Alkon toimitusjohtaja Hille Korhonen on valittu Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy uuteen tehtävään kesäkuun alussa. Alkon hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin välittömästi.
Hille Korhonen on ollut Alkon peräsimessä reilut neljä vuotta. Sinä aikana monopoliyhtiö on luonut uuden strategian. Korhonen kehuu tiedotteessaan Alkoa ainutlaatuiseksi yritykseksi asiakaslähtöisyydessään.
”Olen erityisen ylpeä alkolaisesta osaamisesta, sitoutumisesta ja innostuksesta! Olemme yhdessä rakentaneet yhtiölle edellytykset menestyä jatkossakin”, Korhonen kehuu.
Korhonen muistuttaa, että Alkon toimintaan liittyy olennaisesti alkoholipolitiikka, jota hän on päässyt läheltä seuraamaan.
”Toivon, että tulevan alkoholilain kokonaisuudistuksessa huomioidaan lausunnoissa esitetyt faktat ja tutkimukset sekä terveyden ja hyvinvoinnin näkökulma.”
OOnniravintolat osti Solmu-pubit Helsingissä ja Vantaalla
Perheyhtiö Onniravintolat on ostanut Helsingin Vuosaaressa ja Vantaan Kivistössä toimivien Solmu-pubien liiketoiminnan. Yrityskauppa vahvistaa Onniravintoloiden asemaa pääkaupunkiseudun ravintolakentässä. Yhtiöllä on kaupan jälkeen 13 ravintolaa sekä..




Facebook Comments