A

Alkon uusi retromyymälä keräsi uteliaita asiakkaita

Vuodesta 1958 toiminut Helsingin Töölöntorin viinakauppa on sonnustautunut Alkon 85-vuotisjuhlien ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi vanhan ajan kuosiin. Perjantaina avatun nostalgiamyymälän ajatuksena on viedä asiakkaat mukanaan aina 1930-luvulle sekä sotien jälkeisen ajan tunnelmaan.
Odotuksista huolimatta koko Töölöntorin myymälä ei olekaan pelkkää tiskipalveluretroa. Vain pieni osa pitkäripaisen valikoimasta on hyllyissä tiskin takana.

Osa juomista on sijoitettu pöydän alle. Kuva: Mikael Malmivaara.

Itse asiassa yli puolet nostalgiahenkisestä liikkeestä on modernisoitu Helsingin Arkadiankadun lippulaivamyymälän näköiseksi. Tunnelmaa kuitenkin lisäävät uniikit postikoodilla brändätyt oheistuotteet, kuten pullonavaajat.
Alko kertoo tiedotteessaan, että myymälän idea on tuoda modernille asiakaskunnalle historiallisia elämyksiä sekä tarjota henkilökohtaista palvelua, kuten ennen oli tapana. Ne ovat Töölön nopeasti nuorentuvalle asiakaskunnalle hyviä syitä käydä lähi-Alkossa.

Henkilökunta palvelee tiskin takana vanhoihin asuihin sonnustautuneina.

Myymälä herätti jo heti avattuaan vanhoja muistoja ja entisaikain viehätystä. Klassiseen retroasuun pukeutunut myyjä Lauri Leinonen kertoi, kuinka eräs iäkäs asiakas halusi tulla tekemään ostoksensa vanhalla viinakortilla, jotta kokemus olisi ollut mahdollisimman muistojen mukainen.
Jo avajaispäivänä monet nuoremman polven asiakkaat pysähtyivät myös ihailemaan uutta myymälää, ja jotkut kävivät itse liikkeessä.

Töölöntorin Alkon ovessa on vanha ”pitkäripainen” ovenkahva. Kuva: Mikael Malmivaara.

”Minulla ei ollut tarkoituksena käydä tänään Alkossa. Tämä näytti niin siistiltä, että oli vain pakko mennä katsomaan, minkälainen se on sisältä. Ihan jännä, tykkäsin vanhasta sisustuksesta ja retrosta taustamusiikista”, kertoi eräs asiakas.
Toinen myymälässä piipahtanut puolestaan kertoi, että uusitun myymälän miljöö oli niin mukava, että hän varmaan tulee käymään retro-Alkossa useammin kuin ennen remonttia.
”Siellä jopa kääritään ostokset ihanaan silkkipaperiin ja postikooditarroihin”, hän lisäsi.
Mikael Malmivaara

CategoriesYleinen

Facebook Comments