Keskuudessamme elää menetetty sukupolvi, jolle ravintolassa käynti on kriisin jälkeen muistin ulottumattomissa. Koronakriisin takia päiväkoti-ikäiset ja nyt syntyvät ikäluokat muistavat myöhemmin, mitä on kotiruoka, päiväkoti-, eines-, nouto- ja tilausruoka, mutta ravintolakokemuksesta he eivät tiedä, koska ravintoloita ei enää ole kenties pitkään aikaan. Kaikki alkaa nollasta.
Suurten ikäluokkien edustajat, Baby Boomersit, ovat loukkaantuneita USA:ssa, koska aikuisuuteen astuneet milleniaalit (syntyneet 1980-1996, suurten ikäluokkien kasvattamat, taloudellisen nousukauden lapset) kutsuvat koronaa Boomer Remover -ilmiöksi. Hyvästi suuret ikäluokat!
Boomersit puolestaan ilakoivat, että milleniaalit elävät väärässä turvallisuuden tunteessa, sillä korona näyttää demokratisoivan kuoleman iästä, puoluekannasta, varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
Sukupolvidynamiikkaa on nimetty jo hyvän aikaa toisen maailmansodan jälkeisten suurten ikäluokkien, X-, Y-, milleniaali- ja Z-sukupovien portaisiin.
Omaa sukupolveani on Suomessa kutsuttu Interrail-sukupolveksi, koska 1970-80 -luvuilla Euroopan rautatieyhtiöt kehittivät edullisen nuorisolipun, joka mahdollisti reppumatkailun junalla läpi Euroopan maiden – yleensä yöjunissa ja lattialla istumalla.
Zetat (syntyneet 1997-2010-luku, X-sukupolven kasvattamina, laman vaikutuksessa) ovat viimeisin nimetty sukupolvi.
Nyt on uuden sukupolvikokemuksen aika: koronakriisin aikana syntyneitä voi kutsua sukupolvi C:ksi, (Generation Corona), joka kasvaa dystopiassa: ilmastokatastrofin, koronan ja laman saattamina.
Lohduttavaa on se, että he eivät osaa kaivata sellaista, josta heillä ei ole kokemusta, ja josta eivät tiedä. Kuten ravintoloista ja kahviloista.
Kaikki ratkaisut, joita nyt tehdään tai jätetään tekemättä, vaikuttavat sukupolvi C:n elämän lähtökohtiin ja tulevaisuuteen. Ainiaasti.
Teksti Eeropekka Rislakki
Kuvat Pixabay
Facebook Comments