K

Keräsimme 50 Parasta Ravintolaa 2020 -listan avaukset – katso suosikkisi aikataulu ja varaa ikimuistettava pöytä

Suurin osa Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2020 -listan ravintoloista avaa tänään, tiistaina ja keskiviikkona. Uusi normaali nähdään vasta rajoitusten jälkeisessä maailmassa, mutta nyt on ikimuistettavien illallisten aika.

Parhaissa lähtöasetelmissa ovat ravintolat, joilla on mahdollisuus terassitoimintaan – mutta silloinkin vain katettu terassi mahdollistaa täydet illalliset Suomen kesässä. Salissa ravintoloilla on mahdollisuus ottaa asiakkaita vain puoleen kokonaisasiakaspaikoista, Se, mikä mahdollisesti menetetään asiakkaiden luomassa tunnelmassa, paikataan palvelulla.

Kesäkuu on avautuvissa ravintoloissa toivoa täynnä, vaikka turistit ja yritysasiakkaat puuttuvat. Lisäksi etätyö jatkuu suurimmassa osassa yrityksiä, joka vähentää yhä ihmisten liikkumista. Ravintoloille kyse on lähinnä tappioiden pienentämisestä rajoitusten keskellä, sekä muistutuksesta, että hei, olemme olemassa ja asiakkaitamme varten.

Vain yksi 50 Parasta -listan ravintoloista on joutunut sulkemaan ovensa lopullisesti.

Varmaa on, että Suomen parhaissa ravintoloissa on käytetty huhti- ja toukokuu uuden kehittämiseksi ja nyt on näyttöjen aika. Myös asiakkaiden turvallisuus on huomioitu tavoilla ja menetelmillä, jotka jäävät osaksi suomalaista ravintolahistoriaa, ja ovat kokemus sinänsä.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2020 -listan ravintoloiden avaamispäivät

Tee varaus ravintolalistauksemme kautta

1 Palace, Helsinki, 2.6.
2 Baskeri & Basso Bistro, Helsinki, 2.6.
3 Inari, Helsinki, 2.6.
4 Olo, Helsinki, 2.6.
5 Grön, Helsinki, 3.6.
6 Vinkkeli, Helsinki, avaa elokuussa
7 Savoy, Helsinki, 3.6.
8 Kaskis, Turku, avaa heinäkuussa
9 Ora, Helsinki, take away -konsepteja kuten Sasu-Sushi ja kolmen ruokalajin menu Ora in the Park.
10 Demo, Helsinki, 2.6.

Kuva: Ravintola C, Tampere.

11 C, Tampere, 2.6.
12 Kuurna, Helsinki, 3.6.
13 Alexanderplats Brasserie & Pub, Helsinki, 1.6.
14 Tapio, Posio, 3.6.
15 Muru, Helsinki, 2.6.
16 Mami, Turku, 2.6.
17 Ultima, Helsinki, 15.8.
18 Finnjävel, Helsinki, 1.6.
19 Nolla, Helsinki, 2.6.
20 Wino, Helsinki, 1.6.

Kuva: Wino, Helsinki.

21 Bistro O Mat, Kirkkonummi, 1.6.
22 Ostroferia, Oulu, 1.6.
23 Aanaar, Inari, 1.6.
24 Ravinteli Huber, Tampere, 3.6.
25 Ravinteli Bertha, Tampere, 3.6.
26 Nokka, Helsinki, 4.6.
27 Kakolanruusu, Turku, 2.6.
28 SicaPelle Wining & Dining, Porvoo, 2.6.
29 Gastro Cafe Kallio, Helsinki, 1.6.
30 Kajo, Tampere, 3.6.

Kuva: Ravintola Kajo, Tampere.

31 Sky Kitchen & View, Espoo, 1.7.
32 Kultá Kitchen & Bar, Helsinki, 26.6.
33 Paakari, Kangasala, 2.6.
34 Pastis, Helsinki, 1.6.
35 Hello Stranger, Helsinki, 3.6.
36 Yes Yes Yes, Helsinki, 1.6.
37 Kosmos, Helsinki, 1.6.
38 Farang, Helsinki, 1.6.
39 Ragu, Helsinki, 3.8.
40 Penélope, Helsinki, 2.6.

Kuva: Local Bistro, Joensuu.

41 Local Bistro, Joensuu, 1.6.
42 Nude, Helsinki, 2.6.
43 Maannos, Helsinki, suljettu pysyvästi
44 Spis, Helsinki, 5.6.
45 Gaijin, Helsinki, 3.6.
46 Plein, Helsinki, 3.6.
47 Smör, Helsinki, 3.6.
48 Sikke’s, Helsinki, 3.6.
49 Ludu, Turku, 3.6.
50 Old Boy BBQ, Helsinki, 5.6.

Pöytävaraukset 50 Parasta -listan kautta

Kansikuva: Palace, Mika Wist

Facebook Comments