H

Hieta – Ketä, Mitä, Hä?


Ketä? Ravintoloitsija Jani Hiltunen, Nokassa pitkään keittänyt Ali Toppinen ja Royal Ravintolat ovat synnyttäneet historialliseen osoitteeseen tulkintansa merimieskuppilasta.
Mitä? Hieta on moderni krouvi, joka kertoo tarjoavansa stadilaista lähiruokaa. Tarjolla on muun muassa kotimaisesta vasikasta paistettua wieninleikettä, eli kerrankin aitoa schnitzelia supisuomalaisen possusekoilun sijasta. Talon silakoiden luvataan olevan tuoreita; jos saatavuus on johonkin vuodenaikaan heikko, silakat tippuvat listalta.
Hiedan listoilta löytyy myös oma nakki, jonka Reinin liha valmistaa Toppisen reseptin mukaan. Donut Islandin Mika Oksanen on valmistanut kuppilan hanaan ahtaamisen jalolle ammatille kunniaa tekevän Stuvari Golden Alen, viinilistalta löytyy vain eurooppalaista tavaraa. Nokan hovikalastaja Ben Eriksson tuo kuulemma paikalle tuoretta kalaa, joten päivän kala saattaa kerrankin olla oikea valinta.
Hä? Toiset paikat syntyvät vanhoina, kuin valmiiksi sisäänajettuina. Hiedan sisustus on raikas ja sali valoisa. Sanapari aikaa kestävä juolahtaa mieleen. Baaritiskille sopii tulla juomaan ja syömään, samoin joitakin pöytiä pidetään tyrkyllä satunnaisille walk in -asiakkaille. Keittiömestari Toppisen mukaan tiskillä syöminen soveltuu etenkin ”juopoille, jotka haluavat iskeä tarinaa kokkien kanssa”.
Donutin panema golden ale on osuma, samoin mukavan hapokas silakka-annos. Se auttanee ruotoisen pikkukalan kadonneen kunnian palautuksessa. Koska hinnoittelukin on kohdillaan (wieninleike ja lämmintä perunasalaattia 21,90,-), terassilla lienee trafiikkia auringon paistaessa. Aika näyttää mitä Hiedasta tulee, mutta pikkuklassikon merkit ovat ilmassa.

Ravintola Hieta avaa ovensa keskiviikkona 26.4. osoitteessa Hietalahdenranta 11

Ravintoloitsija Hiltunen

Facebook Comments

Comments are closed.