Nude on osa Olo Group -imperiumia. Ideana on tarjota kiinnostaviin, mutta klassisiin sesonkiviineihin sovitettua, kekseliästä ruokaa, joka tuottaa oivalluksia ja irrottaa kaupunkielämän kiireestä. Ensin on siis viini, johon ruoka paritetaan. Ravintolan viinitarjonta on kytketty ravintolaryhmän Bottlescouts-viiniverkkokauppaan. 

Nuden lähtökohtana on olla helposti lähestyttävä, vaikka sekä juomat että ruoka ovat laatua – ehkäpä juuri siksi. Asiakkaalle tarjotaan rentouttava piipahdus lasilliselle tai parille viiniä ja rinnalle saa yksittäisen pikkuannoksen ruokaa. Avokeittiöstä nousee kuitenkin annoksia pitkällekin makumatkalle. 

Nude on varannut itselleen spontaaniutta, joka mahdollistaa raaka-aineet ja maut, jotka ylittävät tiukkaan asetetut rajat. Säännöthän on tarkoitettu rikottaviksi. Usein jopa kikkailevat annokset ja nude, ns. alaston kokkaaminen lähestyvät tyylitajultaan fine diningia, paitsi hinnaltaan.

Äänestäjiltä
”Jokainen yksityiskohta ruoassa jaksaa ihmetyttää ja samalla hymyilyttää. Keittiössä on paljon tulivoimaa. Ruoka on kekseliästä, kokeilevaa ja herkullista joka kerta. Salihenkilöstö on erittäin ammattitaitoista, huomaavaista ja kotoista. Hinnoittelu on jopa edullinen. Tänne haluaa aina uudestaan.”

Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki
Verkossa 
Facebook 
Instagram 

CategoriesYleinen

Facebook Comments