Jo 14. kerran Helsingin Rautatientorilla järjestetty Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -oluttapahtuma kokosi peräti 24 000 oluiden ja siidereiden ystävää. Määrä on festivaalin historian ennätys, sillä viime vuonna alueella kävi neljän päivän aikana 22 0000 vierasta.

Tapahtumapäivistä vilkkain oli lauantai, jolloin Suomen vilkkaimmalla olutterassilla vieraili lähes 8000 ihmistä.

Sää suosi jälleen kerran Suomen suurinta pienpanimotapahtumaa.
Sää suosi jälleen kerran Suomen suurinta pienpanimotapahtumaa.

”Saamamme palaute panimoilta, ruokayrittäjiltä sekä suurelta yleisöltä oli positiivista. Suomalaiset näyttävät löytäneet vuosi vuodelta yhä paremmin kotimaiset pienpanimot ja niiden tuotteet. Alueella oli ilahduttavan paljon ulkomaisia turisteja, joille saimme tarjota suomalaisia aitoja makuja”, tapahtuman pääjärjestäjä Lammin Sahdin toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen kertoo.

Festivaalilla oli mukana 31 kotimaista Pienpanimoliiton jäsenyritystä sekä oluita Norjasta ja Viron Saarenmaalta. Pelkästään oluiden yhteismäärä nousi yli 400:n. Silti osa tuotteista loppui kesken.

Varsinkin uudet panimot kiinnostivat festivaaliyleisöä. Rautatientorilla ensimmäistä kertaa mukana olleet oululaiset Sonnisaari Panimo ja Maistila keräsivät tällä kertaa pisimmät jonot.

”Olemme todella yllättyneitä ja ylpeitä, kuinka paljon oululaiset oluet kiinnostivat helsinkiläisiä. Tapahtuma oli meille myös taloudellisesti kannattava. Saimme tehtyä panimoamme laajalti tunnetuksi, mikä toivottavasti poikii lisää myyntiä. Odottelemmekin uusia tilauksia Etelä-Suomen ravintoloilta ja kauppiailta”, summaa tapahtuman annin Harri Vaarala Sonnisaari Panimolta.

Visailumies Sakari Nupponen (vas.) veti tuttuun tyyliinsä olutaiheisen tietokilpailun, johon osallistui yli 30 joukkuetta.
Visailumies Sakari Nupponen (vas.) veti tuttuun tyyliinsä olutaiheisen tietokilpailun, johon osallistui yli 30 joukkuetta.

Tapahtuman yhteydessä järjestetyn Suomen Paras Olut -kilpailun tulokset julkistetaan keskiviikkona 17.8. panimoravintola Bryggeri Helsingissä järjestettävässä palkintojuhlassa. Kilpailun voittajaoluet ovat maistettavina Rautatientorilla 18.–20.8. järjestettävässä Herkkujen Suomi – Syystober -tapahtumassa.

Kesäkauden neljäs Suuret Oluet – Pienet Panimot -olutfestivaali järjestetään torstaista lauantaihin 25.–27.8. Jyväskylän satamassa, Satamakatu 2.

Facebook kommentit