K

Keittiömestari Ulla Liukkonen kutsuttiin maailman kettiömestareiden kunniajäseneksi

Suomen Keittiömestarit ry:n puheenjohtaja Ulla Liukkonen on nimitetty maailman keittiömestariliiton eli The World Association of Chefs Societies (Worldchefs) -yhdistyksen kunniajäseneksi. Liukkonen on ollut Suomen Keittiömestareiden puheenjohtaja vuodesta 2008 lähtien.

Woorldschefsin elinikäinen kunniajäsenyys on korkein huomionosoitus, jonka keittiömestari voi saada kollegoiltaan. Lappeenrantalainen Ulla Liukkonen on kiitollinen tunnustuksesta. Hän haluaa jakaa sen Suomen Keittiömestareiden koko jäsenkunnan kanssa.

”Kiitän lämpimästi Wordchefsia, Suomen Keittiömestarit ry:n hallitusta, jäsenyhdistyksiä ja kaikkia jäseniämme sekä tukijoitamme vuosien aikana tehdystä yhteistyöstä suomalaisen ruokakulttuurin edistämiseksi”, Liukkonen sanoo.

Suomesta maailmanliiton kunniajäseniksi on kutsuttu aiemmin Osmo Norha (1974) ja Martti Lehtinen (2006).

Ulla Liukkonen. Kuva: Suomen kiettiömestarit.

”Tunnustus myönnetään tiukkojen valintakriteerien pohjalta, joita ovat mm. jäsenmaiden tuki hakijalle sekä ansiokas toiminta oman maan keittiömestariliiton sekä Worldchefsien hyväksi”, Suomen Keittiömestareiden varapuheenjohtaja Petri Selander kertoo.

Tunnustus myönnettiin viime lauantaina maailmanliiton kongressissa, joka järjestettiin koronavirustilanteen vuoksi Pietariin suunnitellun Worldchefs Congress & Expo -tapahtman sijaan etätilaisuutena.

Pääkuva: Sanna Hillberg.

CategoriesRavintolat Ruoka

Facebook Comments