A

Ahvenanmaalainen panimo kerännyt osakeannissa jo yli kaksi miljoonaa euroa

Ahvenanamaan Finströmissä toimiva Stallhagen-panimo on kerännyt lokakuun lopussa alkaneella osakeannilla yli 2 miljoonaa euroa. Rahoituksen turvin yhtiö on käynnistänyt 7,2 miljoonan euron laajennusprojektin. Anti jatkuu vuoden loppuun asti.
EU ja Ahvenanmaan maakuntahallitus ovat myöntäneet panimon laajennukseen 1,4 miljoonaa euroa investointitukea. Noin puolet hankkeesta on tarkoitus rahoittaa pankkilainalla.
Stallhagenin tavoitteena on kolminkertaistaa vuosittainen tuotantokapasiteettinsa nykyisestä 800 000 litrasta noin 2,5 miljoonaan litraan. Panimo kertoo tiedotteessaan, että kysyntä on kolmena viime vuotena jatkuvasti ylittänyt tuotannon.

Stallhagenin tavoitteena on lisätä oluidensa myyntiä erityisesti Ruotsin markkinoilla. Kuva: Heikki Kähkönen.

Stallhagen myy 70 prosenttia tuotannostaan pulloissa ja 30 prosenttia ravintola-astioissa. Puolet tuotannosta menee Ahvenanmaalle ja tax-free myyntiin. Suomen mantereen osuus on vajaat puolet. Investoinnin myötä yhtiö tähtää erityisesti Ruotsin-viennin kasvattamiseen.

Eko-henkinen uusi panimo

Uusi eko-henkinen tuotantolaitos hyödyntää energiateknologian ja laaduntarkkailun uusimpia ratkaisuja. Rakennettavan oluttehtaan energiatehokkuus on 40 prosenttia parempi nykyiseen tuotantolaitokseen verrattuna. Stallhagenin kaikki energia tuotetaan tuulivoimalla.
Uudisrakennus nousee vanhan panimon kupeeseen, Finströmin Grelsbyn kylään, 15 kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen. Sen näkyvimmäksi osaksi tulevat ulos asennettavat kolme 28 000 litran käymistankkia. Myöhemmin tankkeja tulee vielä yksi lisää. Panimo investoi myös tölkityslaitteisiin nykyisen pullotuslinjan rinnalle.
Uudessa panimossa ovat myös valmiudet siiderin tuotannon käynnistykseen.  Rakennusprojektin lasketaan valmistuvan ensi vuoden syksyksi.

CategoriesJuomat Matkalla Olut

Facebook Comments