Ketä? Ravintoloitsija Jani Hiltunen, Nokassa pitkään keittänyt Ali Toppinen ja Royal Ravintolat ovat synnyttäneet historialliseen osoitteeseen tulkintansa merimieskuppilasta. Mitä? Hieta on moderni krouvi, joka kertoo tarjoavansa stadilaista lähiruokaa. Tarjolla on muun muassa kotimaisesta vasikasta paistettua wieninleikettä, eli kerrankin aitoa schnitzelia supisuomalaisen possusekoilun sijasta. Talon silakoiden luvataan olevan tuoreita; jos saatavuus on johonkin vuodenaikaan heikko, silakat tippuvat listalta. Hiedan listoilta löytyy myös oma nakki, jonka Reinin liha valmistaa Toppisen reseptin mukaan. Donut IslandinMika Oksanen on valmistanut kuppilan hanaan ahtaamisen jalolle ammatille kunniaa tekevän Stuvari Golden Alen, viinilistalta löytyy vain eurooppalaista tavaraa. Nokan hovikalastaja Ben Eriksson tuo kuulemma paikalle tuoretta kalaa, joten päivän kala saattaa kerrankin olla oikea valinta. Hä? Toiset paikat syntyvät vanhoina, kuin valmiiksi sisäänajettuina. Hiedan sisustus on raikas ja sali valoisa. Sanapari aikaa kestävä juolahtaa mieleen. Baaritiskille sopii tulla juomaan ja syömään, samoin joitakin pöytiä pidetään tyrkyllä satunnaisille walk in -asiakkaille. Keittiömestari Toppisen mukaan tiskillä syöminen soveltuu etenkin ”juopoille, jotka haluavat iskeä tarinaa kokkien kanssa”. Donutin panema golden ale on osuma, samoin mukavan hapokas silakka-annos. Se auttanee ruotoisen pikkukalan kadonneen kunnian palautuksessa. Koska hinnoittelukin on kohdillaan (wieninleike ja lämmintä perunasalaattia 21,90,-), terassilla lienee trafiikkia auringon paistaessa. Aika näyttää mitä Hiedasta tulee, mutta pikkuklassikon merkit ovat ilmassa.
Salven kopiointia!!! Yksi viime vuosien idioottimaisimmista tapauksista, jossa taloyhtiö ja Royal ravintolat syyllistyivät ryöstön yritykseen. Liiketoiminta, tuotemerkki ym. olivat HOK:n omaisuutta, ei taloyhtiön eikä Royal Ravintoloiden. Taloyhtiön ainoa rooli on toimia vuokranantajana, mitään muuta roolia sillä ei ole! Kertoo uskomattoman suuresta ammattitaidon puutteesta! Olisi todella noloa olla tuon taloyhtiön edustaja!
Salve oli vaihtanut ravintoloitsijaa historiansa aikana jo kuudesti ennen Hokia, ilman että kukaan oli vienyt sitä minnekään. Taloyhtiö halusi ilmeisesti päästä eroon Hokista, mutta ei Salvesta. Ässä osasi pelata kovaa ja hyvä niin. Juridisesti asia on aivan selvä. Hok on käynyt rekisteröimässä Salven tuotemerkin itselleen, siinä ei talon historia paljon paina. Samaa mieltä amatöörimäisestä vaikutelmasta. – Arto K.
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys päättyy sunnuntaina – Julkistaminen Gastro-messuilla maaliskuussa
Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys on loppusuoralla. Äänestysaikaa on vielä sunntai-iltaan 15. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla 11...
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi – ennätysmäärä ammattilaisia kutsuttu mukaan
Nyt äänestetään, miltä suomalainen ravintolakulttuuri näyttää vuonna 2026. Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestys avautui Helsingin Matkamessuilla perjantaina. Maan parhaat ravintolat laitetaan..
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyy perjantaina 16.1. Helsingin Matkamessuilla
Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys avautuu Helsingin Matkamessuilla perjantaina 16.1. kello 16.00. Äänestysaikaa on kuukausi eli 15.2. saakka. Tulokset julkistetaan..
Begin typing your search above and press return to search. Press Esc to cancel.
Salven kopiointia!!! Yksi viime vuosien idioottimaisimmista tapauksista, jossa taloyhtiö ja Royal ravintolat syyllistyivät ryöstön yritykseen. Liiketoiminta, tuotemerkki ym. olivat HOK:n omaisuutta, ei taloyhtiön eikä Royal Ravintoloiden. Taloyhtiön ainoa rooli on toimia vuokranantajana, mitään muuta roolia sillä ei ole! Kertoo uskomattoman suuresta ammattitaidon puutteesta! Olisi todella noloa olla tuon taloyhtiön edustaja!
Salve oli vaihtanut ravintoloitsijaa historiansa aikana jo kuudesti ennen Hokia, ilman että kukaan oli vienyt sitä minnekään. Taloyhtiö halusi ilmeisesti päästä eroon Hokista, mutta ei Salvesta.
Ässä osasi pelata kovaa ja hyvä niin. Juridisesti asia on aivan selvä. Hok on käynyt rekisteröimässä Salven tuotemerkin itselleen, siinä ei talon historia paljon paina.
Samaa mieltä amatöörimäisestä vaikutelmasta.
– Arto K.