T

TEMin sorvaama ravintoloiden koronatuki lupaa paljon, mutta antaa lopulta vähän

Työministeri Tuula Haatainen esitteli keskiviikkona ministeriön rakentaman tukipaketin. TEMin mukaan tukihimmeli tarjoaa auttavan käden erityisesti pienille ravintolayrityksille. Ravintolaväki odotti kuitenkin valtiovallalta paljon enemmän, mitä lopulta tulee saamaan.

Vanha saksalainen sananlasku paljon porua, mutta vähän villoja kuvastaa hyvin työvoima- ja elinkeinoministeriön sorvaamaa tukipakettia koronakriisin aiheuttamasta kassakriisistä ja ovien sulkemisesta kärsiville ravintoloille.

Ministeri Tuula Haatainen sanoi tiedotustilaisuudessaan, että kyse on työllistämispaketista, joka on kustannusvaikutuksiltaan valtiolle suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin lomautetuille ja irtisanottaville työntekijöille maksettava korvaus.

”Tavoitteenamme on kohtuullisesti hyvittää rajoitustoimia sekä kannustaa yrityksiä työllistämään. Tällä mallilla voimme tukea yritysten lisäksi sitä, että mahdollisimman moni koronavirusepidemian takia lomautettu tai irtisanottu voi palata töihin”, Haatainen totesi.

Ajatus on kaunis ja kannatettava. Uudelleentyöllistämisen tukeen (40 milj. euroa) ja hyvitykseen toiminnan rajoittamisesta (83 milj. euroa) liittyy kuitenkin niin monta ongelmaa ja sudenkuoppaa, että aika moni ravintola jää näillä ehdoin avaamatta ja työntekijä palaamatta töihin koulujen suvivirren veisuun jälkeen.

Ravintola-alaa edustava MaRa tuomitsikin reilun 120 miljoonan euron tukipaketin täysin riittämättömäksi, koska se vastaa vain 12 prosenttia ravintoloiden huhti-toukokuun miljardin euron myynnistä. MaRa vaatii eduskuntaa nostamaan tuen määrän vähintään 350 miljoonaan euroon. Järjestö haluaa myös henkilöstöravintolat tukien piiriin.

Tuen ja hyvityksen määrän sitominen vuoden kahden hiljaisimman kuukauden eli tammi- ja helmikuun keskimyyntiin on silkkaa valtion rahan säästämistä tukien nimissä.

TEMin tuki liittyy eduskunnan päätökseen, joka sulki koronaviruksen vuoksi ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat 4. huhtikuuta alkaen toukokuun loppuun saakka. Monet laittoivat ovensa kiinni henkilökuntansa ja asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi sekä  epätietoisuuden vallassa jo maaliskuussa.

Itse asiassa asiakaspako alkoi torstaina 12. maaliskuuta, kun hallituksen viisikko astui tv-kameroiden eteen mustiin pukeutuneina ja ilmoitti koronapandemian vuoksi rajoitettavista toimista.

Varsin oudolta tuntuu, että tuki sidotaan tammi-helmikuun kuukauden keskimyyntiin. Alkuvuodesta monet ravintolat ovat joko osan aikaa tai kokonaan kiinni. Ravintoloita remontoidaan ja yrittäjät pitävät lomiaan. Toimintaa pyöritetään säästöliekillä. Selkeitä edunsaajia TEMin tekemästä rajauksesta ovat keskitalven matkailusesongista hyötyvät paikat.

Keskustelua on myös jo ehtinyt herättää, miksi tukea voidaan myöntää yritykselle enimmillään 800 henkilöstä. Luku perustuu EU-säädöksiin, eikä se liity TEMin mukaan pääkaupunkisedun osuuskaupan HOK-Elannon ravintoloiden työntekijämäärään. Haatainen oli HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen 1999-2020.

Hyvitys suoritetaan yrityksille pääosin ilman hakemusta joukkomaksatuksena verohallinnolta saatavien yrityskohtaisten arvonlisäverotietojen perusteella.

Tämä tarkoittaa eräänlaista helikopterirahaa, jossa verottajalla ovat sormet pelissä. Haatainen totesi, että ”tukea ei saa, jos on ollut ongelmia verojen maksamisessa”.

Miten maksuongelmat määritellään? Onko raja siinä, että verottaja on jo nyt 1,5 kuukauden kiinniolon jälkeen vienyt ravintoloiden verosaataviaan protestilistalle vai pitääkö olla käräjäoikeudesta velkomustuomio?

Herää myös kysymys, siivotaanko tällä manööverillä ravintolakentästä ns. luonnollisen poistuman kautta ministeri Mika Lintilän (kesk.) peräänkuuluttamat ”epäkelvot ja kannattamattomat” yritykset. Mene ja tiedä.

Outoa on myös, että hyvityksen määrästä vähennetään ELY-keskukselta tai Business Finlandilta saadut koronaepidemiaan perustuvat tuet. Nämä rahat on tarkoitettu yrityksen kehittämistoimintaan ja uusiin liikeideoihin, eivätkä kiinteisiin kuluihin. Nyt niillä sakotetaan kiinteisiin kuluihin tarkoitettuja hyvityksiä.

Hyvitys maksetaan kahdessa erässä yrityksille, joille se suoritetaan joukkomaksatuksena. Ensimmäinen erä maksetaan TEMin mukaan mahdollisimman nopeasti, mikä aiheuttaa suuren odotuksen tunteen, että fyrkka on tilillä jo huomenna perjantaina. Näin ei kuitenkaan ole.

Haatainen esittelee ehdotuksen hallitukselle tänään torstaina. Eduskuntaan asia ehtii aikaisintaan ensi viikolla. Lakia voidaan ruveta soveltamaan ja rahoja jakamaan vasta sen jälkeen, kun lakimuutokset ovat astuneet voimaan. Ja kaiken lisäksi koko kuvion toetutuminen vaatii Euroopan komission hyväksynnän lakiehdotukseen sisältyvästä valtiontuesta.

Koska kyseessä on uusi tuki-instrumentti, maksatukseen liittyvä byrokratia vie lisäksi oman aikansa. Kun ensimmäinen osa napsahtaa ravintolan tilille aikaisintaan touko-kesäkuun vaihteessa, on moni ravintola joutunut maksamattomien verojen ja eläkemaksujen vuoksi protestilistalle.

Avaa siinä sitten ravintola rajoitetusti 1. kesäkuuta, joka on kaiken lisäksi maanantai, viikon hiljaisin päivä. Onhan silloin kuitenkin kesä.

Teksti: Heikki Kähkönen
Kuvat: Andres Teiss

 

CategoriesKansi Koronavirus

Facebook Comments