Oire Michelin-oppaan laskevasta vaikutusvallasta vai tähtikulttuurin kiehumisesta yli, ovela julkisuustemppu vaiko pelkkä satunnainen poikkeama tekstuurissa? Oli kyse mistä tahansa, rarvintolamaailmassa keskustellaan tänään innolla Le Suquet -ravintolan keittiömestari Sébastien Brasista, joka haluaa luopua kolmesta Michelin-tähdestään.
Legendaarisen Michel Brasin imperiumiin kuuluva ravintola Le Suquet sijaitsee Etelä-Ranskan maaseudulla parinsadan kilometrin päässä Montpellieristä ja on ollut hänen liki yhtä kuuluisan poikansa Sébastienin kipparoima vuodesta 2009.
Sébastien Bras kertoo nyt Le Mondelle saaneensa tarpeeksi kolmen tähden säilyttämiseen liittyvistä paineista ja pyytää Micheliniä jättämään Le Suquetin pois seuraavasta oppaasta.
Le Figaron mukaan Bras viittaa tragediaan, johon Michelin-tähdet liittyivät elimellisesti. Keittiömestari Bernard Loiseau ampui itsensä työpäivän päätteeksi vuonna 2003. Epäillään, että mestari teki itsemurhan, koska pelkäsi ravintolan menettävän kolmannen tähden.
Bras toteaa, ettei ole tämän kaltaisen kielekkeen reunalla ravintolansa jatkon suhteen, mutta haluaa työskennellä jatkossa vailla paineita tähtien säilyttämisestä.
”Tämä on ollut kaunis haaste ja merkittävä tyydytyksen lähde… Mutta kolmesta tähdestä seuraa valtava paine, joka on ollut mukana vuodesta 1999 saakka, jolloin saimme tähdet. Haluamme tehdä työmme kevein mielin, vapaina stressistä ja tarjota ruokaa sekä palvelua, jotka ilmentävät tätä henkeä ja maaperäämme”, Bras kertoo Le Mondelle.
Ei ole tiedossa, suostuuko Michelin keittiömestarin pyyntöön, sillä opas ei käy juurikaan vuoropuhelua arvioimiensa ravintoloiden kanssa. Michelin painottaa, että opas tehdään asiakkaille, ei ravintoloille.
Kuva: Bras.fr
SSuomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys päättyy sunnuntaina – Julkistaminen Gastro-messuilla maaliskuussa
Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys on loppusuoralla. Äänestysaikaa on vielä sunntai-iltaan 15. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla 11...




Facebook Comments