E

Entinen panimojohtaja Pekka Tiainen siirtyy ravintoloiden ja elintarviketeollisuuden laitetoimittajan Dayton Groupin toimitusjohtajaksi

Panimoalalla pitkään työskennellyt Pekka Tiainen aloittaa Dayton Groupin toimitusjohtajana syyskuussa. Tiainen on työskennellyt mm. Sinebrychoffin toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Pekka Tiainen aloitti Sinebrychoffin toimitusjohtajana 2008. Sitä ennen hän oli panimoyhtiön myyntijohtajana ja Coca-Cola Juomien myyntipäällikkönä. Tiainen oli myös Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja 2009-2017.

Dayton Group on kasvanut yhdeksi maan merkittävimmistä laitetoimittajista ja huoltopalveluiden tarjoajista päivittäistavarakaupassa, elintarviketeollisuudessa sekä ravintola- ja fast food -sektoreilla. Yhtiön liikevaihto on 42 miljoonaa euroa, josta noin puolet syntyi Suomessa ja toinen puoli Baltian maissa. Myyntiä on myös Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

”Daytonissa minua innostaa perheyhtiön vahva asiakaslähtöisyys sekä päivittäistavarakaupan ja palvelualojen murroskausi. Uusia palvelukonsepteja otetaan käyttöön ja niihin tarvitaan usein uudentyyppisiä laitteita. Suomessa on osaavia kauppa-, ravintola- ja pikaruokaketjuja, joiden kumppanina haluamme kasvaa jatkossakin”, Tiainen sanoo.

Pekka Tiainen aloittaa Daytonin toimitusjohtajana 3. syyskuuta. Kuva: Sami Kulju.

Tiaisen tavoitteena on kaksinkertaistaa Daytonin liikevaihto. Yhtiön työntekijöistä runsas kolmannes työskentelee huoltopalveluissa.

”Uskon, että siinä on kasvunvaraa samoin kuin stainless steel -tuotannossamme. Kaupan ja ravintoloiden nopea konseptikehitys luo tarpeita uusille laitetyypeille. Esimerkkejä menestyksekkäistä omista tuotteista ovat salaattibaarit ja muut plug-in -tuotteet”, Tiainen arvioi.

Ravintola-alalla Daytonin tuotesalkkuun kuuluvat mm. erilaiset baaritarvikkeet, Scotsman-jääpalakoneet, Eloma-uunit, Siman-parilat ja -grillit, Fever-tree-mikserit sekä Illy-kahvit.

CategoriesYleinen

Facebook Comments