R

Ravintolat ahdingossa Tallinnassa – jopa puolet vanhankaupungin paikoista saattaa sulkea ovensa lähikuukausina

Useat Tallinnan ravintolat ovat ajautumassa ahdinkoon lyhyen kesäsesongin jälkeen. Ketjuravintoloiden ohella pienet yrittäjävetoiset paikat joutuvat supistamaan toimintaansa ja sulkemaan oviaan. Samalla ravintoloitsijat pohtivat uusia konsepteja, joilla voivat palata markkinoille tuorein eväin koronatalven jälkeen.

Koronaviruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset iskevät armottomasti Tallinnan matkailu- ja ravintolabisnekseen. Kesän käännyttyä syksyksi suomalaiset turistit ovat kadonneet varsinkin arkipäivien katukuvasta. Ruotsalaisia, venäläisiä ja aasialaisia matkailijoita ei ole näkynyt etelänaapurissa viime talven jälkeen.

Viron hotelli- ja ravintolaliitto vaatii valtiolta tukea konkurssien ja työntekijöiden irtisanomisten välttämiseksi. Toimialaa uhkaa koko maassa jopa 15 000 ihmisen joutuminen työttömiksi lähikuukausina. Tarvittavan tuen määrä on vähintään 90 miljoonaa euroa, jolla hotelli- ja ravintolayritykset laskevat selviävänsä ensi kevääseen saakka. Viron hallitus ei ole vielä päättänyt mahdollisista uusista yritystuista.

Asiakaskadon ohella ravintoloiden liiketoimintaa kirpaisevat vanhankaupungin kalliit kiinteistövuokrat, henkilöstäkulut sekä rästiin jääneet verot ja muut lakisääteiset maksut. Omat vaikeutensa tuovat uudelleen käyttöön otetut koronarajoitukset, joiden mukaan alkoholia ei saa myydä kello 23:n jälkeen.

Tallinnan vanhankaupungin terassit ovat hiljenneet kesäsesongin päätyttyä. Kuva: Andres Teiss.

Monella Viron suurimmista ravintolayhtiöistä on verovelkaa kymmenistä jopa satoihin tuhansiin euroihin.

Virolainen yrityssivusto Creditinfo raportoi pari viikkoa sitten, että liikevaihdoltaan 20 suurimmalla ravintolayhtiöllä on maksamattomia veroja yhteen laskien jopa miljoonia euroja. Samalla henkilökuntaa on lomautettu ja irtisanottu.

Eniten verovelkaa kesäkuun lopussa oli McDonald’s-hampurilaisravintoloita pyörittävällä Premier Restaurants Eesti OÜ:lla. Rästissä oli peräti 812 000 euroa.

Reval Cafe -kahvilaketjun takana olevalla OÜ Esperanilla maksamattomia veroja oli 177 000 euroa sekä suomalaisten turistien suosimia Olde Hansa ja Kolmas Draakon -ravintoloita pyörittävällä Starmaker OÜ:lla 123 000 euroa.

Amps-kahvilaketjulla rästissä oli liki 46 000 euroa, ravintola Pegasuksella 44 000, Rataskaevu 16:lla 38 000, Platzilla 34 000, F-hoonella 30 000 ja Von Krahl -ravintoloilla lähes 29 000 euroa.

Ravintola Leib Resto & Aed sulkee ovensa koronaviruksen aiheuttaman asiakaskadon vuoksi. Kuva: Andres Teiss.

Eesti Maitsed – Flavours of Estonia -ravintolasivusto kertoi maanantaina, että Tallinnan vanhankaupungin sataman puoleisella reunalla toimiva Leib Rest & Aed lopettaa toimintansa ainakin toistaiseksi 30. syyskuuta. Viime aikoina ovensa ovat sulkeneet myös Art Priori, Balthasar, Bollywood, Finlandia Caviar, Juur, Kaks veini, Kohvik August, Lusikas, MEKK,  NOA Chef’s Hall, Ribe, Seitseteist, Tabac sekä olutkapakka Karja Kelder, yökerho Club Hollywood  ja rockklubina tunnettu Woodstock.

Eesti Maitsed -sivustoa pyörittävä ravintola-asiantuntija Aivar Hanson tapaa liki päivittäin tallinnalaisia ravintoloitsijoita ja keittiömestareita. Hanson kertoo, että tulevasta talvesta tulee tiukka. Kesäsesongin tuloilla ravintolat eivät pysty kattamaan normaalien vuosien tapaan talven hiljaisia kuukausia.

Aivar Hanson uskoo, että raskaan koronatalven jälkeen Tallinnassa koittaa ensi vuonna kiinnostava ravintolakevät. Kuva: Lauri Laan.

Tallinnassa yksi merkittävimmistä ravintola- ja kapakkatrendeistä viime vuosina on ollut jatkuva muutos.

Uusia ravintoloita on syntynyt erityisesti pohjoisiin kaupunginosiin Kalamajaan, Telliskiveen sekä Noblessneriin. Vanhankaupungin ravintolat ovat kärsineet asiakaskadosta, jota koronavirus syventää entisestään.

”Luulen, että vanhankaupungin ravintoloista jopa puolet joutuu sulkemaan ovensa lähikuukausina. Osa pistää ovensa säppiin lopullisesti. Toiset muuttavat sijaintiaan joko edullisempiin tai muuten sopivampiin tiloihin”, Hanson kertoo.

Yhden ahdinko voi olla toisen bisnes tai uuden liiketoiminnan alku. Monien kiinteistöjen vuokrat ovat laskeneet koronakriisin  vuoksi ja henkilökuntaa on tarjolla. Kun ravintola sulkee ovensa, tilat eivät jää pitkäksi aikaa tyhjilleen.

Mikäli kiinteistöjen ja terassien vuokrat pysyvät jatkossa kohtuullisina, vanhankaupungin ravintolatarjonta saattaa kokea kaivatun renessanssin. Talvikaudella tarjontaa tulevat piristämään erilaiset pop up -ravintolat, joissa alan ammattilaiset testaavat innovaatioitaan.

”Monet ravintolat suunnittelevat jo uutta paluuta ja hiovat konseptejaan. Ensi vuonna saatammekin yllättäen saada kiinnostavan ravintolakevään ja näemme mielenkiintoisia avauksia sekä tutuilta että uusilta alan tekijöiltä”, Hanson ennustaa.

Fotografiska-valokuvamuseossa on yksi suosituimmista uusista ravintoloista Tallinnassa. Kuva: Tiina-Liina Uudam / Fotografiska

Teksti: Heikki Kähkönen.
Pääkuva: Andres Teiss.

Facebook Comments