P

Puola olutrenessanssin myllerryksessä

Puolalla on pitkä ja perinteikäs panimohistoria. Tänään 3. toukokuuta vietetään Puolan kansallispäivää.
Puola tunnetaan pitkästä oluenvalmistuksen historiasta, joka ulottuu aina keskiajalle asti. Oleśnican ja Namysłówin herttua Konrad I allekirjoitti 30. huhtikuuta 1321 asiakirjan, jossa mainittiin oikeus panimon ja mallastamon perustamiseksi kaupunkiin. Nykyinen Browar Namysłów kertoo omassa historiikissaan olevansa maan vanhin panimo.

Browar Namysłów oli 1800-luvulla saksalaisomistuksessa. Silloin se tunnettiin nimellä Haselbach Brauerei.

Toisen maailmansodan jälkeen Puolan panimot kansallistettiin ja ne saivat myydä olutta vain tarkoin rajatulle lähialueelle. Poikkeuksena olivat tunnetuimmat olutpanimot, maan eteläosassa sijaitsevat Żywiec ja Okocim, joilla oli lupa myös oluen vientiin ulkomaille.
Panimoita oli kommunistihallinnon loppuvaiheessa 1980-luvulla yli 70 ja mallastamoitakin noin 40. Monet oluista olivat suodattamattomia ja pastöroimattomia. Maassa oli myös omaa humalankasvatusta
Humalankasvatus on ollut osa Puolan maanviljelyä 1400-luvulta lähtien. 1900-luvun alussa puolalaista humalaa vietiin Saksaan, Venäjälle, Englantiin ja aina Japaniin saakka. Tämän päivän tunnetuin humalalajike on perinteinen aromihumala Lubelski.

Puolalaisia humalalajikkeita. Kuva: wiki.piwo.org.

Koko 1990-luku oli Puolassa oluenvalmistuksen renessanssia. Itäisen rautaesiripun murtumisen jälkeen kansainväliset panimoyhtiöt laajensivat toimintaansa Puolaan.
Monet vanhat panimot joutuivat lopettamaan toimintansa. Se merkitsi samalla olutmaun harmonisoitumista vaalean teollisen lageroluen valloittaessa markkinoita.
Lageroluiden invaasiosta huolimatta Puolassa elää vahva portteriperinne. Balttityylistä portteria on maassa valmistettu muiden Itämeren maiden tapaan jo parisen sataa vuotta. Puolaisessa portterissa on alkoholia on yleensä yli 7,5 prosenttia. Humalakatkeruus on 25–40 EBU:n luokkaa.
Muita Puolassa suosittuja oluttyylejä ovat saksalaistyylinen pils sekä erilaiset tummat lagerit. Paikallinen bock-olut ja sitä vahvempi doppelbock tunnetaan nimellä Koźlak.

Źywiec-panimo perustettiin 1852 silloiseen Itävalta-Unkariin. Panimo oli aluksi Habsburgien omistuksessa, kunnes se toisen maailmansodan jälkeen kansallistettiin. Kuva: Pixabay.

Oman värinsä tämän päivän Puolan olutkulttuuriin tuovat uudet pienpanimot ja panimoravintolat, joita on maahan syntynyt 2000-luvulla roppakaupalla. Puolassa on myös paljon kotipanimoita. Kuten muuallakin Euroopassa, monista puolalaisista kotioluenvalmistajista on tullut uusia panimoyrittäjiä.
Oluen arvioijien sivusto RateBeer listaa Puolassa 174 toimivaa panimoa. Ravintolapanimoita tästä määrästä on yli 70.

CategoriesYleinen

Facebook Comments