K

Kantapöydässä: Lonkero tuo kirkkautta harmaaseen päivään – ja takoo euroja Hartwallin kassaan

Sateenkaaren päässä on kultaa. Tänään vuoden harmaimpana päivänä ei sada, eikä ole harmaata. Kultaakin löytyy lähinnä – ei sateenkaaren päästä – vaan vaalean sinisellä pohjalla olevien valkoisten raitojen juuresta, lonkerotehtaan kassasta.

Sääpalveluyritys Foreca kertoo, että Helsinki on marraskuussa Euroopan harmain pääkaupunki. Säätilastojen mukaan juuri tänään pitäisi olla kaiken lisäksi harmaista harmainta. Siis ulkona tulisi olla usvaisen tuhnuista tai tuulista, sadetta nyt ainakin.

Hartwall on keksinyt keskelle syksyn harmautta juhlapäivän. Vuoden harmainta päivää eli syksyn suurta lonkerojuhlaa vietetään tänään ainakin Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Oulussa, Kuopiossa, Turussa, Joensuussa, Tampereella ja Lappeenrannassa.

Hartwall Original Long Drink kutsuu suomalaiset luonnonvoimia uhmaten kokoontumaan baarien terasseille ja kotien parvekkeille sekä kohottamaan harmaan maljan harmaalle taivaalle.

Kun katson ulos ikkunasta, aurinko pilkistää pilvien raoista. Samaisen Forecan sääennuste näyttää, että liki koko maassa paistaa aurinko kuin uhmatakseen – tai juhlistaakseen – tarkoituksella tätä päivää. Kirkas sää lisää vain intoa hamaan päivän viettoon, sillä loppujen lopuksi eihän elämä niin harmaata ole, kun lasissa riittää lonkeroa.

Vuoden harmaimman päivän viettäminen on kadehdittavan fiksu markkinatempaus.

Vuoden harmain päivä on osuva ja itseironiassaan pistämätön piristysruiske juomien myynnin ja markkinoiden kannalta vaikeimpaan jaksoon, kaamoksen alkuun ja talven odotukseen. Pikkujoulukausi on juuri käynnistynyt ja muu jouluhössötys pääsemässä vasta alkuun.

Hatwallin ”aidolla” lonkerolla mene muutenkin lujaa. Tuote on ylivoimaisesti suurin hyötyjä uudesta alkoholilaista eli Lex Lonkerosta, joka sallii enintään 5,5-prosenttisten juomien myynnin päivttiäistavarakaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa.

Kuva: Heikki Kähkönen.

Näin jälkikäteen on aivan turha spekuloida, miksi Panimoliitto ja kaupan alan järjestöt ajoivat uuden lain rajaksi 5,5 prosenttia, joka on sattumalta sama kuin Hartwallin, Sinebrychoffin ja Olvin (A. Le Coq) harmaiden juomasekoitusten alkoholipitoisuus.

Lobbaus onnistui ja laki meil’ on uus. Original Hartwall Long Drink oli aina vuodenvaihteeseen saakka litramääräisesti Alkon myydyin tuote. Sen sisarjuomat Original Long Drink Strong, Original Long Drink Light, Original Long Drink Cranberry, Original Long Drink Vodka Lime ja Original Long Drink Cassis olivat nekin mukana 20 myydyimmän panimojuoman listalla.

Alkon lonkeromyynnin syöksykierre alkoi heti uudenvuodenpäivänä, jolloin myynti vapautui lähikioskeihin ja -kauppoihin.

Lokakuun loppuun mennessä Alkon lonkeromyynnistä oli kadonnut käytännössä puolet eli noin 7 miljoonaa 0,33 litran pulloa tai tölkkiä viime vuoden vastaavan ajan myyntiin verrattuna. Jos ja kun yhden lonkeron hinta pitkäripaisessa on noin 2,50 euroa on Alkon menetys lonkerobisneksessä ollut jopa 15-20 miljoonaa euroa.

Ja kun katsotaan Valviran myyntitlastoja tammi-heinäkuulta eli koko maan yhteenlaskettua myyntiä, lonkerokauppa on jopa kolminkertaistunut kotimaassa tänä vuonna. Ei ole mikään ihme, että erityisesti Alkon hallintoneuvostossa istuvat kansanedustajat halsusivat pitää alkoholilain uudistuksen yhteydessä kiinni valmistustaparajoitteesta.

Billebeino-mallisto perustuu lonkeron kuosiin. Kuva: Billebeino.

Oli miten oli, Billbeino, ulkomaanvienti, matkustajatuonti, kioski- ja marketkauppa sekä innovatiiviset markkinointitempaukset ovat kasvattaneet lonkerokauppaa entisestään. Original Long Drinkille vuosi on ollut todellakin kuin kirkas sateenkaari, jonka molemmissa päissä ammottaa suuri kulta-arkku.

”Meillä päin terassikeli kun ei ole auringosta kiinni”, on yksi Hartwallin Vuoden harmain päivä -kampanjan sloganeista. Lonkeroaurinko paistaa vielä pitkään Hartwallin Lahden-panimolla ja Pitäjänmäen pääkonttorissa.

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspällikkö, joka maistoi harmaata lonkeroa ensimmäisen kerran alle 10-vuotiaana löydettyyän kaverinsa kanssa naapurin eläkeläissedän lonkerokätkön kerrostalon pyörävarastosta. Liian hapanta oli kuin Cola-Ollin cokis, ei yhtä hyvää kuin omenapore. Lonkero on aikuisten juoma.

Facebook Comments