M

Mallaskoski laajentaa panimoa Seinäjoella

Mallaskosken panimo aikoo kaksinkertaistaa tuotantonsa Seinäjoella. Mallaskosken panimotoiminnasta vastaava Lakeuden Panimo Oy suunnittelee laajentavansa nykyistä panimoa kasvavan kysynnän takia. Seinäjoen kaupunki on tekemässä päätöksen panimokiinteistöön liittyvästä kaavasta vielä ennen kesälomia.
Lakeuden Panimo kuuluu Captol Invest -konserniin. Panimon laajennussuunnitelmista kertoi Captol Investin toimitusjohtaja Teemu Lehto maanantaina Facebook-sivullaan. Lehto kirjoitti olevansa tyytyväinen Seinäjoen kaupungin edustajien ripeään asioiden hoitoon ja tukeen laajennussuunnitelmissa. Investoinnin myötä panimon tuotantokapasiteetti nousee yli miljoonan litran.
Mallaskosken panimo valmistaa olutta Seinäjoen rannalla. Alkuperäinen Vanha Mallaskosken Tehtaat toimi samassa paikassa vuosina 1921-1965. Panimoperinne herätettiin henkiin 1990-luvun lopulla, ja ensimmäisiä oluita nykyisessä panimossa maisteltiin vuonna 1999. Captol Invest hankki panimon omistukseensa vuonna 2009. Mallaskosken oluenvalmistuksesta vastaa uuden panimon perustajiin kuuluva tehtaanjohtaja Jyri Ojaluoma.
Captol Investin tytäryhtiöitä ovat Mallaskosken ohella juomien maahantuontiyhtiöt Servaali ja Brew Seekers, vientiyritys Tol Brands sekä ravintolatoimintaa pääkaupunkiseudulla harjoittava Delifox Ravintolat. Yhtiö toimii myös ravintolakiinteistöalalla, ja sillä on toimintaa Suomen ohella Baltian maissa ja Ruotsissa.
Captol Investin arvioitu liikevaihto on tänä vuonna 45 miljoonaa euroa ja työntekijämäärä noin 150 henkilöä.
Heikki Kähkönen

CategoriesJuomat Olut Panimot

Facebook Comments