Hevosmiesten tietotoimisto eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tiistaina, että alkoholijuomien matkustajatuonti kasvoi vuonna 2016 peräti 13,3 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Varsinkin olut- ja lonkerolaatikoiden rahtaaminen lisääntyi jopa miljoonilla litroilla.

Oluita, siidreitä ja lonkeroita suomalaiset roudasivat kyselytutkimiksen mukaan yhteensä 60 miljoonaa litraa. Pelkästään oluiden maahantuonti oli 4,5 kertaa enemmän kuin Alkon 353 myymälän olutmyynti yhteensä.

Matkustajatuonti vastaa lähes 200 Alkon vuosimyyntiä.

Koko matkustajatuonti vastaa tällä hetkellä 190 pitkäripaisen etanolimyyntiä. Väkevää viinaa turistit tuovat yhtä paljon kuin 265 handelia ehtivät vuodessa kaupata.

Vaikka Viro nosti juomien veroja vuosi sitten 15 prosentilla ja samalla prosenttimäärällä myös vuonna 2015, se ei ole hillinnyt juomien kärräämistä. Viron demarivetoinen hallitus on kertonut uusista – jopa aiempaa moninkertaisemmista – valmisteverojen korotuksista ensi heinäkuun alussa.

Meillä Suomessa sosiaali- ja terveysviranomaiset sekä miljoonien eurojen valtionapua nauttivat raittiusjärjestöt hurraavat Viron veropolitiikalle. Sen odotetaan hillitsevän matkustajatuontia sekä suomalaisten oluen- ja viinanhimoa. Mitä vielä! Viinaralli vain kiihtyy.

Viron harjoittama politiikka on jo aiheuttanut sen, että 20-25 prosenttia virolaisten viinaostoksista on siirtynyt etelänaapuriin Latviaan. Tallinnan satamasta on matkaa lähimpään Latvian rajan viinamarkettiin 190 kilometriä. Alko1000-myymälään huristaa Via Baltikaa pitkin reilussa parissa tunnissa.

Viinaralli kiihtyy uuden matkustajaterminaalin ja nopeiden laivavuorojen myötä.

Halvan viinan perässä on tehty aina pitkiä reissuja. Ja kun Latvian hintataso on huokeampi kuin Virossa, auton bensatankin ja kodin ruokakaapin voi täyttää yhdellä kertaa. Suomalaisten rahat ja valtion verotulot valuvat yhä syvemmälle Baltiaan.

Helsingin Satamalaitos avasi uuden matkustajaterminaalin Länsisatamassa maanantaina. Tallinkin nopeat alukset alkoivat käyttää sitä välittömästi. Kesäkuun alusta Länsiterminaali 2:een siirtyy Eckerölinen M/s Finlandia. Tästä vuodesta odotetaan jälleen ennätysvilkasta Helsingin ja Tallinnan välille, kun laivayhtiöt lisäävät reittiliikenteen vuoroja tuomalla liikenteeseen uusia ja entistä nopeampia aluksia.

Mitä tekee Suomen hallitus? Vatvoo vuodesta toiseen alkoholilakia STM:n virkamiesten ja eduskunnan raittiusänkyröiden hangoitellessa jokaisessa asiassa vastaan. Olut- ja viinaveroja karkaa naapurimaihin jopa 300 miljoonaa euroa vuodessa. Niiden päälle tulevat vielä myynnistä jäämättä saadut arvonlisäverot.

Ei se mitään, kyllä persaus kestää! Tolkku vain puuttuu.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL 2017.

Teksti ja pääkuva: Heikki Kähkönen.

Facebook kommentit