R

Ravintola Murun Taneli Lehtonen voitti Suomen paras sommelier -kisan jo neljännen kerran

Taneli Lehtonen helsinkiläisestä Ravintola Murusta on vienyt jälleen nimiinsä Suomen paras sommelier -kilpailun. Toiseksi kisassa sijoittui Kirsi Seppänen Ravinteli Berthasta Tampereelta ja kolmanneksi Juulia Eloranta Ravintola C:stä Tampereelta. Kisa järjestettiin maanantai-iltana Helsingin Wanhassa Satamassa.

Finaalikilpailun tehtävät käynnistyivät yhteisellä osuudella, jossa kilpailijoiden piti jakaa viinipullo tasa-annoksiin laseihin sekä vastata yleistietoa mittaaviin kirjallisiin kysymyksiin kuvallisten vihjeiden avulla. Yksilöosuuksissa testattiin asiakaspalvelutaitoja ja legendaarisen Sazerac-cocktailin valmistusta.

Taneli Lehtonen (s. 1985) voitti sommelierien Suomen mestaruuden nyt neljännen kerran. Lehtonen sai tunnustusta lavapersoonastaan, tilannetajusta muuttuvissa kilpailutilanteissa sekä laajasta yleistiedosta. Edelliset mestaruudet tulivat vuosina 2016, 2017 ja 2019.

Kisan jälkeen Lehtonen ilmoitti jättävänsä kilpailuareenat ensi vuonna ja tarjoavansa jatkossa ammatillista tukeaan uusille kilpailijoille. Hän piti kilpailun tasoa tällä kertaa kovana. Lehtonen edustaa vielä Suomea maaliskuussa 2021 sommelierien Euroopan mestaruuskilpailuissa Kyproksessa.

Taneli Lehtosen lavaesiintyminen, tarkkuus ja vankka kokemukseen pohjautuva tieto toivat jälleen mestaruuden.

Kuvat: Pasi Murto

Facebook Comments