T

Tanskalainen Harboe sulkee legendaarisen Haljalan olutpanimon Virossa

Tanskalainen panimokonserni Harboe on päättänyt lopettaa Koillis-Viron Haljalassa toimivan Viru Õlu -panimon tuotannon useita vuosia jatkuneen tappiollisen liiketoiminnan vuoksi. Viru Õlun tunnetuimmat tuotteet ovat Puls-oluet ja -siiderit. Panimo on perustettu jo neuvostoajalla 45 vuotta sitten.

AS Viru Õlu valmistaa Haljalassa, Länsi-Virumaan maakunnassa, Puls-oluita ja -siidereitä, Saunaõlu– ja Mecklenburger-oluita sekä mehuja ja virvoitusjuomia. Oluttehtaalla oli vielä tänä keväänä runsaat 50 työntekijää. Panimon alasajamisesta uutisoi virolainen Postimees-lehti.

Viru Õlun valmistamien oluiden markkinaosuus on Virossa parin prosentin luokkaa. Postimees-lehden mukaan oluenvalmistus siirtyy Haljalasta Harboen muihin yksiköihin Tanskaan ja Saksaan. Viroon jää vielä myyntitiimi sekä tuotantoyksikkö, joka valmistaa Pure-mehuja ja muita juomia.

Pulsia on ollut saatavan myös hanaoluena virolaisissa baareissa ja olutkapakoissa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Estofennia-uutissivuston mukaan Viru Õlun juuret juontavat vuonna 1975 perustettuun Kungla-yhtymään, joka pari vuotta myöhemmin jakautui Haljalan ja Viru-Nigulan kolhoosien panimoihin. Haljalaan, Rakveren lähelle, perustetun paninimon yhtenä tavoitteena oli kerätä rahaa yhteiskunnallisiin kohteisiin, kuten kouluille. Kolhoosiajan viimeiseksi tehtäväksi jäi kirkon katon korjaaminen.

Heinäkuussa 1991 Viru-kolhoosin panimosta muodostettiin AS Viru Õlu, jonka suureksi omistajaksi tuli tanskalainen Harboe Bryggeri. Eurooppalainen osaaminen takasi Virunmaan oluelle tasaisen laadun. Tunnettuja tuotemerkkejä vuosien varrella Pulsin ohella ovat olleet mm. Wiru, Frederik, Bear Beer, Palmse ja Toolse.

Kymmenen vuotta sitten yhtiö palautti tuotevalikoimaansa neuvostoaikojen virallisen mallasjuoman, Žiguli-oluen. Žiguli oli vielä 1990-luvun vaihteeseen asti lähes ainoa virallinen olut Neuvosto-Virossa. Sen valmistus loppui pian menekkivaikeuksien vuoksi.

Žiguli-olut yritti takaisin Viron olutmarkkinoille kymmenisen vuotta sitten. Kampanjaa vauhditettiin Žigulia myös tarkoittaneilla Lada-autoilla. Kuva: Heikki Kähkönen.

Puls-tuotemerkki siirtyi Haljalan oluttehtaalle Pärnusta. Ahvenanmaalainen liikemies Carl-Eric Sundblad osti talous- ja tuotantovaikeuksissa olleen Pärnu Õlletehas -panimon vuonna 2004. Sundblad uudisti parissa vuodessa oluttehtaan tuotteet ja brändin.

Sundblad myi Pulsin keväällä 2008. Kaupassa Pulsin tuotanto ja tuotemerkit siirtyivät Harboen omistaman AS Viru Õlu -panimon hallintaan. Vanha Pärnun panimo on jo purettu. Sen tilalle on rakennettu kallis asuin- ja liikekortteli.

Puls-tuotemerkki on tunnettu ruskeasta ja sulavalinjaisesta lasipullosta sekä takavuosina myös mielenkiintoisista makuvaihtoehdoista, joita ovat muun muassa oleet hunaja-, lime- ja kirsikkaoluet sekä Jäägri-metsästäjäolut, jota maustettiin jopa yrttiliköörillä.

Puls-oluen historia ulottuua vuoteen 1846 saakka, jolloin Heinrich Ferdinand Puls aloitti oluenvalmistuksen Pärnussa.

Pääkuva: Andres Teiss.

CategoriesOlut

Facebook Comments