Baskeri ja Basso Bistro eli tuttavallisemmin BasBas on on kuin tulisi kotiin. BasBas on vuodesta toiseen hämmästyttävä ilmiö. Täällä syöminen ei ole vain ruokaa ja juomaa, vaan osallistumista taikapiiriin, jonka keskiössä on tunne. Lämmin, ihana, rela, hymyilevä, painoton hyvän olon tunne. Lämpöistä halausta muistuttavan atmosfäärin takana on Niki Thieulonin istuttama ja vaalima henkilökohtainen palveluasenne, jossa osataan lukea asiakkaan mielentila sekä tarpeet.

Kalle Kiukaisen ohjaaman keittiön ruoka on kikkailematonta, alastonta ja juurevaa, mutta ehdottoman taidokasta ja makujen osalta yllättävää. Ei ole ihme, että BasBas jättää voimakkaan, hymyilevän tunnemuistijäljen – jossa juurevilla viinissä-on-totuus -juomilla on osuutensa.

Ravintolan sijainti piilossa entisen pienteollisuusrakennuksen sisäpihan ylätasanteella sotii vastaan alan kaikkia sääntöjä, joiden mukaan helppo sijainti on menestyksen edellytys, mutta vaikea löytäminen on osa BasBasin salaisuutta. Sama koskee rajattuja aukioloaikoja (ilman koronarajoituksia avoinna tiistaista perjantaihin klo 16-02), jonka tehtävänä on pitää henkilökunta hyvinvoivana, jaksavana ja huolehtivana, joka on lopulta asiakkaan etu. 

Äänestäjiltä
“Maaginen fiilis, joka syntyy kulttuurista, joka on luotu aistittavaksi kokonaisuudeksi. Ravintolaa  ei määrittele ruoka, viinit tai miljöö vaan kodikas tunnelma, joka syntyy asiakkaiden ja henkilökunnan vuorovaikutuksesta ja tarjonnan yllätyksellisyydestä. Ravintola, joka on täynnä elämää, herkullisia makuja ja jännittäviä viinejä. Ainutlaatuinen ravintolakokemus.”

Tehtaankatu 27-29, 00170 Helsinki (sisäpiha)
Verkossa 
Facebook 
Instagram 

CategoriesYleinen

Facebook Comments