Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtajalle Juhani Merimaalle ja Jumpru Oy:n yrittäjälle Ari Laakkoselle on myönnetty kunniakrouvarin arvonimi tunnustuksena heidän ansioistaan matkailu- ja ravintola-alan hyväksi.
Juhani Merimaa on suomalaisten rockravintoloiden ja -festareiden uranuurtaja. Hän aloitti uransa Tavastia-klubin toimitusjohtajana vuonna 1980. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti Tavastian ja Ruisrockin perustajana ja ideanikkarina.
Merimaa on kehittänyt erityisesti festareiden ruokapalveluita ja festivaalialueiden viihtyisyyttä. Hänen kädenjälkensä näkyy vahvana suomalaisessa rockravintola- ja festarikulttuurissa.
Ari Laakkonen on oululaisen ravintolamaailman ilmentymä. Hän on edennyt urallaan tarjoilijasta ravintolapäälliköksi, minkä jälkeen hän on toiminut pitkään yrittäjänä Ravintola Kaarlenhovissa ja Jumpru Pubissa sekä Oluthuone Leskisessä yhtiökumppaninsa Ari Flinckin kanssa.
Laakkonen on ollut aktiivinen Oulun Matkailu- ja Ravintolayrittäjät ry:ssä ja ollut luomassa henkeä oululaisten matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien piirissä.
Merimaa ja Laakkonen vastaanottivat arvonimen viime torstaina MaRan liittokokouksessa Lappeenrannassa.
OOnniravintolat osti Solmu-pubit Helsingissä ja Vantaalla
Perheyhtiö Onniravintolat on ostanut Helsingin Vuosaaressa ja Vantaan Kivistössä toimivien Solmu-pubien liiketoiminnan. Yrityskauppa vahvistaa Onniravintoloiden asemaa pääkaupunkiseudun ravintolakentässä. Yhtiöllä on kaupan jälkeen 13 ravintolaa sekä..




Facebook Comments