T

Tuhansia osakeyhtiöitä ja osuuskuntia uhkaa poistaminen kaupparekisteristä – joukossa useita ravintoloita ja elintarvikeyrityksiä

Patentti- ja rekisterihallitus PRH lähettää tällä viikolla kehotuskirjeen lähes 5000 osakeyhtiölle ja osuuskunnalle, joilla tilinpäätöksen toimittaminen on viivästynyt yli vuoden tilikauden päättymisestä. PRH voi poistaa toimivankin yrityksen kaupparekisteristä, jos tilinpäätöstä ei toimiteta kirjeessä mainittuun määräaikaan mennessä.

Tämän vuoden ensimmäisessä poistomenettelyssä on 4193 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa, jotka eivät ole ilmoittaneet tilinpäätöstään kaupparekisteriin viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana.

Kehotuksen saaneiden joukossa on yrityksiä käytännössä kaikilta mahdollisilta toimialoilta. Mukana on suuri määrä horeca-, matkailu- ja elintarvikealojen yrityksoä eri pulilta maata.

Kaupparekisteristä poistaminen tarkoittaa, että yritys ei voi harjoittaa liiketoimintaa.

PRH muistuttaa, että osakeyhtiön ja osuuskunnan täytyy laatia tilinpäätös jokaiselta tilikaudelta, vaikka yritystoimintaa ei harjoitettaisikaan. Tilinpäätösasiakirjat täytyy myös ilmoittaa kaupparekisteriin.

Kehotuksen saaneilla yroityksillä määräaika tietojen toimittamiselle on 27. toukokuuta. Kaupparekisterin putsaus tapahtuu kesäkuussa. PRH:n oikeus poistaa yritys rekisteristä perustuu osakeyhtiö- ja osuuskuntalakeihin.

Klikkaa linkkiä: Ohjeet tilinpäätöksen ilmoittamisesta kaupparekisteriin.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments