Katajanokan vanhoissa, tiilisissä rantamakasiineissa sijaitseva tunnelmallinen Nokka oli ensimmäinen ravintola Helsingissä, joka otti leimallisesti lähiruoan, sesongit ja pienten tuottajien raaka-aineet kärjekseen. Elettiin vuosia 2004- 2005. Keittiömestari-ravintoloitsija Ari Ruoho on vastannut keittiöstä ja kehittänyt toimintaa samoilla jäljillä vuodesta 2010 lähtien; aina varmasti, usein upeasti ja ravintola elää parhaillaan pohjoisten raaka-aineiden juhlaa. Ruoho kalastaa ja metsästää itse ja usein peura, kauris ja hirvi sekä linnut ovat perua hänen retkiltään. Ravintolalla on jopa oma kalastaja. Nokka kutsuu luottotuottajiaan VIP-nimikkeellä (Very Important Producer), ja se järjestää asiakkailleen omia maatilatoritapahtumia. Henkilökunta kertoo raaka-aineista omistautuneena. Viinien ja oluiden ohessa tarjolla on myös suomalaisten marjaviinien ja tisleiden parhaimmistoa. Tietenkin rypäleviinilistakin on kunnossa, jos kantti pettää.

Äänestäjiltä:

”Suomalaisen ruoan ja juoman näköalapaikka sekä kirkkain puolestapuhuja. Sukellus suomalaiseen metsään ja vesistöihin. / Suomalaisen ruoan ykköspaikka, esikuva pienten tuottajien tuotteiden ja riistan käytössä. / Kunnianhimo näkyy lautasella ja se on vieraan ymmärrettävissä. / Suomen parhaat raaka-aineet. Lähiruoan ehdoton ykkönen, hienolla toteutuksella, joka synnyttää ihan mielettömän hyvää ruokaa. / Tästä on kyse Suomessa. / Nokan filosofia puhuttelee.”

Kanavaranta 7 F, 00160 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments