P

Pääkirjoitus: Kestävä kehitys luo ravintoloille ja matkailualalle kannattavaa liiketoimintaa ja tuo hyvinvointia

Huoli ilmastonmuutoksen nopeasta etenemisestä on nostanut kuluttamisen ja ruoantuotannon keskeisiksi globaaleiksi keskustelunaiheiksi. Myös ravintolat ja matkailuyritykset ovat joutuneet polemiikin kohteiksi. Paniikkinappulaa on turha painaa. Kestävän kehityksen periaatteet voivat olla jopa avaimia menestykseen.

Viisi Tähteä ja Toptaste järjestävät yhdessä Lagerblad Foodsin, Olvin ja Ruokatieto ry:n kanssa ravintola-ammattilaisille suunnatun seminaarin otsikolla Kestävästä kehityksestä kannattavaa liiketoimintaa tiistaina 14. tammikuuta Helsingissä. Tapahtuman ohjelma on kirjoituksen lopussa.

Seminaarimme on herättänyt laajaa mielenkiintoa, sillä matkailu- ja ravintola-aloilla on merkittävä rooli kestävän kehityksen edistämisessä koko maassa ja kansainvälisesti. Syöminen ja juominen ovat elintärkeä osa jokapäiväistä elämäämme. Ei ole aivan sama, mitä ja miten syömme, missä vieraamme yöpyvät ja miten me heitä palvelemme.

Monissa ravintoloissa on jo oivallisesti otettu huomioon, että tämän päivän asiakkaat ovat aiempaa vaativampia ja ympäristötietoisempia. He edellyttävät hinta-laatusuhteen lisäksi turvallisia, terveellisiä ja eettisesti tuotettuja palveluja ja tuotteita.

Lähiruokaan yhdistetään puhtaus ja korkea laatu. Lähellä kasvatettu ja valmistettu ruoka on ekologista, koska jakeluketjut ovat lyhyet ja pakkausjätteen määrä vähäisempi kuin kauempaa tulevilla elintarvikkeilla. Tärkeää on, että ruoan ja raaka-aineiden alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään ja voidaan jäljittää.

Lähiruoka luonnossa nautittuna voi olla kokonaisvaltainen elämys. Kuva: Heikki Kähkönen.

Vastuullisuus ja kestävän kehityksen ratkaisujen toteuttaminen kattavat tulevaisuuden ravintolassa koko tuotantoketjun, palveluprosessin sekä henkilökunnan hyvinvoinnin.

Horeca-alojen hankinta- ja tuotantotoiminnot eivät jää vain alan ja sen tuottamien palveluiden sisälle. Ne vaikuttavat alkutuotantoon, elintarviketeollisuuteen, kauppaan sekä puhdistus- ja siivousaloihin.

Ravintolat ja majoitusyritykset joutuvat tarjoamaan ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaan ympäristötietoista ajattelua ja valintoja. Asiakas myös odottaa, että matkailuyrittäjä tai ravintola  auttaa ja ohjaa häntä kestävien valintojen tekemisessä. Silloin palveluyritys toimii tämän ajattelun ja elämäntavan välittäjänä ja sanoman viejänä.

Ravintoloista, kahviloista, hotelleista ja elämyspalveluyrityksistä tulee informaatio- ja palvelukeskuksia eli learning shopeja, joissa ilmasto- ja ympäristötietoiset kuluttajat kohtaavat ja joissa tavallinen asiakas hakee sekä tietoa että vahvistusta näkemyksilleen.

Kulttuurimiljöössä toimiva ravintola on myös kestävän kehityksen viestin välittäjä. Kuva: Andres Teiss.

Sosiaalisesti kestäviä ja ympäristöä säästäviä ratkaisuja ei pidä nähdä yrityksissä vain kuluerinä. Niiden myötä voi saavuttaa sekä kustannussäästöjä että tavoittaa aiempaa laajemman asiakaskunnan.

Palveluilla ylläpidetään ja edistetään ihmisten hyvinvointia ja sosiaalista elämänlaatua. Kotimainen ruoka, reilun kaupan tuotteet ja luomu toimivat myynnin ja markkinoinnin välineinä sekä palvelualojen kilpailutekijöinä. Parhaimmillaan ne ovat jopa avaimia menestykseen.

Kestävän kehityksen kokonaisidea ymmärretään sosiaalisena, ympäristöllisenä ja taloudellisena kestävyytenä. Kansainväliset ja kansalliset laatusertifikaatit yleistyvät. Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat ovat entistä tärkeämpiä, ja yhä suuremmalle osalle kuluttajia ne ovat valinta- ja ostoperuste.

Kansallismaisema Punkaharju on tarjonnut luonnonrauhaan perustuvia matkailupalveluja jo 200 vuotta. Kuva: Heikki Kähkönen.

Suomi on edelläkävijä kestävässä matkailussa ja meillä on myös paljon annettavaa. Maailmalla kaivataan juuri nyt sitä, mitä voimme tarjota: luonnonrauhaa, turvaa, ruuhkattomuutta, puhtautta ja aitoutta.

Tässä, jos missä, meillä on myös varaa ja mahdollisuudet kasvaa merkittävästi sekä luoda hyvinvointia luontoa säästäen ja ympäristöä kuormittamatta.

Näillä eväin Viisi Tähteä on kääntänyt pulkkansa uudelle kestävälle vuosikymmenelle. Me emme tästä nuorru, mutta aiomme silti kantaa kortemme kekoon sen puolesta, että maailma olisi seuraavinakin vuosikymmeninä piirun verran parempi paikka elää, asua, tehdä työtä ja hengittää.

Eeropekka Rislakki, päätoimittaja
Heikki Kähkönen, toimituspäällikkö

CategoriesKolumnit Ruoka

Facebook Comments