Kuurna on niitä ravintoloita, jotka eivät metelöi ja huuda itseään esiin. Se vain on – kuin Kruununhaan oma pieni sydän, joka lyö tasaisesti ja vakaasti, vuodesta toiseen. Juuri siksi se on ollut olemassa jo vuodesta 2005 lähtien,
Meritullinkadun kivijalan ravintola edustaa pysyvyyttä. Ovi käy, valo siivilöityy sisään, jossa on se tuttu hämy, joka ei ole pimeää vaan rauhoittavaa. Se on valo, jossa ihmiset näyttävät paremmilta ja ruoasta tulee tärkeämpää kuin mikään kiireen aihe.
Kuurna oli bistro jo ennen kuin bistrobuumi edes ehti Helsinkiin. Karu, riisuttu, vähän romanttinenkin – ei siksi että joku olisi suunnitellut sen sellaiseksi, vaan koska paikka on muotoutunut elämisen myötä. Hyvät raaka-aineet, käsityö ja pieni kapina kulkevat käsi kädessä. Ruokalista vaihtuu kolmen viikon välein, mutta klassikot pysyvät kuten tartar sekä pippuripihvi, jonka moni vannoo olevan kaupungin paras.
Kun Tom Hansen ja Laura Styyra ostivat ravintolan itselleen vuonna 2018, jotakin hiljaista, mutta ratkaisevaa käynnistyi. Ravintola alkoi hengittää heidän johdollaan. Tom keittiössä, Laura salissa – molemmat yhtä aikaa läsnä ja itsestään numeroa tekemättä, kuten parhaat ravintoloitsijat toimivat. Silti heidän ajattelunsa ja työnsä näkyvät jokaisessa yksityiskohdassa: siinä, miten lautanen lasketaan pöytään, miten viini valitaan, miten asiakas huomataan. Ruoissa on rohkeutta ja makumaailmassa on ronskia kekseliäisyyttä, joilla pohjoismaiseurooppalainen pohja pysyy alati uudistuvana ja kiinnostavana.
Kuurnan viinitarjonta venyy klassisista naturaaleihin, joiden takana ovat sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestäviä tuottajia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että on ilo löytää herkkuja viinilistalta ja klassikoita ruokalistalta.
Kuurna on kaupungin kodikkaimpia koloja, jonka intiimiin miljööseen ja sydämelliseen palveluun voi käpertyä vuodenajasta, tilanteesta ja fiiliksestä riippumatta. Turvallisessa hämyssä on helppo unohtaa muun maailman hälinä ja murheet, koska siellä tehdään ruokaa, kaadetaan viiniä ja pidetään huolta.
Koska Kuurna on avoinna myös maanantaisin, se houkuttelee ravintola-alan ammattilaisia syleilyynsä viettämään vapaapäivää. He tietävät, missä ruoka on rehellistä sekä hyvää ja palvelu sydämellistä. Kuurna on monien mielestä joka vuosi parempi kuin koskaan. Tom ja Laura ovat tehneet pitkäjänteisellä työllä hyvästä bistrosta lähes täydellisen.
Kuva Kuurna
Äänestäjiltä
”Ruoka on puhdasta, oivaltavaa ja herkullista pieteetillä tehtynä laadukkaista raaka-aineista. Tartar, pippuripihvi, mainiot viinit, miljöö ja miellyttävä henkilökunta. Mukavan hämyinen tila. Laura ja Tom ovat johtaneet Kuurnan klassikkojen tasolle. He tietävät hyvän bistron ainekset.”
Kuurna
Meritullinkatu 6, 00170 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram





Facebook Comments