Olen istunut kotona eristyksissä yli kaksi kuukautta. Ravintolamedian kirjoittaminen käymättä ravintoloissa on pidemmän päälle älytöntä ja turhauttavaa. Ravintoloiden avaaminen kesäksi pitäisi nähdä kansallisena kulttuuriprojektina ja sosiaalisen pääoman vahvistamisena, turvallisuutta unohtamatta.
Suomen hallitus astui pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla tv-kameroiden eteen torstaina 12. maaliskuuta. Tilanne oli vakava. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli aamulla asettanut manner-Euroopasta tuleville lennoille porttikiellon. Pörssikurssit lähtivät syöksyyn ja globaalin talouden rakenteet rutisivat. Valtiot sulkivat rajojaan.
Edellisenä päivänä olimme julkistaneet Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listauksen Gastro Helsinki -messuilla. Paikalla oli yli 500 ravintola-ammattilaista. Tunnelma oli käsin kosketeltavan hieno ja tulevaisuuteen uskova.
Koronavirus iski armottomasti Suomeen. Hiihtolomalaiset toivat pandemian mukanaan Alppien laskettelukeskuksista. Kangasalla ja Forssassa suljettiin kouluja viruksen leviämisen estämiseksi. Ulkoministeriö kehotti kaikkia suomalaisia pysymään kotimaassa.
”Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Aikataulu ja linjaus tulevat THL:n suosituksista”, Marin totesi tiedotustilaisuuden aluksi.
”Oleellista tämän epidemian hidastamisessa on ne keinot, joilla voidaan vähentää lähikontakteja ja sosiaalisia tilanteita”, ministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) säesti pääministeriä.
Käytännössä ministerit tarkoittivat sitä, että meidän oli jäätävä kotiin. Gastro-messut laittoi ovensa kiinni kesken tapahtuman. Edessä oli viikonloppu ja perjantai 13. päivä. Ihmiset tottelivat pääministeriä. Alkoi purkkiruoan ja vessapaperin ennennäkemätön hamstraaminen.
Kapakat ja kuppilat ammottivat tyhjyyttään. Ruokaravintoloiden asiakkaat peruivat varauksiaan. Koko ravitsemusala alkoi ottaa osumaa täydeltä laidalta.
Elintaistelu kulminoitui ravintoloiden ja kahviloiden sulkemiseen eduskunnan päätöksellä 4. huhtikuuta. Festivaalien ja konserttien järjestäjät olivat yhtä lailla tyhjän päällä. Kokoontumisrajoitukset peruuttivat kaikki tilaisuudet.
Luulin tähän ikään mennessä nähneeni ja kuulleeni melkein kaiken, mutta erehdyin pahemman kerran.
Olen elänyt sen verran kauan, että olen nähnyt ja kokenut valtavia yhteiskunnallisia muutosprosesseja aina Saksojen yhdistymisestä ja Etelä-Afrikan apartheidin vapautumisesta reaalisosialismin romahdukseen saakka.
Olen käynyt kansakoulun ja vaihtanut oppikoulusta peruskouluun. Olen saanut tuntea tuskaa, kun Suomi sai lätkän MM-kisoissa aina turpaansa punakoneelta ja Ruotsilta.
Olen nähnyt Juha Miedon uskomattoman hiihdon Innsbruckin olympiaviestissä ja hiihtänyt talvisin koulumatkani. Koin senkin, kun intohimoni penkkiurheilua kohtaan hiipui kuin lapsen usko joulupukkiin Lahden dopingkäryjen myötä. Olen istunut kokonaisen vuosikymmenen baareissa, joissa tarjolla oli vain kaksi erilaista olutta: iso ja pieni tuoppi.
Luulin, ettei mikään tuleva, ydinsotaa lukuun ottamatta, enää meikäläistä heilauta. Olin väärässä. Koronapandemian laajuus ja vaikutus sekä arkeen että työhön, puhumattakaan juhlaan, on ollut valtava sokki, jonka merkitystä alan vasta pikkuhiljaa ymmärtää.
Olen äärettömän turhautunut. Ravintoloista, matkailusta ja ruoasta kirjoittaminen käymättä ravintoloissa ja istumalla päivästä toiseen kotona on yhtä antoisaa kuin sammakkouinnin liikkeiden opettelu kuivalla maalla tai lentäminen ilman siipiä – tai oluiden virtuaalitastingit.
Elämääni ilman työhön liittyviä laajoja sosiaalisia kontakteja olen verrannut pihamme yksinäisen sepelkyyhkyn arkeen. Kettu söi linnun puolison viikko sitten. Leskikyyhky lentää nyt puunoksalta toiselle elämäntoveriaan etsiskellen, eikä kyyhkyläisten kujerrus kuulu enää oksistossa iltaisin.
Vielä suurempi sokki koronapandemia on ollut ravintola- ja matkailualoille, joiden toipumista vaikeuttaa valtiovallan huono varautuminen pandemian aiheuttamaan taantumaan ja massatyöttömyyteen.
Huono varautuminen ja sen myötä tapahtuva palvelualojen sukeltaminen syvälle lamaan ei ole ainoastaan nykyisen hallitusviisikon syytä, vaan peiliin saavat katsoa kaikki hallitukset ja päättäjät. Edesvastuuseen pitäisi vetää jokainen Suomen talouden ja turvallisuuden hoitamisesta vastuussa ollut poliitikko – ministeriöiden virkamiehistä puhumattakaan – 10 viime vuoden ajalta
Mara-alojen arvostuksen lisääntymisen kantilta on hyvä, että ravintolat ovat nousseet keskiöön koronakriisin taloudellisiin vaikutuksiin liittyvässä keskustelussa. Agendalle kiipeämisellä on kuitenkin ollut suhteettoman kallis hinta.
On paradoksaalista, että yritysten ja alan työntekijöiden arvostuksen nousu tapahtuu tartuntatautiepidemian, konkurssiuhkien sekä lomautusten ja irtisanomisten kautta.
Pohdin toukokuussa 2010 eräässä pakinassani olutravintoloiden merkitystä ja olemusta. Parhaimmat olutkapakat ja -kahvilat ovat oluenystäville rentoutumispaikkoja. Ne ovat kodin ja työn vastapainoja, joissa viihtyminen, sosiaalinen kanssakäyminen ja laatuoluet ovat pääosassa. Niissä voi myös viettää aikaa yksin hyvässä seurassa.
”Olen viihtynyt ystäväni oluen kanssa aikuisiällä monta vuosikymmentä. Vanhemmiten suhteemme on vakiintunut ja saanut arvokkuutta. Yhteistä on kuitenkin se, että kummallekaan meistä alkoholi ei ole enää niin merkittävä asia kuin se oli takavuosina. Oluthuoneet ovat olohuoneitani, eivätkä villejä poikamiesbokseja”, kirjoitin.
Ravintolat heijastavat kansakunnan sosiaalista omaatuntoa ja arkielämää, jotka kiinnostavat muualta tulevia turisteja. Ravintoloiden säilyttäminen koronakriisin jäljiltä on nähtävä suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisena projektina, eikä lisätalousarvion yritys- ja työllisyystukina tai puhumattakaan viranomaisen tarveharkintaan perustuvana alkoholin anniskelutoimintana.
Minä kaipaan kipeäasti kapakkaan, kuppilaan, baariin. Haluan tulla palvelluksi ja maistaa keittiöammattilaisten tekemää ruokaa sekä nauttia makuelämyksistä, joita hyvät ravintolat meille tarjoavat.
Luotan siihen, että suomalaiset ravintolayritykset ja niissä työskentelevät kymmenet tuhannet ihmiset ymmärtävät vastuunsa ja noudattavat kaikkia terveysmääräyksiä ja turvallisuusohjeita. Me asiakkaatkin pärjäämme ravintoloissa ilman ylimääräistä holhousta toisiamme tartuttamatta.
Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö, jonka suu ei ole tuohesta ja jolle maistuu hapan eteen kannettuna.
Facebook Comments