Oluen ja muiden juomien nautiskelu ravintoloissa kallistuu kiristyneen inflaation vuoksi. Ravintolat ennustavat jopa useiden kymmenien senttien korotusta tuopin hintaan. Jo nyt oluenystävä joutuu maksamaan lasillisesta kotimaista olutta yli 10 euroa. Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen uskoo, että olutharrastajan kipukynnys kestää vielä tulevat korotukset.
Suuri osa nykyisestä nuoresta aikuisesta väestöstä kokee inflaation konkreettiset vaikutukset omaan ja perheensä talouteen ensimmäinen kerran elämässään. Inflaatio on pysytellyt maltillisena, alle 2 prosentissa, käytännössä lähes koko 2000-luvun.
Siksi viime kuukausien kuluttajahintojen muutosvauhti on yllättänyt monet. Se tuntuu jopa hämmentävältä, kun liksasta jää asumisen ja elämisen peruskulujen jälkeen vähemmän käteen kuin vuosi sitten.
Nykyinen 4–5 prosentissa laukkaava inflaatio ei heilauta heitä, joilla on varallisuutta kuluttaa, varsinkin jos nyt alkuvuonna tilille napsahtavat reilut palkankorotukset tai ansiotason nousu on muusta syystä inflaatiovauhtia suurempi.
Sen sijaan kuluttajahintojen muutos tuntuu niissä lukemattomissa kotitalouksissa, joissa tullaan esimerkiksi toimeen yhden ihmisen palkalla, oli sitten kyseessä yksin asuva, pariskunta tai perhe.
Perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen kuluttamiseen jää vähemmän rahaa, mikä vähentää palveluiden käyttöä, kuten ravintoloissa syömistä, matkustamista ja juomien nautiskelua.
Hinnasta on tullut yhä merkittävämpi tekijä juomien valinnoissa.
Koronapandemian aikana ravintoloissa käyminen on hiljentynyt ja noutoruoan ostaminen lisääntynyt. Oluiden ja muiden juomien siemailu on siirtynyt ravitsemisliikkeistä kotisohville ja keittiönpöytien ääreen. Bisset ostetaan lähikaupasta ja viinit hanapakkauksessa handelista.
EU-aluetta kurittava inflaatio nostaa ravintolaruoan ja juomien kuluttajahintoja Suomessa kevään aikana. Ravintoloitsijat itse puhuvat jopa useiden kymmenien senttien nostopaineista olut- ja viinilasillisiin, drinkkeihin ja ruoka-annoksiin.
Jo nyt tuopillisesta pienpanimo- tai tuontiolutta joutuu asiakas maksamaan olutravintolassa 20–25 euroa per litra. Tuopin koko on pienentynyt puolesta litrasta 40 senttilitraan. Sen hinta on kivunnut paikoin jopa 10 euroon, kun lasissa on vahvaa kotimaista käsityöolutta. Peruskeskaristakin saa paikoin pulittaa 7–8 euroa.
Valviran tilastojen mukaan viime vuoden tammi-marraskuussa oluesta 10 prosenttia, miedoista viineistä 7 prosenttia ja väkevistä 5,5 prosenttia nautittiin anniskelukanavan kautta *.
Hinnasta on tullut yhä merkittävämpi valintakriteeri tavalliselle kuluttajalle. Kallis laatuolut jää usein harrastajaltakin kaupan hyllyyn tai ravintolan kylmäkaappiin.
Oluenystävän kipukynnystä ei ole vielä ylitetty. Raja kuitenkin lähestyy.
Oluenkuluttajia ja olutseuroja edustavan Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen sanoo, että kukin asiakas itse päättää, milloin olut on liian kallista. Helsingissä keskarituopin keskihinta on hänen mukaansa noin kuusi euroa, mikä on edelleen kilpailukykyinen hinta.
”Ison panimon keskioluttuopin hinta vaihtelee 2,90 eurosta yli kymppiin, jopa 14 euroon, riippuen missä oluensa juo. Kuluttaja voi edelleen aika vapaasti valita sekä oluttyylin, koon että paikan kautta sen mitä olut maksaa”, Lehtinen perustelee.
Panimo- ja ravintola-alojen kustannusten noususta johtuen oluiden ja muiden panimojuomien hintojen korotukset jatkuvat koko vuoden, jopa ensi vuodelle asti. Isoilla panimoilla koronarajoituksista johtuvaa ravintolamyynnin hurjaa pudotusta on kompensoinut olutkaupan siirtyminen markettien ja muiden päivittäistavarakauppojen kassoille.
Pienpanimoille hintojen nostaminen on kaksiteräinen miekka. Korotus toisi rahaa kassan, mutta riskinä on myynnin supistuminen. Vannoutuneimmatkaan olutharrastajat eivät ole valmiita maksamaan oluestaan ylihintoja.
Annoskoko baareissa pienenee entisestään ja yksittäisten kuluttajien ostokerrat harvenevat. Kallis olut uhkaa jäädä hanaan tuopin sijaan.
”Ylilyöntejä näkee myös ravintoloitsijoiden ja panimon puolelta. Kun tavallinen 5–6-prosenttinen IPA-olutpullo (0,33 l) maksaa ravintolassa viitisentoista euroa, siinä on joko liian kova sisäänostohinta tai tosi reippaasti katetta. Kuluttaja voi silloin valita myös olla ostamatta sitä. Niin minä tekisin”, hän sanoo.
Olutharrastajat ovat tulleet entistä tarkemmiksi, mihin rahansa laittavat.
Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen toivoo, että yleisesti olut olisi sen hintaista, että ihmiset voisivat entistä enemmän kokoontua ravintoloihin nauttimaan olutta yhdessä. Hyvässä olutravintolassa pystyy usein kokemaan sellaisia olutelämyksiä, joita ei kotona saa.
Hän muistuttaa, että kuluttajat ovat entistä tarkempia, mitä ostavat ja millä hinnalla. Ravintoloitsija tai ketju pystyy hinnoittelulla vaikuttamaan aika paljon kävijäkuntaan. Oluen kulutus ja ravintoloiden konseptit ovat sirpaloituneet.
”Yhä useammin ravintola valitaan valikoiman ja fiiliksen perusteella ja juomista säädellään hintatason mukaan. Jos halutaan kalliimpaan paikkaan, juodaan vähemmän”, Lehtinen perustelee.
Hän uskoo, että kuluttaja löytää itselleen edelleen sopivan oluen. Valinta on sekoitus hintapistettä sekä halukkuutta juoda tiettyä brändiä tai oluttyyliä.
”Jos vaikka kotimaiset pienpanimo-oluet karkaavat liian kalliiksi, kuluttaja siirtyy takaisin kansainvälisiin merkkeihin tai isompien panimoiden oluisiin. Brändiuskollisuus kestää tietyn hinnannousun, mutta kyllä kuluttajalla on kipupiste siinäkin.”
Oluen nautiskelu ravintolassa on sosiaalinen tapahtuma.
Olutliitto suosittelee olutravintoloissa käymistä, koska siellä tapaa uusia ja vanhoja ystäviä eli alkoholin nauttiminen on yhteisöllistä.
Lehtisen mukaan ravintoloissa syntyvät myös usein trendit, jotka kasvavat volyymibisnekseksi kaupoissa. Näin kävi esimerkiksi IPA-oluelle.
Olutliitto haluaa lopettaa ravintolakäyntien demonisoinnin. Liiton toiminta rakentuu itsenäisten olutseurojen varaan. Puheenjohtaja korostaa, että olutseuratoiminta perustuu ihmisten kohtaamiseen yhteisen asian äärellä.
Monet olutseuroista on perustettu ravintoloissa. Seuratoiminta rakentuu myös olutkapakoiden ympärille.
”Ravintolat ovat nykyään paikkoja, jossa ihmiset saavat olla yhdessä, eivät mitään lärvivetomestoja. Nyt kun yksinäisyys on varsinkin korona-aikaan noussut Suomessa huolestuttavan yleiseksi, ravintolat voivat lievittää tätä”, Lehtinen kiteyttää.
Heikki Kähkönen
*Väkevien prosenttiluvussa ovat mukana maustamaton ja maustettu viina, hedelmäviina, konjakki, brandy, viski, rommi, taffia, gini ja geneveri.
Lue myös inflaatiosta kertovan juttuparin 1. osa ”Inflaatio nakertaa kuluttajan kukkaroa – ja istuu tukevasti ravintoloiden ja panimoiden pöydissä” (Viisi Tähteä 21.2.2020)
Facebook Comments