Italia, parhaat raaka-aineet, luova hulluus, kunnioitus, uteliaisuus ja loraus oliiviöljyä. Kun Henri Alén ei päässyt koronanrajoitusten takia rakastamaansa Italian Marchen maakuntaan, Italia tuli Suomeen.

Alénin mieli tuottaa kokonaisia maailmoja, joita ei jäädä odottelemaan, vaan uusi idea kilkkaa aiemman konseptin ulos ja sisään tuodaan uusi. Ikinä ei tiedä, onko Fiasco? by Ultima pop up vai pysyvä ravintola, koska Ultiman nimen säilyttäminen antaa mahdollisuuden palata hyperlokaaliin, ravintolan sisällä tapahtuvaan raaka-ainetuotantoon ja kokeilevaan fine diningiin. Hetkessä eläminen onkin Alénia parhaimmillaan. Samalla otetaan riskejä ja leikitellään käsitteillä – ja osataan myös epäillä, että mitähän taas tuli tehtyä. Siksi Fiasco on kysymysmerkillä. Sekä asiakkaat että alan ammattilaiset ovat vastanneet: hyvin toimii!

Alénin uteliaisuus, puuhakkuus sekä illoinen röyhkeys tuottavat meille muille nautintoja. Silkkaa hyväntekeväisyyttä asiakkaille ja yhteiskunnalle.

Fiasco? by Ultima voitti myös kategorian Paras Innovatiivinen ravintola.
Kategorian yhteistyökumppani on Wihurin Metro-tukku.

Äänestäjiltä
“Klassisista elementeistä koottu raikas konsepti. Täydellistä ruokaa, juomaa, tunnelmaa ja ripaus teatteria. Yksi ilta tuntui pitkältä viikonlopulta ulkomailla. Ruoassa ovat kaikki Italialaisen ruoan fundamentaaliset  kulmakivet, mutta keveydellä ja leikkisyydellä. Mietityt viinit ja rento palvelu. Pointsit koronavuoden innovatiivisuudesta, sitkeydestä ja out-of-the-box -ajattelusta.”

Eteläranta 16, 00130 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments