Vuosikymmeniä käytössä olleet punaiset Coca-Colan muovikorit ovat tulleet elinkaarensa päähän. Niistä tehdään uusiomuovia. Murskattavista koreista 2000 Sinebrychoff ja Suomen Coca-Cola päätyy kuitenkin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kokeellisen muotoilun kurssille raaka-aineeksi.
”Pullot pakataan nykyisin muovikorien sijasta pahvisiin laatikoihin, joten vanhat punaiset korit ovat siirtymässä historiaan. Ne eivät kuitenkaan päädy jätteeksi, vaan ne käytetään murskaamisen jälkeen materiaalina uusiin muovituotteisiin”, kertoo Sinebrychoffin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Marja-Liisa Weckström.
Suomessa käytöstä poistuvat lasipullokorit ovat PE-HD-muovia. Yksi punainen muovikori painaa noin kaksi kiloa. Niistä on tulossa aikaa myöten keräilyharvinaisuuksia, kuten Coca-Colan vanhoista puisista koreista.
RRavintoloissa myytävien alkoholijuomien arvonlisäveron laskeminen pelastaisi pubit ja yökerhot
Ravintola-alkoholin arvonlisäveron laskeminen 25,5 prosentista 13,5 prosenttiin helpottaisi alan ahdinkoa ja elvyttäisi anniskelumyyntiä. Suurimpia hyötyjiä olisivat pubit, baarit ja yökerhot. Suomen korkea arvonlisävero nostaa alkoholijuomien..





Facebook Comments