K

Kommentti: Miksi Suomi ei yllä maailman parhaiden cocktail-baarien listalle Oslon, Tukholman ja Pietarin rinnalle

World’s 50 Best Bars 2020 -lista julkaistiin torstaina Lontoossa. Paikalla olivat lähinnä listalle sijoittuneiden lontoolaisbaarien edustajat. Muu maailman cocktail-establismentti seurasi tapahtumaa verkosta suorana videointina. Listan syntyminen keskellä koronan kurittamaa maailmaa on herättänyt kritiikkiä – kuka näissä cocktailbaareissa on oikein vieraillut ja pujotellut rajoitusten ja lockdownien välissä, sillä äänestäjäraati on kansainvälinen kuten baarilistakin?

Täsmennettäköön heti alkuun, että maailmanlistat ovat ensisijaisesti positiivinen asia, sillä ne pitävät alaa esillä – onpahan edes jokin työkalu ja väline, joka nostaa esille parhaimmistoa ja sitä kautta kiinnostavia ammattilaisia, trendejä ja tekniikoita. Listaukset kertovat myös, mitkä maailman kolkat ovat parhaillaan kiinnostavia.

Hyvä metodi pohtia jonkin asian arvoa on se, että poistetaan asia. Jos poistamisen jälkeen maailma ei menettänyt mitään, asiaa ei tarvita. Mutta jos poisto/lakkauttaminen jättää aukon tai heikentää ymmärrystä, kyse on olemassa olevan asian tarpeellisuudesta.

World’s 50 Best Bars -listan takana on brittiläinen William Reed Business Media, joka on myös World’s 50 Best Restaurants -listan takana. Ravintolalistan syntymistä ja ravintoloiden valikoitumista on kritisoitu jo vuosia.

Kuten Viidessä Tähdessä kirjoitin viime vuonna Best Restaurants -listauksen ongelmallisuudesta, jopa korruptoituneisuudesta:

”Vain persoonalliset, innovatiiviset, individualistiset ja eteenpäin kaatuvat ravintolat voivat menestyä listalla – sellaiset, jotka päätyvät kokkinsa räjäyttävän filosofian ja tekemisen kautta Netflixin Chef’s Table -sarjan tuleviin tuotantokausiin. Vain sellaiset kokit vievät ravintolansa listalle, jotka juoksevat kansainvälisillä messuilla luennoimassa, osallistuvat alati four hands menu -kokkivierailuihin listan muiden kokkien ravintoloissa, ja joilla on kansainväliset viestintätoimistot töissä.”

Toinen kritiikin teema on ollut naisten olematon asema 50 Best -listalla.

”2019 listan ravintoloista vain viidessä nainen on keittiön kasvot tai toinen puolisko kaksikosta: Ana Roš Hiša Frankosta, Pia Leon (ja Virgilio Martínez) Centralista, Elena (ja Juan Mari Arzak) Arzakista, Daniela Soto-Innes (ja Enrique Olvera) Cetralista, sekä Pim Techamuanvivit Nahmista.

Techamuanvivitia ei kenties voida laskea mukaan, koska hän tuli ravintolaan juuri äänestyksen sulkeutumisen kynnyksellä. Sama hälinä toistuu tänäkin vuonna muutaman viikon ajan, ja maailman ruokamedia kyselee, missä ovat naiset.

Clare Smyth, joka sai tänä vuonna Parhaan Naiskokin tittelin, ei kuitenkaan sijoittunut koko listalle! Omassa kiitospuheessaan hän totesi, ettei palkinnossa ole juurikaan ideaa ja hän kuittasi seuraavasti:

”Viimeisten 10 vuoden aikana minulta on usein kysytty, miltä tuntuu olla naiskokki. Olen vastannut, että en ole ihan varma, mitä tarkoitat, sillä en ole koskaan ollut mieskokki.”

World’s 50 Best Bars ei poikkea mekanismeiltaan miltään osin ruokapuolen World’s 50 Best Restaurants -listauksesta. Ongelmat ovat yhteneväiset.

Tästä on esimerkkinä viime vuonna esiin noussut skandaali, jolloin saksalainen baarimestari, Charles Shumann palkittiin elämäntyöstä Industry Icon -tittelillä. Metelihän siitä syntyi, koska Shumann oli uransa aikana toistuvasti halveerannut naisia mm. Playboy– ja TV-haastatteluissa ja osoittanut naiskollegoilleen viestin, että ”Naisen paikka ei ole baaritiskin takana klo 03:n jälkeen”.

Skandaali johti siihen, että Charles Shumann palautti palkintonsa, ja listausorganisaatio on joutunut edes yrittämään tasa-arvoisempaa toimintaa. Nyt World’s 50 Best Restaurants -listan 1000 äänestäjästä puolet on naisia. World’s 50 Best Bars 2019 -listan 300 äänestäjästä vain 35 oli naisia viime vuonna.

Nyt tilannetta on tasattu, joka saattaa sinänsä selittää, miksi uudella baarilistalla on ennätyksellisesti kaikkiaan 11 uutta cocktail-baaria ja listan sisäinen järjestys on elänyt. Äänestäjäkunnan uudistaminen uudistaa myös listaa.

Missä luuraavat suomalaisbaarit?

Vaikka mm. Twitter ja Facebook ovat lyhyen ilmaisun kanavia, joissa ns. yhden lauseen murha on useimmille elämän täyttymys, joskus some toimii oikeasti valaisevasti kunhan alansa osaaja malttaa argumentoida.

Näin kävi, kun virittelin keskustelua, ovatko helsinkiläisbaarit liian sisään päin kääntyneitä, jotta niillä olisi mitään asiaa cocktail-baarien maailmanlistalle. Mikael Karttunen, Altia Academyn valmentaja ja baarimestari sekä alan näkemyksellinen ja ahkera keskustelija päästi pullon hengen ilmoille:

”World’s 50 Best Bars -lista itsessään on sisäpiirin juttu ja listalle pääsy vaatii valtavan määrän suhdetoimintaa, vierasvuoroja, mutta myös kaupungin, jossa tämä hyvin eksklusiivinen joukko arvioijia (alan ammattilaisia) vierailee säännöllisesti, ja vielä kaiken lisäksi aimo annoksen onnea.”

”Se, että Tukholmasta ja Oslosta ollaan listalla, kertoo enemmän näiden kaupunkien metropolistatuksesta kuin kyseisten baarien tekemisen paremmuudesta Suomeen nähden.” – Mikael Karttunen

”Norjassa ja Ruotsissa on muissakin kaupungeissa aivan yhtä tasokkaita baareja kuin Tjoget ja Himkok. Nämä em. baarit ovat vain hoitaneet kansainvälisen suhdetoiminnan parhaiten ja sijaitsevat kaupungeissa, joissa kansainvälisillä alan ammattilaisilla on jotain syytä vierailla.”

”Helsingissä ei ole mitään, miksi riittävän suuri joukko kansainvälisiä huippuammattilaisia vierailisi täällä. Tämä on siinä mielessä ikävä kyllä edelleen takapajula, vaikka baarien tekemisen tasossa emme ole lainkaan jäljessä muuta maailmaa.”

”Aasian nousu vahvasti mukaan tälle listalle johtuu kahdesta tekijästä: Aasiassa on ryhdytty panostamaan baareihin tähtitieteellisiä summia sekä sisustusten että henkilökunnan kouluttamisen osalta. Lontoon kovimmat baarikonsultit ovat lähestulkoon asuneet Hongkongissa ja Singaporessa viimeiset 10 vuotta. Nyt tulokset alkavat näkyä. Toinen tekijä on japanilaisen ja miksei muunkin aasialaisen baariperinteen nousu valtavaksi trendiksi noin 10 vuotta sitten, jolloin Aasiasta tuli trendikkäin ja kiinnostavin pyhiinvaelluskohde baarimestareille ympäri maailman.

”Jos siis World’s 50 Best Bars -listan perusteella vetää johtopäätöksiä kotimaisen huippubaaritoiminnan tasosta tai baariskenen sisäänpäin lämpiävyydestä, täytyy ehkä vielä palata tarkastelemaan huolellisemmin sitä kansainvälisen sisäpiirin kuviota, joka tämän listauksen taustalla vaikuttaa.”

Teksti Eeropekka Rislakki, pitkä kommenttilaina Mikael Karttunen
Kuvat Pixabay

Lue myös Viiden Tähden uutisartikkeli World’s 50 Best Bars 2020 -listasta

CategoriesKansi Kolumnit

Facebook Comments