Lanttulaatikko, karjalanpaisti, kinkkupizza, hampurilainen vai mämmi? Suomalaisessa ruokakulttuurissa sykkii nyt kansallinen identiteetti. Ensiksi Olutliitto nimesi sahdin kansallisjuomaksi. Nyt ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ja Maataloustuottajien keskusliitto MTK järjestävät äänestyksen, jossa etsitään Suomelle omaa kansallisruokaa.
Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlintaan liittyvän kansallisruokaäänestyksen järjestäjien mukaan jokaisessa suomalaisessa kodissa piilee kansallisaarre. Äänestyksen ensimmäisessä vaiheessa kuka tahansa voi ehdottaa mielestään parasta ruokaa Suomen kansallisruoaksi. Tavalliset kansalaiset ja ruoka-alojen ammattilaiset voivat osallistua äänestykseen tasavertaisina.
Äänestys käynnistui eilen ja kestää syyskuun loppuun saakka. Toisessa vaiheessa 3.10.-6.12. kotimaisen ruoan ystävistä koostuva raati valitsee tehdyistä ehdotuksista kaksitoista finalistia.
Kaikki finalistit ovat kansallisia ruoka-aarteita, joiden kesken järjestetään kansanäänestys. Äänestyksessä valitaan Suomen ensimmäinen kansallisruoka. Valinta julkistetaan tammikuussa 2017.
Linkki äänestykseen.
RRavintoloissa myytävien alkoholijuomien arvonlisäveron laskeminen pelastaisi pubit ja yökerhot
Ravintola-alkoholin arvonlisäveron laskeminen 25,5 prosentista 13,5 prosenttiin helpottaisi alan ahdinkoa ja elvyttäisi anniskelumyyntiä. Suurimpia hyötyjiä olisivat pubit, baarit ja yökerhot. Suomen korkea arvonlisävero nostaa alkoholijuomien..




Facebook Comments