Vuoden ruokamatkailupalkinnon vuonna 2017 ja Suomen Gastronomien seuran Vuoden Ravintola -tittelin tänä vuonna saanut Aanaar sijaitsee hotelli Kultahovin kyljessä, Juutuanjoen alimman kosken partaalla Inarissa. Hotelli on perustettu jo vuonna 1937 ja Nikulan suku on vetänyt toimintaa jo kahden sukupolven ajan. Nyt vuorossa ovat sisarukset, hotellia pyörittävä Kaisu Nikula ja Aanaar-ravintolasta vastaava keittiömestari Heikki Nikula. Sijainti on Aanaarin voitto: raaka-aineet ja modernisoidut perinneruoat ovat inarinsaamelaisia. Raaka-aineiden haku ulottuu Jäämerelle saakka. Ehdoton klassikko on poronkäristys, joka on ollut listalla yli 80 vuotta. Unohtakaa skandikeittiö, Aanaarissa maistuu Lappi tavalla, jota kannattaa käydä maistamassa vaikka kuinka etelästä.

Äänestäjiltä:

”Lautaselle tuodaan käytännössä kaikki, mikä kasvaa Lapissa ja on ihmiselle kelpaavaa ravintoa. Tämän puhtaampia eivät raaka-aineet eivätkä maut voi olla. / Loistavaa, innovatiivista ja paikallista, aitoa lappilaista. Ajatuksella ja ammattitaidolla tehtyä lähiruokaa. / Mielettömän hyvä ruoka, palvelu ja miljöö. Lähiraaka-aineet käytössä uusilla tavoilla. / Osaa tuoda esille puhtaita makuja hienostuneella tavalla. Taitava villiyrttien käyttäjä. / Nyt on Aitoa isolla A:lla!”

Saarikoskentie 2, 99870 Inari
Verkossa
Facebook

CategoriesYleinen

Facebook Comments