B

Bocuse d’Or Europe 2020 järjestetään Tallinnassa toukokuun lopussa – Virolle kisat ovat tähtihetki gastronomian taivaalla

Kansainvälisten kokkiolympialaisten Euroopan-karsintojen järjestäminen Tallinnassa 28.-29. toukokuuta 2020 vahvistui virallisesti tiistaina. Bocuse d’Or -kilpailuja järjestävän GL Eventsin johtaja Florent Suplisson ja Viron Bocuse d’Or Akatemian presidentti Dimitri Demjanov allekirjoittivat tapahtuman kumppanuussopimuksen. Karsintoihin odotetaan 20 kokkitiimiä eri puolita Eurooppaa, mukana myös Suomen joukkue.

Bocuse d’Or Europe Tallinn 2020 -hankkeen johtohahmo Eesti Kulinaaria Instituutin johtaja Dimitri Demjanov, 72, oli suurta hymyä Tallinnassa tiistaina järjestetyssä Bocuse d’Or Europen sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.

Koko Bocuse d’Or henkilöityy Virossa Demjanoviin. Kaikki valmistelut ovat tämän tallinnalaisen Glorian ravintoloitsijan ja virolaisen keittiön grand old manin tiukoissa käsissä.

Demjanovin 15 vuotta kestänyt sinnikäs lobbaustyö on kantanut suurta hedelmää. Se saa huipennuksensa, kun tuhannet kokit ja keittiöpäälliköt, median edustajat sekä Euroopan johtavat ruoka- ja ravintolavaikuttajat kokoontuvat Tallinnan Saku Suurhalliin toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Mukana on suuri joukko Michelin-tähtiä keränneitä ravintola-ammattilaisia, ruokakriitikoita ja toimittajia.

LG Eventsin johtaja Florent Suplisson (vas.) ja Viron Bocuse d’Or Akatemian presidentti Dimitri Demjanov allekirjoittivat sopimuksen Bocuse d’Or Europen järjestämisestä Tallinnassa 28.-29. toukokuuta 2020. Kuva: Andres Teiss.

Viro on ollut varsinaisesti mukana Bocuse d’Or -kisoissa 12 vuotta, mutta Demjanovin unelma Viron nostamisesta Euroopan gastronomisten kansojen joukkoon on syntynyt jo kauan ennen sitä.

”Tämä on meille virolaisille suuri mahdollisuus tehdä todellinen läpimurto kansainväliselle gastronomiselle kartalle. Tapahtuman järjestäminen vaatii runsaasti ammattilaisia ja vapaaehtoisia voimia sekä yhteistyökumppaneita. Toivon, että Viron elintarviketeollisuuden parhaat tekijät osaavat hyödyntää tapahtuman mukanaan tuomat suuret mahdollisuudet näkyä maailmalla”, Demjanov kommentoi.

Dimitri Demjanovilla oli syytä hyvmyyn tiistaina Tallinnassa. Kuva: Andres Teiss.

Edesmenneen ranskalaisen mestarikokin Paul Bocusen perustama ja nimeä kantava Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu, jonka karsintojen järjestämisestä käydään kova vääntö eri maiden kesken.

Bocuse d’Or on järjestetty vuodesta 1987. Paul Bocusen (1926-2018) perikunta on myynyt kisojen oikeudet ranskalaiselle tapahtumajärjestäjälle GL Eventsille, joka vastaa sekä eri maanosissa järjestettävistä neljästä karsintakisasta että joka toinen vuosi Ranskan Lyonissa käytävästä suuresta finaalista.

Bocuse d’Or Internationalin johtaja, ranskalainen Florent Suplisson kertoi Tallinnassa, että Viron ruokakulttuuri, ravintolat ja gastronomien taso ovat osoittaneet suuren potentiaalinsa lyhyessä ajassa. Ensi kevään kilpailu tarjoaa tilaisuuden Virolle näyttää osaamistaan sekä mahdollisuuden rikastuttaa maailmaa uusilla mauilla ja valmistajilla.

”Virolaisten sinnikkyys ja tahto järjestää Bocuse d’Or 2020 European Final sekä pienen maan sitoutuminen tapahtuman toteuttamiseen ratkaisivat viime kädessä kisaisännyyden Tallinnan eduksi. Minulla on ollut Tallinnassa käydessäni loistava tilaisuus tutustua kaupungin ravintoloihin. Niiden korkea ammattitaito ja taso puhuvat valinnan puolesta”, Suplisson kehui.

Bocuse d’Or -organisaation johtaja Florent Suplisson on vakuuttnut, että Tallinnan karsintakilpailusta tulee merittävä tapahtuma Viron ruokakultturin kannalta. Kuva: Andres Teiss.

Suplisson muistutti, että Bocuse d’Or on ensi kädessä kilpailu, jossa eri maiden parhaimmat ja luovimmat kokit ottavat mittaa toisistaan. Kilpailussa mitellään kokkien epävirallisesta maailmanmestaruudesta.

”Kyse on fine diningista, johon jokainen kilpailija tiiminsä ja taustajoukkojensa kanssa tuo mukanaan osan kotimaataan ja sen ruokakulttuuria. Bocuse d’Or on myös kiinteä yhteisö. Suuri joukko gastronomian ammattilaisia kokoontuu muutamaksi päiväksi yhteen vaihtamaan kokemuksiaan. Me olemme kaikki yhtä suurta perhettä”, Suplisson kehui

Bocuse d’Or Europe tuo järjestäjien laskujen mukaan Tallinnaan pelkästään 6000 ulkomaista vierasta, joiden joukossa on kilpailijoita 20 maasta.

Saku Suurhalliin odotetaan jopa 13 000 ihmistä kahden kilpailupäivien aikana. Hallin ulkopuolelle pystytetään virolaisen ruokakulttuurin basaari, jossa yritykset voivat esitellä ja maistattaa tuotteitaan. Kilpailu on yksi Viron matkailun markkinoinnin kärkihankkeista ensi vuonna.

”Haluamme tehdä kilpailusta valtavan juhlan, jonka aikana Tallinna elää kolme neljä päivää tapahtuman hengessä. Bocuse d’Or Europen näkyvyys vastaa yksinään 10 vuoden matkailumarkkinointia kansainvälisesti. Tämä on 120-prosenttisesti koko kansakunnan hanke”, Demjanov vakuutti lehtihaastattelusa aiemmin tänä syksynä.

Saku Suurhalliin odotetaan kahden päivän aikana jopa 13 000 eurooppalaista gastronomian ja ravintola-alan ammattilaista ja vaikuttajaa.

Viron matkailuorganisaation, Visit Estonian, johtaja Margus Sameli tähdensi tiedotustilaisuudessa, että Bocuse d’Orin kaltaisilla suurilla kansainvälisillä tapahtumilla on merkittävä vaikutus ja väkimäärältään pienen maan matkailualaan talouteen.

Samelin arvion mukaan paikalle saapuvat ulkomaiset vieraat jättävät Tallinnaan rahaa jopa liki tuhat euroa per henkilö. Kokonaisuudessaan Bocuse d’Or Europen taloudellisen vaikutuksen arvioidaan olevan yli 12 miljoonaa euroa

”Koko elintarvikesektorimme on tehnyt vuosia ahkeraa töitä tuodakseen Bocuse d’Orin Viroon. Nyt tämä työ kantaa hedelmää. Olen vakuuttunut, että Viro tunnetaan jatkossa entistä maukkaampana ja parempana ruokamatkailumaan, jonne turistit palaavat aina uudestaan”, Sameli sanoi.

Visit Estonian johtaja Margus Sameli (oik.) uskoo, että Virosta on tulossa merkittävä gastronominen matkailukohde. Kuva: Andres Teiss.

Voimakas tahto, lobbaustaito ja sitoutuminen eivät takaa kokonaan onnistumista. Järjestäjien kassasta uupuu vielä satoja tuhansia euroja.

Suomi, Kroatia ja Puola olivat myös ehdokkaina Euroopan-osakilpailun järjestäjäksi pari vuotta siten. Suomen Bocuse d’Or -toiminnasta vastaava ELO-Säätiö sai hakupaperit perusteluineen ajoissa kasaan, mutta kansallisen rahoituksen löytäminen jäi toteutumatta ja sen myötä paperit lopulta Lyoniin lähettämättä.

Virossa rahoituksesta on käyty vääntöä aivan viimeiseen saakka. Maan uusi hallitus taipui puolen miljoonan euron vakuuksien myöntämiseen aivan viime hetkellä eli vasta lokakuussa (Viisi Tähteä 4.10.).

Suomessa kisojen järjesäminen olisi tullut maksamaan ELO-säätiön laskelmien mukaan 5 miljoonaa euroa. Virolaiset aikovat selvitä omasta tapahtumastaan jopa neljäsosalla tästä. Demjanov puhui tiistaina 1,2 miljoonasta eurosta, josta käytännössä valtion takaama puoli miljoonaa on vasta kasassa.

”Haemme koko ajan lisää kumppaneita tapahtuman tukijoiksi. Uskon, että rahoitus ja kaikki järjestelyt ovat kunnossa, kun kisat käynnistyvät Saku Suurhallissa”, Demjanov sanoo diplomaattisesti.

Dimitri Demjanov korostaa, että Bocuse d’Or Europe 2020 on koko Viron yhteinen hanke. Kuva: Andres Teiss.

Viron Bocuse d’Or Akatemian suurimmaksi haasteeksi muodostuu kansainvälisten kumppanien löytäminen sponsoreiksi. Kisojen alkuun on vajaat puoli vuotta. Koko prosessi on ollut käynnissä yli kaksi vuotta, eikä tarvittavaa pottia ole kasassa.

Nyt kun virallisissa sopimuspapereissa ovat nimet alla, päivämäärä vahvistunut sekä epävarmuus kisojen järjestämisestä poistunut, olisi luultavaa, että myös GL Events ja Bocuse d’Or International kantaisivat kortensa kekoon kumppaneiden löytämiseksi ja tapahtuman tason takaamiseksi.

Suomi on ollut mukana Bocuse d’Orissa 14 kertaa. Parhaina tuloksina kaksi neljättä sijaa.

Suomen Bocuse d’Or edustajaksi valittiin lokakuussa käydyssä tiukassa karsintakisassa Mikko Kaukonen Food Camp Finlandista Helsingistä. Bocuse d’Oriin valittu kokki sitoutuu harjoittelemaan Euroopan-karsintoja ja loppukilpailua varten täysipäiväisesti vuoden ajan.

Kaukosen valmistautuminen suureen urakkaan alkaa ensi vuoden alussa. Kauden ensimmäinen näytön paikka on Tallinnassa, jonne hän suuntaa vain muutaman kuukauden harjoitusjakson jälkeen. Tallinnasta 10 maata jatkaa matkaansa Ranskan Lyoniin, jossa pidetään, Bocuse d’Or -finaali tammikuussa 2021.

Kaukosen timillä on puolustettavana Ismo Sipeläisen neljäs sija viime tammikuun finaalista. Se sivusi samalla Suomen kautta aikain parasta sijoitusta, sillä Matti Jämsén oli myös neljäs vuonna 2015. Lisäksi Suomi on sijoittunut finaalissa kaksi kertaa viidenneksi ja kerran kuudenneksi.

Suomen karsintojen voittoisa tiimi, jonka tavoitteena on seuraavaksi Tallinna toukokuussa. Assistentti Anni Peräkylä (vas,), Suomen Bocuse d’Or-edustaja Mikko Kaukonen ja valmentaja Heikki Liekola. Kuva: Santeri Stenvall.

Teksti: Heikki Kähkönen, Tallinna
Kuvat: Anders Teiss

Facebook Comments