Huber on ravintola lihansyöjälle ja hänen kavereilleen. Pihvi- ja burgeriravintola Tampereen yliopistokaupungissa vaatii kanttia aikana, jolloin ainakin median perusteella Suomessa syödään pelkkää vegeä ja prosessoitua kasviproteiinia sekä vältellään lihahäpeää. Riistaa lukuun ottamatta Suomen lihakulttuuri on kieltämättä melko kapeata: sisäfilettä ja jauhelihaa. Tähän Huber iskee tuomalla kotimaista lihaa eri tavoilla leikattuna sekä muodoissa, jota monikaan ei ole aiemmin maistanut. Huberissa liha on useimmiten riiputettua, puuhiiligrillistä tarttuu isoa makua, ja tartar on ihan kymppi ja lisukkeissa on ajatusta. Yksinkertainen on kaunista. Grillatut kalat ja meren elävät tuovat tarjontaan lisäulottuvuuden. Olut- ja viinilista ja letkeä palvelu hoitavat loput.

Äänestäjiltä:

”Lihansyöjän unelma on hieronut tuotettaan tikkiin vuosia, ja tulokset ovat maukkaita. Lihaa sen olla pitää. / Toimii aina. / Harmittaa, että pitää lähteä Tampereelle asti saadakseen täydellistä lihaa! / Baari parantanut selkeästi. / Oman tiensä kulkija. / Ainoa kunnollinen pihviravintola koko Suomessa. Aina hymyssä suin himaan.”

Aleksis Kiven katu 13, 33200 Tampere
Verkossa
Facebook
Instagram

CategoriesYleinen

Facebook Comments