K

Kantapöydässä: Palvelualojen elvytys riippuu tulevan hallituksen kokoonpanosta ja ministerivalinnoista

Palvelualojen lobbareilla on kova työ saada SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton hallitusneuvottelijoiden päät kääntymään palveluviennin kannalle. Vaikeiden neuvottelujen odotetaan suosivan raskasta vientiteollisuutta, joka pystyy sanelemaan omat ehtonsa tulevaan hallitusohjelmaan. Enemmistö vasemmistopuolueiden ja vihreiden kansanedustajista vastustaa viinien myynnin vapauttamista kauppoihin.

Vaalien lopputulos ei ollut vielä lähellekään valmis sunnuntai-iltana, kun politiikasta raportoiva media alkoi sorvata maahan uutta hallitusta. Sen sijaan, että olisi keskusteltu asiasisällöistä ja tulevasta hallitusohjelmasta, päällimmäisenä on ollut ”alakkonää mua?” eli kuka on kenenkin kaveri -leikki.

Lauantaina julkaistussa Viiden Tähden pääkirjoituksessa vaadimme Eeropekka Rislakin kanssa uudelta hallitukselta palvelustrategian luomista Suomeen. Suomimme kirjoituksessamme edunvalvontajärjestöjä, joista Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana erityisesti Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK on saanut poikkeuksellisen näkyvän roolin Suomen matkailun ja palveluviennin kehittämisessä.

Tästä konkreettisin esimerkki oli viime tammikuun Saksan Grüne Woche -puutarha- ja ruokamessut, joissa Suomi oli pääkumppanuusmaa. Berliinissä MTK, ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC sekä maa- ja metsätalousministeriö esittelivät suomalaista maaseutua ja puhdasta luontoa. MTK hoiti Suomi-hallin järjestelyt, sisällön ja markkinoinnin. MMM:n tehtäväksi jäi maksaa viulut ja kätellä saksalaiset ministerit.

Grüne Wochen Suomen-osaston johto yhteiskuvassa: suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde, pj. Mats Nylund (SLC), ministeri Jari Leppä ja pj. Juha Marttila (MTK).

Sen sijaan, että Grüne Wochella olisivat olleet läsnä työvoima- ja elinkeinoministeriön TEM:in virkamiehet, paikalla pasteerasivat MMM:n satraapit ministeri Jari Lepän (kesk.) johdolla. Koko osallistumisen poliittiseksi päätarkoitukseksi muodostui suomalaisen alkutuotannon sekä erityisesti kauran viennin tukeminen.

Keskustan rökäletappio tarkoittaa, että napanuora kepuvetoiseen politiikkaan myös palvelujen edistämisessä katkeaa.

Politiikan sisällön kannalta on ollut varsin kummallista, että suomalaista matkailumarkkinointia ja palveluvientiä ovat vetäneet alkutuotantoa edustavat MMM, MTK ja SLC. Samanaikaisesti TEM:n rooli on ollut vaisu.

Uuden hallituksen intoa ja tarmoa palveluvientiä kohtaan testataan kansainvälisesti varsin pian. Puolentoista vuoden kuluttua järjestetään Dubaissa maailmannäyttely, johon Suomi on osallistumassa todella näkyvästi.

Suomen paviljongissa ovat omat paikkansa varanneet mm. konepajateollisuuden vientiyritykset. Vaikka tahtotila paviljongin sisällöissä on matkailuviennin edistämisessä, Dubaissa tehdään enemmän hissikauppoja kuin myydään Finnish Lake Landia tai Lapin tuntureita.

Kotimaan mara-palvelujen kehittämisessä anniskelun alv:n alentamista on turha odottaa. Myös alkoholiverojen korotukset odottavat oven takana.

Mikäli SDP ryhtyy myös muodostamaan hallitusta tunnustelujen jälkeen, alkoholiasioista vastaavaksi ministeriksi STM:ään on vaarana tulla kotkalainen päihdetyöntekijä Sirpa Paatero, joka sai Kymenlaaksosta liki 8000 ääntä. Tosin hänet voidaan istuttaa myös kuntaministeriksi, mutta sosiaali- ja terveyspuolen ministerinä hän edustaisi samaa puolueensa raittiussiipeä kuin tehtävää aiemmin hoitaneet Susanna Huovinen ja Maria Guzenina.

Ylen vaalikonevastausten perusteella reilu enemmistö demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton valituista kansanedustajista vastustaa viinein myynnin laajentamista kauppoihin, joten Alkon monopolista tullaan eduskunnassa pitämään tiukasti kiinni, mikäli hallituspohjana on näiden kolmen puolueen muodostama koalitio.

Tulevassa hallituksessa voimasuhteiden lisäksi poikkeuksellisen kiinnostavaksi asettuu myös salkkujako. Eri tehtäviin on tarjolla yhtä ja toista asioiden haltijaa ja ammattilaista.

Palvelujen kehittämisen kannalta hallituksen paikkajako on merkittävä. Kuva: Eduskunnan arkisto.

Hallitusohjelman ohella nimitettävien ministereiden tulisi kattaa mahdollisimman laajalti yhteiskunnan ja talouden eri sektoreita. Siinä palvelut eivät saa jälleen jäädä unohduksiin. Tehtävä ja tavoite on kuitenkin kova, sillä palvelualojen ammattilaisia ei taaskaan valittu eduskuntaan.

Vaikea neuvottelutilanne tarjoaa suuren mahdollisuuden. Palvelualojen ja palveluviennin  kehittäminen ovat kaikkien puolueiden etu. Nyt olisi oiva tilaisuus nostaa ne keskeiselle agendalle ja edetä puhtaalta pöydältä kohti yhteistä tulevaisuutta ja hyvinvointia.

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö, joka tälläkin kertaa kävi tapojensa mukaisesti äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä ja jätti vaalikahvit juomatta.

Pääkuva: Andres Teiss.

Facebook Comments