M

Maailman ginibuumin laineet lyövät Kiteelle saakka

Länsi-Euroopassa voimakkaana elävä ginibuumi ulottuu jo Pohjois-Karjalaan saakka. Brittiläinen pientislaamojen ginejä jäsenilleen välittävä klubi on tilannut 12 000 pulloa kiteeläisen Northern Lights -tislaamon Kalevala Giniä. Luomuginin viennistä uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.

kalevala-gin-2
Suomalainen luonto on Kalevala Ginin perusta.

Vuonna 2010 sitten perustettu Northern Light Spirits toimii Ruppovaraan kylällä muutaman kilometrin päässä Kiteen keskustasta. Suomensaksalaisen Moritz Wüstenbergin vetämä yhtiö on tislannut myös Kalevala Vodkaa, mutta sen valmistaminen on jäämässä taka-alalle ginibuumin vuoksi.
Yhtiön vuosituotanto on tällä hetkellä vajaat 7000 litraa. Tisleiden valmistus vähintäänkin kaksinkertaistuu brittitilauksen myötä.

Käsityötisleet alkoholiviennin aallonharjalla

Finpro kertoi aiemmin tällä viikolla, että alkoholijuomat ovat nousseet Suomen elintarvikeviennin kärkeen noin 150 miljoonan euron vuosiviennillä. Elintarvikkeiden vientiä edistävän Food from Finland -projektin mukaan erityisesti huolella brändätyt artesaanijuomat, kuten ginit, viskit, liköörit ja oluet herättävät kansainvälistä kiinnostusta.
Suomalaiset alkoholituotteet ovat vahvasti kiinni kansainvälisessä craft-trendissä. Maailmalla mainetta ovat niittäneet alkoholinvalmistuksen käsityöperinnettä vaalivat Kyrö Distillery, The Helsinki Distilling Company, Shaman Spirits sekä perheyritykset Panimo & Tislaamo Teerenpeli ja Lignell & Piispanen.
Food from Finlandia johtava Esa Wrang kertoo, että vientiä on rakennettu yhdessä yritysten kanssa pitkäjänteisesti jo kahden vuoden ajan.
”Kuluneen vuoden aikana yksittäisten yritysten saavuttamista kaupoista on uutisoitu paljon, ja yritykset ovat saaneet kansainvälisiä palkintoja. Nyt saavutettu menestys ja kaupat näkyvät koko juomateollisuuden vientiluvuissa kasvuna vientitilastojen päivittyessä vuoden parin viiveellä”, Wrang sanoo.

Suurin kasvupotentiaali Aasiassa

Food from Finland on tänä syksynä vienyt suomalaisia juomayrityksiä Euroopan ja Aasian suurimmille juoma-alan messuille Berliiniin ja Hongkongiin. Suomalaisfirmat ovat saaneet tilaisuuden tehdä erikoistuotteitaan tunnetuksi. Esimerkiksi Shaman Spiritsin useita palkintoja keränneestä Laplandia-vodkasta nopeasti syntyvät drinkit ovat helposti kansainvälisten baarien ja ravintoloiden hyödynnettävissä.

Séamus Holohan maistatti ginejä ja viskejä Olut ja Viski Expossa. Kuva: Andres Teiss.
Séamus Holohan maistatti ginejä ja viskejä Olut ja Viski Expossa. Kuva: Andres Teiss.

Berliinin Bar Convent -messuilla tuotteita esittelemässä ja kontakteja solmimassa olivat Shaman Spiritsin lisäksi Lignell&Piispanen sekä kolmen kaveruksen perustama The Helsinki Distilling Company.
”Tällä alalla kaikki on kiinni kontakteista. Menestyäkseen maailmalla on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja opittava tuntemaan oikeat ihmiset. Food from Finlandin kautta olemme päässeet mukaan alan messuille ja yhdistäneet samalla voimamme muiden alkoholialan yritysten kanssa. Kun teemme yhdessä töitä suomalaisten tuotteiden tunnettuuden eteen, siitä hyötyvät kaikki”, sanoo The Helsinki Distilling Companyn toimitusjohtaja Séamus Holohan.

Facebook Comments