Kun S-ryhmä julkisti Ruokamanifestinsa Porin SuomiAreenassa toissa kesänä, se meni ainakin minulta ohi. Manifesti nousi esiin Facebookissa käymässäni keskusteluketjussa. Päätin lukea, mitä Suomen suurin ruokakauppias ruoasta ajattelee ja miten se osallistuu ruokakeskusteluun ja linjaa tavoitteensa.
S-ryhmän Ruokamanifestin lukeminen on järkytys. Kulttuurista siinä ei ole häivääkään, ruoan kokemuksellisuus on syrjäytetty tieteellisellä maailmankuvalla.
Manifestin kokoava idea muistuttaa skepsisläistä paatosta, joka rajaa ruoan tieteen kentäksi kokemusten ja elämysten ulkopuolelle. S-ryhmän Vastuullisuus-sivuille kiteytetty manifesti on selostuksen mukaan satojen ruoka-alan huippuosaajan ja asiantuntijan sekä yli 8000 asiakkaan työn tulos.
S-ryhmän mukaan nykyinen ruokakeskustelu muistuttaa paikoin poliittista tai uskonnollista kinaamista;”vaikka meillä on käytössämme faktoja, tieteellisiä faktoja, enemmän kuin koskaan, somekuplien päivän uskomukset tuntuvat syrjäyttäneen tieteen ja tutkimuksen pitkään rakennetun viisauden”.
S-ryhmän Ruokamanifesti on jatkumoa jo parin vuosikymmenen perinteelle, jota erityisesti elintarviketeollisuutemme on toteuttanut tuottamalla prosessoitua bulkkia ja markkinoimalla ”terveellisyyttä”.
Ideana on teollinen volyymi, joka kestää halpuuttamisen, ja terveellisyys on yhtä kuin jonkin yksittäisen, hyvinvointiin vaikuttavan ainesosan korostamista.
Välillä on peräänkuulutettu funktionaalista järkiruokaa kuten Sitran ja teollisuuden tuottamassa ERA-strategiassa 10 vuotta sitten.
Strategia, johon yritykset, ministeriö ym. tahot ilmoittivat sitoutuvansa, korosti S-ryhmän manifestin tapaan kaikkea muuta paitsi ruoan makua ja aterioinnin sosiaalisuutta. Laskin aikanaan, että strategiassa sana terveys johdannaisineen mainittiin 112 kertaa, tutkimus 81 kertaa ja järkiruoka 23 kertaa.
Myös termit tieteellinen ja teknologia ylsivät kymmenluvuille. Nautinto mainittiin kahdesti. Sen sijaan maku, ateria tai yhteisöllisyys eivät esiintyneet kertaakaan, kuten eivät S-ryhmänkään manifestissa.
Tässä muutamia poimintoja Ässän yhdeksänkohtaisesta Ruokamanifestista:
”Suomalainen ruokaketju tarvitsee rutkasti lisää insinööriajattelua: ongelmanratkaisua, joka tähtää skaalautuvuuteen.”
”Ruoan pitää perustua tieteeseen ja tutkimukseen.”, ”Laadukas ravinto on välttämätöntä polttoainetta.”
”Apuun tulee muun muassa keinoäly, joka pystyy yksinkertaistamaan arkea ja helpottamaan valintoja.”,
”Kotimaisesta kalasta kannattaa jalostaa helppokäyttöisiä tuotteita (…) Tähän tarvitaan runsaasti uusia innovaatioita.”, ”Suosimalla kasviksia voimme keventää merkittävästi ympäristökuormitusta.”
On pakko vähitellen myöntää, että ruokakulttuurimme ydin on S:n manifestiin kirjattuja seikkoja: insinööriosaamista, innovointia ja tieteellistä tutkimusta, ja että ruoka on osa teknoklusteria.
Hyvä maku, estetiikka, sosiaalisuus, juomat, nautinto, perinteet, juhlat jne. ovat silkkaa alakulttuuria. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, ettei Suomen ruokavienti vedä, koska olemme rakentaneet oman, kansallisen monsterin, jonka muut kiertävät kaukaa.
Olisiko aika pohtia, mitä tarkoittavat käsitteet laatu, raaka-aine, elintarvike, ruoan valmistus, ruoka, ateria tai yhteisöllisyys? Tarkoittaako kestävä kehitys nyt myös synonyymiä mauttomuudelle ja ilottomuudelle?
Kulttuuriyhteys menneeseen on päässyt katkeamaan. Vain tilanne, jossa perinteet ja ruokakulttuurinen identiteetti ovat epäselviä, voi synnyttää innostuksen nyhtökauran kaltaisiin tuotteisiin.
Teknologia ei synnytä itseisarvoisesti laatua. On melkoista arroganssia uskotella, että yksinkertaiset teknologiset prosessit voittaisivat luonnon omat prosessit – paitsi mekanistisessa ihmiskäsityksessä.
Ehkä Stockmannin Herkun ostaminen ja sen muuttaminen Food Market Herkuksi tavoitteineen eurooppalaisen kärjen tasolle on nähtävä osuustoimintaliikkeen sisäisenä dialogina, sillä Ruokamanifestin reunaehtojen sisään se ei mahdu. Näin ainakin toivon.
S-ryhmä halusi ruokakeskustelua. Itsepähän kerjäsivät.
Teksti ja kuvat: Eeropekka Rislakki
Facebook Comments