniskelupaikkoja ja ravitsemisliikkeitä.
Viina tappaa – ravintolat!
Yleisen oikeustajun mukaan tartuntatautilain kuuluisi rajoittaa epidemiatilanteessa ihmisten kokoontumisia eli pitää porukat toisistaan erillään. Nyt sen sijaan puututaan koko ravintola-alaan elinkeinona.
Ravintoloiden maalittamista koronalingoiksi tukee eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan tiistainen mietintö. Siinä sanotaan suoraan, että (leviämisen estämisen) näkökulmasta ”merkitystä on alkoholin nauttimisella, joka osaltaan voi lisätä kontaktien syntymistä hallitsemattomammin. Valituissa rajoituskeinoissa on kyse väestön käyttäytymiseen liittyvistä todennäköisyyksistä.”
Kaiken lisäksi lakitekstiin on kirjattu, että asetuksella voidaan rajoittaa sellaisia ravintoloita, joiden ”pääasiallisena ravitsemistoimintana on tarjota yleisölle maksusta alkoholijuomia”.
Siis suurin osa ravintoloista on Suomessa yhä lainsäätäjien mukaan perustettu sitä varten, että niissä juotetaan ja juodaan alkoholia ja että alkoholin juomisesta ”väestön käyttäytymiseen perustuen”seuraa välitön tartuntariski tai ainakin altistuminen.
Suurta yleisöä sumutetaan ja mediaa vedätetään sillä, että rajoituksia nyt muka lievennettäisiin ja annettaisiin lisää elinkeinonvapauksia.
Kyse on ollut alusta lähtien alkoholin anniskelun rajaamisesta, johon sekä STM että ministeri Krista Kiuru (sd.) ovat pyrkineet omia reittejään. Alkoholin ravintolamyynti on Suomessa EU-alueen alhaisin suhteessa kokonaiskulutukseen.
Tulos on johdonmukaisen politiikan luomus viimeiseltä 15 vuodelta. Olisi itsellemme valehtelemista, jos kuvittelemme, että koronan vastaisten toimien suoma tilaisuus alkoholin ravintolamyynnin vähentämiseksi yhä edelleen jäisi ministeriöltä käyttämättä.
HUOM! Jokainen nyt lievennykseltä näyttävä toimi on tosiasiassa rajoitus verrattuna voimassa olevaan lainsäädäntöön.
Käytännössä koronasääntely on ravintoloihin kohdistuvan kieltolain esiaste. Uusi normaali.
Entä mihin rajat vedetään, ja kuka ne vetää yksittäisten ravintolakonseptien välillä?
Itse laista on tehty tarkoituksella mahdollisimman löysä ja lepattava, jotta se jättää hallitukselle ja STM:lle luvan tehdä tulkinnanvaraisia asetuksia.
Vastuu lain toimeenpanosta, ja erityisesti valvonnasta, on AVIn ja kuntien harteilla. Etelä-Suomen AVI ilmoitti jo pari viikkoa sitten pääkaupunkiseudun tiedotustilaisuudessa, että se lisää ravintoloiden valvontaa ja tarkastuksia. Laiminlyönneistä seuraa sanktioita.
Tartuntatautilain perusteella saamme jälleen alkoholitarkastajia maakuntiin ja kuntiin.
Heistähän piti päästä eroon vuonna 2018 voimaan tulleessa uudessa alkoholilaissa. STM:n pitkä käsi ojentuu tältäkin osin yli vallitsevan alkoholilain. Kyse on siten myös ministeriön revanssista yli eduskunnan tahdon, eduskunnan omalla päätöksellä. Luulisi virkamiehiä naurattavan matkalla ministeriöön.
Suuri mahdollisuus kurkkaa kurjuuden takaa
Mara-aloja on viety lainsäädännössä kuin roskapussia tai ongelmajätettä koko itsenäisen Suomen ajan. Nyt alan on aika ottaa ohjat omiin käsiin.
Ravintoloiden luokittelun avaamisessa on kyse historiallisesti merkittävästä ennakkopäätöksestä. Nyt alueellisen huomioimisen rinnalle laissa saadaan edes jonkinlaiset määritelmät erilaisista ravintolatyypeistä. Olkoonkin, että määrittely perustuu alkoholijuomien myyntiin.
Nyt on avattava laaja elinkeino- ja kulttuuripoliittinen keskustelu, mitä ravintolatoiminta on.
Sen pohjalta on lähdettävä ajamaan uusia muutoksia alkoholilakiin sekä lakiin majoitus- ja ravitsemistoiminnasta.
Mitäs, jos ruoka ei olekaan vain ravintolan salajuoni syntisen alkoholin tarjoilemiseksi? Mitäs, jos ruokakulttuuri pitää sisällään juomat ja on oleellinen osa ruoan makukokemusta?
Ehkä iltapäivälehdissä ei kohta enää todeta, että ravintolassa juodaan viinaa, kun tarkoitetaan, että baarissa maistellaan viiniä ja käsityöoluita.
Ravintoloiden luokittelun perusteella on huomattavissa, että ravintoloita perustetaan muutakin tarkoitusta kuin kännin vetämistä varten.
Ravintola käsitteenä poliittisessa puheessa kertoo, että Suomi on kulttuurisesti irti muusta Euroopasta tässäkin asiassa. Restaurant tai restaurang kertoo jo nimenä, että siellä on tarjolla ruokaa. Muut ovat baareja, pubeja, cateringia, kahviloita, yökerhoja jne.
Ainakin muualla ravintola on se paikka, johon mennään syömään istumalla pöydän ääressä.
Suomessa ravintolalla viitataan kaikkiin alan konsepteihin ja segmentteihin. Käytäntö on yhtä älytön kuin sanoisi Alkon, K-Raudan ja Laakkosen autokaupan olevan sama asia.
Hölmöin tarjolla oleva termi lakitekstiin ja keskusteluun on ruokaravintola, joka on sanahirvitys tyyliin ruokasupermarketti tai ruokaruokala – se on kuin tuplavarmistus ruokaa tarjoavalle ravitsemusliikkeelle. Anniskeluliike olisi siten vastaavasti juomajuomala.
Koko tilanteesta on huomattavissa, että ei ole olemassa oikeudellista ja moraalista perustetta sille, että ravintoloiden elinkeinotoimintaa koskevista asioista säädellään ja valvotaan STM:ssä.
Tähtäimessä pitää olla ministeriön vaihto työ- ja elinkeinoministeriöön, jotta tämäkin toimiala voisi olla normaali ala muiden alojen joukossa.
Teksti: Heikki Kähkönen ja Eeropekka Rislakki
Kuvat: Eeropekka Rislakki, Heikki Kähkönen ja Pixabay (pääkuva)
Facebook Comments