V

Vuoden ravintolakomeetta Inarin ruoka haastaa ja kyseenalaistaa, eikä asetu mihinkään lokeroon

”Suomen ongelma ruokamaailmassa on aina ollut tietynlainen jäljessä tuleminen. Vaikka Suomessa on erittäin hyviä ja kunnianhimoisia ravintoloita, niitä vaivaa usein omaperäisyyden puute ja trendien seuraaminen. Oman polun luomisen sijasta katsotaan liikaa, mitä muualla tehdään. Pelottomuus ja tahto luoda jotain täysin omaa on puuttunut”, ravintolakriitikko Aldo Heino kirjoittaa.

Vaikka Grön ja Ask ovat erittäin hyviä ravintoloita, ja ruoka on persoonallista, eivät ne täysin onnistu nousemaan New Nordic -mielleyhtymien yli. Kim Mikkolan ja Evelyn Kimin luotsaama Inari on tänä kesänä ovensa avannut ravintola, jota en pysty laittamaan mihinkään lokeroon. Se on jotain, mitä en ole kokenut missään.

Inari viittaa Japanin shintolaisuuteen, ja on hedelmällisyyden, hyvyyden ja riisin henki, joka leijuu nyt Helsingin Albertikadulla.

”Inari on täysin omanlaisensa kaikissa käänteissä, niin hyvässä kuin pahassakin. Mikkolan ja Kimin monen vuoden työkokemus Nomassa ei ole vahvasti esillä, mikä on vain positiivista.”

René Redzepin filosofia moniulotteisesta yksinkertaisuudesta on ainoa asia, joka yhdistää Inaria Nomaan. Vahvemmin läsnä ovat Evelyn Kimin korealaiset juuret, jotka tulevat ilmi lähes jokaisessa annoksessa.

Ruokailukokemus Inarissa herättää tunteita ja erityisesti ajatuksia. Olen käynyt ravintolassa jo kolme kertaa, siltikään en osaa tiettyjen ratkaisujen kohdalla päättää, ovatko ne nerokkaita vai illan flown pysäyttäviä virheitä.

Menu rakentuu vahvasti idealle, että jokainen annos tukee seuraavaa tai palvelee kokonaisuutta, eikä sen tarvitse toimia välttämättä yksittäisenä annoksena. Tämä tosin on hyväksyttävää vain, jos kokonaisuus on tosiaan toimiva ja säväyttävä. Inarin menu nykyisessä muodossaan ei kuitenkaan ole vielä aivan sillä tasolla.

Polarisoivin annos on kiistatta Tomaattia, sichuaninpippuria ja piparjuurta. Lievästi kuivatut tomaatit ovat itsessään herkullisia. Tämä ei toki yllätä ketään ja piparjuurikermavaahto on pehmeää ja räväkkää.

”Sichuaninpippuriöljy sen sijaan hämmentää. Maku on vahvasti emäksinen, aivan kuin joku olisi suihkauttanut hieman tolua suoraan kielelle.”

Myös piparjuuri ja tomaatti sijoittuvat korkealle pH-asteikolla. Mikään ei pehmennä emäksistä shokkia kielellä – pippurinkin kuuluisa kihelmöinti jää toiseksi. Annoksen erilliset elementit ovat kiinnostavia, mutteivät toimi yhdessä.

Neljäs annos, Kurpitsaa ja merilevää on illan ainoa annos, joka tuo heti mieleen Noman ja erityisesti sen Japani pop-upin, jossa molemmat Mikkola ja Kim olivat mukana. Annos uhkuu vihreän teen tuoksuja, jotka ovat peräisin wakame-levästä. Keskiössä on ohuesti viipaloitu myskikurpitsa, jota merilevä ympäröi.

Kulhon pohjalla on kurpitsansiemenmaitoa. Myskikurpitsa itsessään ei ole kiinnostavin raaka-aine, usein vain makeahko ja vetinen.

”Myskikurpitsa ei pääse helposti yli vauvaruokamaisuudestaan. Siksi sen parittaminen monitahoisen merilevän ja pähkinäisen maidon kanssa on toimiva veto.”

Annos on illan hienovaraisin, kuin kuiskaus aiempien annosten mielenilmaisujen jälkeen.

Annos, joka kuitenkin säväytti eniten, on Metsästäjän selleri. Seuraavat lauseet saattavat kuulostaa teennäisiltä, mutta ovat paras tapa kuvata annoksen luomaa tunnelmaa.

Annosta syödessäni suljen silmäni ja annan sen viedä minut muualle, tällä kertaa maan alle. Olen siemen, talvi on alkanut jo väistyä, kostea ja humusrikas pintamulta koskettaa siemenkuorta. Olen itänyt ja aurinko polttaa herkkiä sirkkalehtiä.

Sienistä tehty “kerma” on intensiivisen metsäinen ja multainen, fermentoidut omenat ovat polttava valo ja sellerinjuuri maa. Tähän annokseen, ja aiemmin mainittuun kurpitsa-annokseen, kulminoituu Inari parhaimmillaan.

”Pinnallisesti annokset ovat yksinkertaisia, 3-4 komponenttia, visuaalisesti minimalistisia, mutta alla on hienovaraisia makuja, jotka vaativat täyden huomion ja avoimen mielen.”

Ruoka kertoo tarinan, jos vain sallit. Kahden runollisen annoksen jälkeen homma siirtyy täysin uusille urille.

Nimenomaan annos Kevätsipulipannukakku ja lisukkeita on herättänyt minussa eniten ajatuksia. En osaa päättää, onko tämä totaalinen poikkeama menun muusta tyylistä, onko se nerokas vastakkainasettelu vai koko illan särkevä hetki.

En kiellä, ettei pannukakku olisi herkullinen ja mahantäyttävä – jos kysyttäisiin, mitä söisin mieluiten lounaaksi, niin vastaus olisi heittämällä kevätsipulipannukakku.

Annos tuntuukin kotiruoalta, tämä on varmasti ideana: rikkoa ravintolan ilmapiiri, sekä antaa hetkellisesti jotain ilmiselvästi nautinnollista ja kodikasta. On kuitenkin kiinnostavaa, miten paljon annos onnistuu provosoimaan, olematta millään tavalla maullisesti provosoiva.

Jään innolla seuraamaan miten pitkään annos pysyy menulla, ja jos se poistuu, mikä sen voisi korvata?

Seitsemäntenä ja viimeisenä tarjoiltava Puolukkaa, shisoa ja azukipapuja on miellyttävä, joskin lievästi unohdettava jälkiruoka. Puolukkasorbetin ja azukipapukreemin sekoittuessa mieleen muistuvat vispipuuron maut.

Lopetuksena menulle annos on ihan toimiva. Puolukkasorbetin omintakeinen hapokkuus leikkaa ja puhdistaa sipulipannarin jälkimaut.

Jälkiruoasta jää kuitenkin uupuman jotain, mikä tekisi siitä hieman mieleenpainuvamman. Unohdettava lopetus ei ole positiivinen asia.

On vielä mainittava entisestä Chef & Sommelieristakin tunnettu Johan Borgar, joka toimii Inarin sommelierina. Borgarin ruokiin parittamat saket ja viinit ovat osuvia ja tuovat ruokaan oman lisänsä. Pelkästään jälkiruoan kanssa tarjottava ume-luumuista tehty viini on juomaparituksen hintalapun arvoinen.

Inari on erittäin tervetullut lisä Helsingin ravintolaskeneen. Vaikka kokonaisuus ei ollut tasapainoinen ja osa annoksista herätti ihmetystä, menu on silti hintansa arvoinen.

”On parempi, että Inari haastaa ja kyseenalaistaa kuin että se olisi vain yksi pohjoismainen ravintola lisää.”

Ennen kaikkea Inarille pitää antaa aikaa kasvaa ja kehittyä. Tiimi sen takana on täynnä ainutlaatuista taitoa ja kokemusta. Tulee olemaan hyvin kiinnostavaa nähdä millaiseksi ravintolaksi Inari muotoutuu seuraavien vuosien aikana.

Teksti Aldo Heino
Kuvat Inari/ Marko Rantanen

Inari verkossa
inari Facebookissa
Inari Instagramissa

CategoriesKansi

Facebook Comments