Ketä? Starbakokki Jouni Toivanen, Satokausikalenterista tuttu Samuli Karjula ja muun muassa Grönissä keittänyt Edgar Reppanen. Kahta ensimmäistä yhdistää munakkaisiin keskittynyt EGG-ravintola Skattalla.

Mitä? Pikkupurtavaa, kahvia, pullaa, olutta ja viiniä TRE-sisustusliikkeen takaosassa, myös mukaan otettavaksi. Pien-olutkaupan kuratoima valikoima käsityöolutta kuudesta eurosta lähtien ja SOILin valitsemia viinejä laseittain femmasta ylöspäin. Lounaaksi vaihtuvia kulhoja, joiden yön yli valmistuva umaminen liemi on osoitus Toivasen luovasta hulluudesta. Liemi ammentaa pohjavireensä kahvimarjan kuivatuista kuorista, cascaroista, jotka jäävät yli kahvintuotannosta. WILD avaa ovensa iltaisin vain kerran kuussa, jolloin tarjolla on apetta pidemmän kaavan mukaan vaihtuvilla teemoilla.

Hä? WILD tarjoaa hämmentävän maistuvaa ruokaa, minkä arvoa kahvilamainen miljöö ei ainakaan vähennä. Metsäsienipiirakka lienee seitsemän egen hintaisena kaupungin parhaita ostoksia juuri nyt. Kakkupala tattitoffeella hieroo makuhermojen tuppia tavalla, jonka muistaa seuraavanakin päivänä. Suklaakonvehtiin on jauhettu kuhnurin toukkia; se on poikkeuksellisen maistuva pala suklaata. Kaava toistuu siirryttäessä lyhykäisen listan annoksesta toiseen. Sitä huomaa hämmentyvänsä makujen äärellä.

WILD on villin keittämisen koelaboratorio, mutta se ei kuulemma tarkoita asiakkaiden altistumista kokkien kokeellisille hudeille. Avauksen perusteella väite ei vaikuta lainkaan mahdottomalta. Erityisen viihtyisä vanerista kasattu WILD ei ole. Kaljat kylmänä pitävä kone hurisee korvan juurella. Eikä paikan löytäminenkään ole helppoa. Mutta mitä sitä kaartelemaan: WILDin tarjoama ruoka on testikerran perusteella äärimmäisen maistuvaa.

Aukioloajat:
Ma-Pe 8.30-19
La 11-18

Mikonkatu 6
Helsinki 00100
Puh. +35850 3590848
WILD Facebookissa

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Facebook kommentit