Punnan heikentynyt kurssi näkyy myyntipiikkinä Lontoon-lomamatkojen varauksissa. Nettimatkatoimisto Ebookers kertoo, että lento- ja hotellivaraukset Suomesta Isoon-Britanniaan kasvoivat 3,5-kertaisiksi Brexitin jälkeisinä päivinä verrattuina viikkoa aikaisempaan myyntiin. Lontoossa varattujen hotelliöiden määrä samalla yli nelinkertaistui.
Ebookersin markkinointipäällikkö Leif Neuvonen sanoo, että kyseessä on myyntipiikki, jonka ainoa looginen selitys on Brexit ja sitä seurannut punnan arvon heikentyminen.
”Lontoon sijoitus viikon kohderankingissa nousi seitsemänneltä sijalta kertaheitolla toiseksi. Tämä kuvastaa sitä, että myyntipiikki kohdistui nimenomaan Lontooseen, eikä läpi valikoiman”, Neuvonen sanoo.
Punnan arvo romahti alimmilleen 30 vuoteen juhannusaattona Ison-Britannian äänestettyä Brexit-äänestyksessä Euroopan unionista eroamisen puolesta. Neuvonen uskoo, että todennäköisesti edullisena pysyttelevä punnan kurssi houkuttelee lähipäivinä enemmänkin suomalaisia valitsemaan matkakohteekseen juuri Lontoon.
Ebookersin suosituimmat matkakohteet juhannuksen jälkeisellä viikolla:
1. Kööpenhamina
2. Lontoo
3. Tukholma
4. Berliini
5. Malaga
6. München
7. Amsterdam
8. Frankfurt
9. Milano
10. Praha
HHelsinkiläiselle Grönille kaksi Michelin-tähteä – Michelin-oppaassa on nyt 34 ravintolaa Suomesta
Helsinkiläinen Grön nousi kaksi Michelin-tähteä ansainneiden ravintoloiden kunnoitettuun joukkoon. Puoli vuotta toiminut Boreal Helsingistä sai ensimmäisen tähtensä. Suomessa on nyt kahdeksan Michelin-tähtiravintolaa. Kahden tähden..




Facebook Comments