H

Huippukokki Matti Jämsén: Vuoden Kokki -kilpailun voittaminen loi pohjan ravintolauralleni

Suomen Bocuse d’Or Akatemian presidentti ja ravintoloitsija Matti Jämsén kannustaa nuoria kokkeja ottamaan osaa alan kilpailuihin. Jämsén sanoo, että hänen uransa sai todellisen lähtölaukauksen Vuoden Kokki -kilpailun voitosta 2005. Nykyään hän mentoroi tulevia kokkilupauksia ja kehittelee uusia ravintolaprojekteja.

Yhteityöartikkeli Toptasten ja Gastro Helsinki 2020 -messujen kanssa.

Matti Jämsén (s. 1979) on yksi tämän hetken arvostetuimmista suomalaisista keittiömestareista. Jämsenin parinkymmenen vuoden uralle mahtuu työskentelyä arvostetuissa Michelin-tähtiravintoloissa Suomessa ja ulkomailla. Hän on ehtinyt kokata nosturin nokassa, kuumailmapallossa, laskettelukeskuksen huipulla, marketin parkkipaikalla, Arabian tehtaan uumenissa ja vanhan kuunarin ruumassa.

Viime vuosina hän on Bocuse d’Or -pestin lisäksi on ollut mukana perustamassa useita kunnianhimoisia ravintolahankkeita. Järvenpään Citymarketiin yhteyteen syntyi pari vuotta sitten Gastro Bar Sesonki.

Syksyllä Jämsén kohahdutti Soromnoo-projektillla. Helsingin Halkolaiturissa lepäävässä kuunarissa järjestettiin illallisia, joissa kokit olivat oikeassa ja asiakkaat saivat maistaakseen, mitä keittiö keksi heille vain kokata ja tarjota. Joulun alla Jämsén kertoi uudesta Best Adventure of the Day -lounasravintolaketjusta, johon hän palkkaa ammattilaisia, jotka eivät halua tehdä iltavuoroja.

Matti Jämsén ja Elo-Säätiön Bettina Lindfors vetävät Suomen Bocuse d’Or Akatemiaa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Kilpailu on Matti Jämsénillä verissä. Mies myöntää olevansa erittäin kilpailuhenkinen.

Jämsénin ura otti todellisen nousukiidon hänen voitettua vuonna 2005 Vuoden kokki -kilpailun. Suomen Bocuse d’Or edustajana hän oli kaksi kertaa. Vuonna 2011 tuloksena oli viides sija, ja 2015 hän sijoittui neljänneksi, joka on edelleen Suomen kaikkien aikojen paras sijoitus tässä maailman arvostetuimmassa kokkikisassa. Hän on myös voittanut Food & Fun -kisan Islannissa 2011.

Jämsénin mukaan kilpaileminen kannattaa aina. Kokkikisoissa tärkeintä on voittaa itsensä, ja jo sillä tavoitteella kannattaa ottaa osaa kilpailuihin.

”Olen aina ollut äärimmäisen kilpailuhenkinen ja vihannut häviämistä yli kaiken”, hän myönsi viime syksynä Bocuse d’Or Akatemian haastattelussa.

Viisi Tähteä uutisoi tuoreeltaan Matti Jämsénin Vuoden kokki -kisan voiton vuonna 2005.

Siitä huolimatta hän pitää kisamenestyksen mukanaan tuomaa laajaa verkostoitumista ja alan ammattilaisten tukea kisavoiton hetken huumaa tärkeämpänä.  Vuoden kokki -mestaruus vain 25-vuotiaana oli hänelle käänteentekevää koko uran kannalta.

”Ilman kisan voittoa en olisi tässä. Näin jälkeenpäin on ollut huikeaa huomata, miten menestys auttoi verkostoitumaan ja avasi ovia sellaisiin paikkoihin, joihin minun olisi muuten ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta päästä”, Jämsén summaa menestyksen merkityksen.

Suhdeverkoston arvoa hän ei suostu rahassa edes mittaamaan. Hän muistuttaa, että tänä päivänä kokkien ja keittiömestareiden on osattava tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

”Yksin on tällä alalla tosi vaikea pärjätä. Meillä on toki loistavia kokkeja, jotka ovat luoneet uransa yksin maailmalla. Se vaatii todella kovaa työtä ja luonnetta sekä ripauksen onneakin, mutta yhteisöllä ja kollegoilla on suuri merkitys kokin ammatissa. Hyvä tiimi on minulle kaikki kaikessa.”, Jämsén pohtii.

Matti Jämén (vas.) sanoo, että keittiössä ja laivassa koko tiimin on vedettävä yhtä köyttä. Kuva: Andres Teiss.

Suomesta on loistavat mahdollisuudet edetä kokin ammatissa kansainväliselle uralle.

Suomalaista koulutusta, ammattitaitoa ja sisua arvostetaan kansainvälisesti. Jämsén kehottaa nuoria lähtemään avoimesti kokin uralle. Se on elämän mittainen projekti.

”Jos haluat olla yhdessä työpaikassa piisikokkina koko työuran, silloin riittää, että sinulla on vankka perusammattiatio. Mutta jos aiot tehdä jotakin mittavampaa tai perustaa ravintoloita, silloin sinulla on oltava hyvät projektien hallintataidot sekä taloudellista ymmärrystä, koska kyse on myös liiketoiminnasta. Kansanvälisellä uralla hyvä kielitaito on myös keskeinen asia”, Jämsén opastaa.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kisojen finaalit käydään Gastro Helsinki -messuilla. Gastrossa kisataan myös Kouluruokakilpailu ja selvitetään kaikkien aikojen ensimmäisen Mestarikoulu-kilpailun voittaja. Uutena messuilla on mukana Seafood Chef -kilpailu, joka on ammattilaiskokeille ja keittiömestareille suunnattu kisa.

Matti Jämsen on kertomassa työstään ja urastaan messujen Update Forum of Restaurant Business -seminaarissa, jossa mukana ovat luksusasiantuntija Michaela Merk, Visit Finlandin Executive Director Paavo Virkkunen sekä Matti Jämsén yhdessä Järvenpään Citymarketin kauppiaan Markku Hautalan kanssa.

Gastro Helsinki on avoinna Helsingin Messukeskuksessa ke 11.3. ja to 12.3. klo 10–18 sekä pe 13.3. klo 10-17. Messuille on maksuton sisäänpääsy yli 18-vuotiaille alan ammattilaisille rekisteröitymällä linkin takaa: gastro.messukeskus.com/info/.

Facebook Comments