A

Annika Rönni-Sällinen on PAMin uusi puheenjohtaja – Risto Kalliorinne jatkaa varapuheenjohtajana

Palvelualojen ammattiliitto PAMin liittokokous valitsi tänään puheenjohtajakseen ay-konkari Annika Rönni-Sällisen. Liiton varapuheenjohtajana jatkaa Risto Kalliorinne. PAMin liittokokous on parhaillaan käynnissä Helsingin Messukeskuksessa.

Annika Rönni-Sällinen, 42, on ollut yli 20 vuotta eri tehtävissä ay-liikkeessä. Suurimman osan ajasta hän on ollut Palvelualojen ammattiliitossa. Tällä hetkellä hän on SAK:n työehdot-osaston johtajana. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.

Rönni-Sällinen sanoo, että palveluammateissa työskennellään ennen näkemättömien muutosten keskellä. Monet palvelualojen työntekijät, erityisesti osa-aikaiset ja itsensätyöllistäjät, kamppailevat toimeentulostaan.

”Meidän on huolehdittava, että palvelualoilla riittää töitä reiluilla työehdoilla ja että palvelualojen ammattilaisten osaamista ja taitoja arvostetaan. Tämä varmistetaan muun muassa kehittämällä laadukkaita työpaikkoja ja työsuhteita”, hän perustelee.

PAMin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. Kuva: PAM.

Puheenjohtajan henkilökohtaisen varajäsenen tehtävässä jatkaa ainoana ehdokkaana ollut Vasemmistoliiton kansanedustaja Risto Kalliorinne. Hän työskentelee PAMin järjestöjohtajana, mutta jatkaa kesäkuun loppuun asti eduskunnassa europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas.) varakansanedustajana. Kalliorinne on myös PAMin johtoryhmän jäsen.

PAMin puheenjohtajana noin 17 vuotta toiminut Ann Selin luopui tänään liiton puheenjohtajan tehtivistä.

Ann Selin on ollut 43 vuotta töissä ammattiliitossa ja johtanut PAMin lisäksi myös muun muassa palvelualojen maailmanliitto UNIa. Jäähyväispuheessaan liittokokouksessa Selin muistutti, että ay-liike, keskusjärjestöt tai ammattiliitot eivät tarvitse valtaa itseisarvona. Hän korosti, että ammattiliitto edustaa työntekijän ääntä.

”Työntekijät tarvitsevat kollektiivisen äänen, koska yksittäinen ääni kuuluu usein huonosti, jos lainkaan”, Selin sanoi.

Ann Selin. Kuva: PAM.

Selinin tähdensi monessa asiassa PAM on rohkeasti seissyt etujonossa vieden työelämän asioita rohkeasti eteenpäin.

”Olen ylpeä monista saavutuksistamme. Jo 2000-luvun alkupuolella olimme ensimmäinen liitto, joka onnistui sopimaan palkallisesta isyysvapaasta. Se tuli kiinteistöpalvelualan tessiin. Siitä se lähti leviämään myös muihin tesseihin, niin PAMissa kuin muissakin liitossa”, Selin kertoi.

PAM on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ammattiliitto. PAMiin kuuluu noin 220 000 jäsentä, joista naisia on 80 prosenttia. Suurin osa PAMin jäsenistä työskentelee vähittäiskaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, kiinteistöpalveluissa tai vartiointialalla.

CategoriesYleinen

Facebook Comments